"Ei suinkaan, neiti Halcombe. Minä teen tämän ehdotuksen ainoastaan huomaavaisuuden velvotuksesta Teitä kohtaan. Voitteko antaa anteeksi minulle, että itsepäisesti pysyn edelleen asiassa?"
Hän meni kirjoituspöydän luo puhuessaan, asetti tuolin sen viereen ja avasi salkun.
"Sallikaa minun pyytää suosiona minua kohtaan", sanoi hän, "kirjoittamaan tämä pieni kirje. Sen ei tarvitse hukata aikaanne viittä minuuttia enempää. Teidän tarvitsee tehdä rouva Catherickille vain pari kysymystä. Ensiksi, tuliko hänen tyttärensä suljetuksi mielisairaalaan hänen täydellä suostumuksellaan. Toiseksi, oliko se osa, mikä minulla on tässä asiassa, sellainen, että minä olen ansainnut hänen tunnustuksensa? Herra Gilmore on levollinen tämän epämiellyttävän asian suhteen; Te olette myöskin levollinen — minä pyydän nyt, että Te tahtoisitte tyynnyttää minutkin kirjoittamalla tämän kirjeen."
"Te teette velvollisuudeksi minulle täyttää pyyntönne, sir Percival, vaikka minä mieluummin haluaisin päästä siitä." Näin sanoen nousi neiti Halcombe paikaltaan ja astui kirjoituspöydän luo. Sir Percival kiitti häntä, ojensi hänelle kynän ja meni sen jälkeen uunin luo. Neiti Fairlien pieni, italialainen vinttikoira lojui matolla pesän edessä. Hän ojensi kätensä ja houkutteli koiraa ystävällisesti.
"Tule tänne, Nina", sanoi hän, "tunnemmehan toisemme, eikö niin?"
Pikku elukka näytti olevan arka ja oikkuinen, kuten sylikoirat tavallisesti ovat. Se katsoi vihaisesti ylös, vetäysi arasti pois ojennetusta kädestä, murisi ja hiipi vapisten sohvan alle. Oli tuskin mahdollista, että tuollainen pikku asia kuinka koira kohteli häntä, saisi hänen luonteensa tasapainosta — mutta minä huomasin kuitenkin, että hän nopeasti kääntyi ja meni ikkunan luo. Kenties on hänen luonteensa joskus ärtyisä — jos niin on, on hän minun mieleeni. Niin on minunkin luonteeni joskus.
Neiti Halcombe ei tarvinnut pitkää aikaa kirjoittaakseen kirjettä. Kun se oli tehty, nousi hän ylös pöydästä ja ojensi avonaisen paperin sir Percivalille. Sir Percival kumarsi, otti vastaan sen, käänsi kokoon sen lukemattakaan sisältöä, varusti sinetillä, kirjoitti osoitteen ja jätti ääneti neiti Halcombelle. Ei koskaan voitu nähdä mitään hienompaa kuin hänen esiintymisensä.
"Te toivotte siis edelleen, että minä lähetän kirjeen, sir Percival?" kysyi neiti Halcombe.
"Minä pyydän, että hyväntahtoisesti lähettäisitte sen", vastasi hän. "Ja kun se nyt on kirjoitettu ja sinetitty, sallitte Te ehkä tehdä pari kysymystä siitä onnettomasta naisesta, jota kirje koskee. Minä olen lukenut ne tiedot, jotka herra Gilmore hyväntahtoisesti lähetti minun asianajajalleni ja jotka oikeastaan sisältävät kertomuksen siitä, miten kirjeen kirjoittajatar huomattiin. Siitä puuttuu kuitenkin muutamia huomattavia kohtia. Näkikö Anna Catherick koskaan neiti Fairlietä?"
"Ei, ei kertaakaan", vastasi neiti Halcombe.