"Pelkäättekö?"
"Näytänkö minä pelkurilta?"
"Te pelkäätte sir Percivalia."
"Pelkäänkö?"
Hänen kasvoilleen tuli voimakkaampi väri ja kädet alkoivat taasen innokkaammin silittää silkkihametta. Minä jatkoin jättämättä hänelle silmänräpäyksenkään miettimisaikaa.
"Sir Percivalilla on korkea yhteiskunnallinen asema", sanoin minä; "ei ollenkaan kummastuttaisi minua, jos pelkäisittekin häntä. Sir Percival on mahtava mies — hän on vapaaherra, suuren maatilan omistaja, ylhäisen perheen jälkeläinen —"
Minua kummastutti sanomattomasti, kun hän tässä purskahti hillittömään nauruun.
"Niin", toisti hän katkerimman halveksumisen äänellä. "Vapaaherra — suuren maatilan omistaja — ylhäisen perheen jälkeläinen. Niin, todellakin! Varsin ylhäisen perheen, varsinkin äidin puolelta."
Nyt ei ollut aikaa ajatella näitä sanoja, jotka olivat päässeet hänen huuliltaan; minä ennätin vain huomata, että niitä hyvin ansaitsi miettiä poistuttuani tästä talosta.
"En ole täällä kiistelläkseni Teidän kanssanne perhekysymyksistä", sanoin minä. "En tiedä mitään sir Percivalin äidistä —."