"Niin, sitä minä kysyn."
"Minä mainitsin siksi, koska minä olen päättänyt asettaa sir
Percivalin edesvastuuseen siitä pahasta, jonka hän on tehnyt."
"Mitä on minulla tekemistä tämän päätöksen kanssa?"
"Te saatte kuulla. On eräitä tapahtumia sir Percivalin menneessä elämässä, jotka minun tarkoitukseni voittamiseksi on välttämätöntä täysin tuntea. Te tunnette ne — ja tämän vuoksi olen minä tullut Teidän luoksenne." "Mitä tapahtumia tarkoitatte?"
"Minä tarkoitan niitä tapauksia, jotka sattuivat vanhassa
Welminghamissa silloin, kun Teidän miehenne oli lukkarina ja ennenkun
Teidän tyttärenne syntyi."
Vihdoinkin olin minä osannut tähän naiseen huolimatta siitä jäisen varovaisuuden aitauksesta, jota hän ponnisteli asettaa välillemme. Minä näin, kuinka ivallinen ylimielisyys hälveni vähitellen hänen silmistään — yhtä selvästi kuin minä näin hänen käsiensä levottomasti eroavan toisistaan ja koneellisesti alkavan sivellä hänen silkkihameensa poimua.
"Mitä Te tiedätte näistä tapahtumista?" kysyi hän. "Kaikki, mitä rouva Clements on voinut kertoa minulle", vastasin minä.
Silmänräpäyksellinen puna leimahti hänen kovilla, leveillä kasvoillansa; levottomat kädet jäivät hetkiseksi aivan hiljaa — kaikki tämä näytti ennustavan tulevaa vihan purkausta, joka kenties olisi voinut houkutella hänen paljastamaan itsensä. Mutta, ei — hän hillitsi nousevan katkeruutensa, nojasi taaksepäin nojatuolissa, laski kädet ristiin leveälle rinnallensa ja katseli minua ilkeä hymyily paksuilla huulillansa yhtä lujasti kuin ennenkin.
"Ahaa! Nyt alan minä käsittää kaikki", sanoi hän, samalla kun hänen lannistettu ja hillitty ilkeytensä kuvastui vain vielä suuremmassa määrässä ilkamoivana äänen ja esiintymisen uhmana. "Teillä on yksityinen riita sir Percival Glyden kanssa — ja minun pitäisi nyt olla avullinen kostamaan sitä. Minun täytyisi kertoa Teille yhtä ja toista sir Percival Glydestä ja itsestäni — eikö niin? Te olette yhtään häpeämättä tutkinut minun yksityisiä asioitani. Te luulette olevanne tekemisissä kadotetun naisen kanssa, joka elää täällä armoilla ja jonka pitää tehdä kaikki, mitä Te haluatte, pelosta että Te muutoin voisitte vahingoittaa häntä. Minä huomaan Teidän siivon tarkoituksenne. Se huvittaa minua. Ha, ha, ha!"
Hän vaikeni hetkisen, pani kätensä lujemmin ristiin rinnallensa ja nauroi itsekseen — kovaa, ilkeätä naurua.