"Odotitte tapaavanne isäntänne täällä?"
"Minun käskettiin odottaa häntä tässä tiellä."
Näin vastattuaan meni hän takaisin. Minä näin nyt lukkarin tulevan ulos saatuaan tulen sytytetyksi lyhtyynsä. Tartuin vanhusta käsivarteen kiiruhtaakseni hänen askeleitansa. Kuljimme nopeasti tietä ja menimme ohi miehen, joka oli puhutellut minua. Mikäli minä voin nähdä lyhdyn valossa, oli hän palvelija, mutta ilman virkapukua.
"Kuka on tuo?" kuiskasi lukkari. "Kenties tietää hän jotain avaimista?"
"Emme viivyttele kysymällä häneltä", vastasin minä. "Meidän täytyy ennen kaikkea mennä sakariston luo."
Kirkko ei näkynyt päivänvalollakaan, ennenkun oli ehditty tämän tien päähän. Kun me nousimme mäelle jolla se oli, tuli muuan poika alhaalta kauppalasta, tulen valon houkuttelemana, aivan luoksemme — ja tunsi heti lukkarin.
"Kuulepas isä", sanoi poika ja tarttui mielistelevällä innolla lukkaria takkiin, "kirkossa on joku sisällä. Minä kuulin jonkun sulkevan oven perästään — minä kuulin jonkun raapasevan tulta tulitikulla."
Lukkari vapisi ja nojasi raskaasti minua vasten.
"Tulkaa, tulkaa!" sanoin minä kehottaen. "Emme ole täällä liian myöhään. Me otamme kyllä miehen kiinni, olipa hän kuka tahansa. Pitäkää vain lyhtyä ja seuratkaa minua niin nopeasti kuin voitte."
Nousin kiireesti mäelle. Tumma kirkontorni oli ensimmäinen, minkä minä, vaikkakin epäselvästi, voin erottaa synkkää yötaivasta vasten. Kun kaarsin ympäri sakariston luo, kuulin raskaita askeleita aivan lähelläni. Kulkija oli palvelija, joka oli seurannut meitä kirkolle. "Minulla ei ole mitään pahoja aikomuksia", sanoi hän, kun minä käännyin häntä kohden, "minä etsin vain isäntääni." Hänen äänensä kuvasti ilmeistä kauhistusta. En huolinut hänestä enempää ja kuljin edelleen.