Poistuessani asemalta alkoi jo hämärtää. Ja kun minä pimeän tultua, en voisi tehdä mitään tutkimuksia tällä vieraalla paikkakunnalla, läksin lähimpään ravintolaan ja tilasin päivälliseni ja huoneen yöksi. Tämän tehtyä kirjoitin minä Marianille ilmoittaakseni hänelle, että kaikki oli hyvin ja että minulla oli hyviä toiveita onnistua. Lähteissäni Lontoosta olin minä pyytänyt häntä osoittamaan ensimmäisen kirjeensä, jonka minä toivoin saavani huomisaamuna, Welminghamin postikonttoriin ja minä pyysin häntä lähettämään seuraavan kirjeen samalla osoitteella. Jos minä sattumalta olisin matkustanut pois kaupungista sen saapuessa, voin minä helposti saada sen kirjoittamalla postinhoitajalle.
Ravintola tuli myöhemmin illalla aivan typi tyhjäksi. Minulla oli häiritsemätön tilaisuus miettiä kaikkea, mitä tänään iltapäivällä oli tapahtunut. Ennenkun minä menin levolle, olin minä huolellisesti muistutellut kummallisen keskusteluni rouva Catherickin kanssa alusta loppuun ja tarkoin tutkinut niiden päätelmäin arvon, jotka minä aivan äkkiä olin päivällä ehtinyt tehdä.
Vanhan Welminghamin kirkon sakaristo oli se lähtökohta, josta ajatukseni hitaasti ja tutkien johti kulkuansa kaikkeen siihen, mitä minä olin kuullut rouva Catherickin lausuvan, kaikkeen siihen, mitä minä hänen luonaan olin huomannut kummallista ja epäilyttävää.
Kun rouva Clements ensin mainitsi sakariston ympäristön sir Percivalin ja rouva Catherickin salaisten kohtausten paikkana, pidin minä tätä vain varsin kummallisena. Ja tämän kummallisuuden tunteen vallitessa olin minä keskustelussa jälkimäisen kanssa vain kokeeksi lausunut muutamia sanoja keskustelusta "kirkkomaalla sakariston vieressä" — asia, joka näytti minusta vain toisarvoiselta sivuseikalta ja joka puhuessani muistui mieleeni. Minä olin valmistautunut siihen, että hän vastaisi minulle hämmentyneenä tai suuttuneen, mutta se sanomaton pelko, joka valtasi hänet lausuessani nämä sanat, oli minulle täydellinen yllätys. Minä olin jo kauan ennen ajatuksissani yhdistänyt sir Percivalin salaisuuden johonkin salattuun, vakavaan rikokseen, jonka rouva Catherick tiesi, mutta tätä pitemmälle en minä ollut mennyt. Mutta nyt oli tämän naisen äkkinäinen kauhistus enemmän tai vähemmän suoranaisesti asettanut tämän rikoksen yhteyteen sakariston kanssa ja saattanut minut käsittämään, että hän oli ollut enemmän kuin todistaja — hän oli epäilemättä ollut osallinen rikokseen.
Mikä oli tämä rikos? Minä aloin tulla siihen vakuutukseen, että se oli samalla kertaa sekä halpamainen että vaarallinen — muutoin ei olisi rouva Catherick toistanut minun sanojani sir Percivalin valtaan nähden niin selvällä halveksumisella — siis törkeä ja vaarallinen rikos, johon hän oli ottanut osaa, ja se rikos oli yhteydessä kirkon sakariston kanssa.
Seuraava kohta vei minut vielä askeleen etemmäksi.
Rouva Catherickin huomattava sir Percivalin halveksuminen ulottui nähtävästi tämän äitiinkin. Hän oli puhunut mitä katkerimmalla ivalla siitä ylhäisestä perheestä, josta sir Percival polveutui — "ainakin äidin puolelta". Mitä tämä merkitsi? Oli ainoastaan kaksi selitystä: Joko oli äiti alhaissukuinen tai oli hänen kunniallaan jokin varjo, jonka sekä rouva Catherick että sir Percival salaisuudessa tunsivat. Ensinmainitun näistä selityksistä voin minä vain löytää hakemalla kirkonkirjoista hänen vihkimätodistuksensa ja saamalla siten tietää hänen nimensä ja sukunsa johdatukseksi vastaisille tutkimuksilleni.
Mutta jos toiselta puolen viimemainittu olettamus oli oikea, niin mikä tahra oli hänen arvollansa? Kun minä muistelin niitä tietoja, joita Marian oli antanut minulle sir Percivalin vanhemmista ja siitä merkillisen yksitoikkoisesta elämästä, jota he viettivät, niin heräsi mielessäni kysymys, eikö ollut mahdollista, ett'ei hänen äitinsä koskaan ollut naimisissa hänen isänsä kanssa. Tästäkin tekisivät kirkonkirjat parhaiten selvää. Mutta minkä seurakunnan rekisterissä he olisivat vihittyinä? Tähän kysymykseen nähden palasin minä taas niihin päätelmiin, joita minä olin tehnyt, ja sama ajatusvoima, joka jo oli huomannut tehdyn rikoksen paikan, saattoi minut nytkin uskomaan, että vihkimätodistus täytyi olla Vanhan Welminghamin sakaristossa.
Nämä olivat tulokset käynnistäni rouva Catherickin luona — nämä ne kaikenlaiset mietteet, jotka, uskollisesti viitaten samalle taholle, ratkaisivat minun toimenpiteitteni suunnan huomispäivänä.
Aamu oli raskas ja pilvinen, mutta silti ei satanut. Minä jätin matkareppuni ravintolaan ja kysyttyäni tietä läksin jalkaisin Vanhan Welminghamin kirkolle. Kuljin hieman yli kaksi peninkulmaa maata, joka koko ajan hitaasti kohosi.