"Tulkaa, rouva Vesey", sanoi neiti Halcombe, "herra Gilmore ja minä olemme väsyneet écartéhen — tulkaa ja ruvetkaa herra Hartrightin kanssapelaajaksi whistissa."
Vanha lakimies hymyili ivallisesti. Hän oli voittanut ja kääntänyt juuri kuninkaan. Hän otaksui nähtävästi neiti Halcomben uuden määräyksen aiheutuvan naisten tavallisesta tappiosta seuranneesta kärsimättömyydestä.
Loppuilta kului ilman että neiti Fairlie lausui sanaakaan tai edes silmäsikään minuun. Hän istui paikallaan pianon ääressä ja minä omallani pelipöydän ääressä. Hän soitti lakkaamatta aivankuin soitto olisi ollut hänen ainoa turvansa häntä itseään vastaan. Joskus koskettivat hänen sormensa näppäimiä viipyvän hellyyden väreellä — sävelet henkivät valitusta, joka oli sanomattoman kaunis ja liikuttava kuulla — toisena hetkenä oli hänen soittonsa heikkoa ja epävarmaa tai vain koneellista taidetta. Mutta kuinka väre ja sävelet vaihtelivatkaan, ei hän koskaan epäröinyt pysyä pianon ääressä. Vasta kun me kaikki nousimme paikoiltamme sanoaksemme toisillemme hyvää yötä, jätti hänkin turvapaikkansa.
Rouva Vesey seisoi minua lähimpänä ja oli ensimmäinen, joka ojensi minulle kätensä.
"Minä en saa enää nähdä Teitä, herra Hartright", sanoi vanha rouva. "Olen todellakin pahoillani, että Teidän täytyy matkustaa. Te olette ollut varsin ystävällinen ja huomaavainen, ja minunlaiseni vanha nainen pitää arvossa ystävällisyyttä ja huomaavaisuutta. Minä toivotan Teille kaikkea hyvää, nuori herrani, — onnellista matkaa!"
Nyt tuli herra Gilmore järjestyksessään.
"Toivon vastaisuudessa saavamme tilaisuuden lähemmin tutustua toisiimme, herra Hartright. Olettehan vakuutettu että minä parhaan ymmärrykseni mukaan pidän huolta tuosta pikku jutusta? Niin, niin, sehän on selvä asia! Paras herrani, kuinka kätenne ovat kylmät — kaikin mokomin, älkää salliko minun pidättää Teitä täällä oven luona. Bon voyage, [Onnellista matkaa.] nuori herrani, — bon voyage, kuten ranskalainen sanoo."
Sitten seurasi neiti Halcombe.
"Kello 1/2 8 aamulla", sanoi hän ja lisäsi kuiskaten: "Olen kuullut ja nähnyt enemmän kuin uskottekaan. Teidän käytöksenne tänä iltana on saanut minut, ystäväksenne koko elämän ajaksi."
Viimeksi käännyin minä neiti Fairliehen. En uskaltanut katsoa häneen ottaessani hänen kätensä ja ajatellessani huomispäivää. "Minun täytyy matkustaa varhain", sanoin minä. "Olen poissa neiti Fairlie, ennenkuin Te —"