Loppu oli sellainen, kuten Te luultavasti itsekin olette arvannut, että hän — oman turvallisuutensa vuoksi — vaati, että Anna oli suljettava mielisairaalaan.

Minä tarjouduin laittamaan asiaa selvälle tolalle. Minä lausuin hänelle, että Anna vain oli kuten papukaija toistanut samat sanat, kuin hän oli kuullut minun lausuvan, ja ett'ei hän tietänyt mitään, koska minä en ollut mitään sanonut. Vakuutin hänelle, että Anna höperömäisestä suuttumuksesta häneen oli tietävinään, mitä hän ei todellisuudessa ollenkaan tietänyt, että hän vain oli tahtonut uhata ja suututtaa häntä, koska hän oli puhutellut häntä niin loukkaavalla tavalla, ja että minun onnettomat sanani olivat antaneet hänelle tilaisuuden saada aikaan sen ikävyyden, jota hän toivoi. Minä muistutin hänelle Annan muista kummallisista päähänpistoista ja kysyin häneltä, eikö hänen oma kokemuksensa vakuuttanut hänelle, että heikkomielisille ihmisille usein pälkähtää päähän sellaisia mielikuvitelmia kuin tämä — mutta ei mikään auttanut — hän ei tahtonut uskoa valaanikaan — hän oli aivan vakuutettu, että minä olin ilmaissut koko asian. Sanalla sanoen: — hän ei tahtonut kuulla puhuttavan mistään muusta kuin Annan sulkemisesta mielisairaalaan. Sellaisissa olosuhteissa tein minä kaikki, mitä voitiin odottaa minulta äitinä. "Köyhien sairaalaan", sanoin minä, "en halua häntä. Pankaa yksityiseen mielisairaalaan, jos Teitä haluttaa. Minulla on tunteeni äitinä ja minun täytyy sitä paitsi pitää huolta arvostani täällä kaupungissa. Minä suostun ainoastaan, jos hänet toimitetaan yksityiseen mielisairaalaan, sellaiseen, jonka etevimmät kaupunkilaiset valitsisivat mielisairaillensa". Nämä olivat sanani. Mielihyvällä ajattelen tehneeni velvollisuuteni. Vaikka minä en koskaan tuntenut ylenmääräistä hellyyttä ja heikkoutta tytärtäni kohtaan niin olin minä kumminkin aika arka hänen arvostaan. Ei mikään vaivaishoidon armoleivän häpeämerkki — kiitos olkoon päättäväisyyteni — ole koskaan tarttunut lapseeni.

Sittenkun olin saanut tahtoni läpi — mikä oli sitä helpompaa, kuin joukko sellaisia yksityisiä laitoksia oli valittavana — en voinut kieltää itseltäni, että hänen sulkemisensa tuottaisi muutamia varsin hyviä etuja. Ennen kaikkea olisi hänellä siellä kaikki hyvin ja häntä kohdeltaisiin aivankuin ylhäistä rouvashenkilöä — asia, jota minä en suinkaan unhottanut kertomatta kaupungilla. Toiseksi pidettäisiin hän poissa Welminghamista, jossa hän helposti voisi herättää epäluuloja toistamalla varomattomia sanojani.

Se syy, joka vaadittiin hänen sulkemisekseen, oli helposti löydetty. Me ilmoitimme hänen tyhjän kehuskelunsa tietää salaisuuksia omituiseksi päähänpistoksi. Kun hän ensi kerran oli toistanut nämä sanat mielipuolisen raivon purkauksessa sitä miestä vastaan, joka oli loukannut häntä, oli hän kyllin viisas ymmärtääkseen pelottaneensa pahasti häntä ja käsittääkseen, kuka oli syypää hänen sulkemiseensa mielisairaalaan. Seuraus oli raivoisin vihan purkaus häntä vastaan, kun hänet vietiin sairaalaan, ja ensi sanat, jotka hän lausui hoitajattarille, heidän onnistuttuaan rauhoittaa hänet, olivat, että hän oli lähetetty sinne, koska hän tunsi vaarallisen salaisuuden ja että hän aikoi puhua kaikki ja saattaa lähettäjänsä onnettomaksi, kun sopiva hetki olisi käsillä.

Kenties sanoi hän samaa Teillekin, kun Te, ajattelemattomasti kyllä, autoitte häntä pakenemaan. Varmasti tiedän minä, että hän sanoi sille onnettomalle naiselle, joka tuli rakastettavan, nimettömän, äsken kuolleen ystävämme puolisoksi. Jos Te tai tämä onneton nainen olisitte tarkoin kuulustelleet tytärtäni — jos te olisitte vaatineet, että hänen pitäisi selittää, mitä hän oikeastaan tarkoitti, niin olisitte te heti huomanneet, kuinka hän äkkiä olisi joutunut tolkultaan — kuinka hänen puheensa olisi tullut sekavaksi, levottomaksi ja hajanaiseksi — olisitte huomanneet, ett'en minä kirjoita muuta kuin puhdasta totta. Hän tiesi salaisuuden olevan, hän tiesi, ketä se koski, hän tiesi kuka kärsisi siitä, jos se tulisi tunnetuksi, mutta mitään muuta ei hän kuolemakseen tietänyt — kuinka törkeitä ilmeitä hänellä olikaan ja kuinka sekavasti hän kehuikin oudoille.

Olenko nyt tyydyttänyt uteliaisuutenne? Minä olen kaikissa tapauksissa nähnyt varsin suuren vaivan tässä tarkoituksessa. Sen lisäksi, mitä olen esittänyt, ei minulla todellakaan ole mitään kerrottavana itsestäni ja tyttärestäni. Suurimmat murheeni ja vastuuni hänestä olivat menneet, kun hän suljettiin arvossapidettyyn mielisairaalaan. Minulle lähetettiin kerran kirjeen malli, mikä koski hänen sulkemisensa syytä ja mikä minun pitäisi kirjoittaa puhtaaksi vastaukseksi jollekin neiti Halcombelle, joka oli utelias saamaan selkoa asiasta ja joka lienee kuullut koko joukko valheita minusta joltakin toiselta henkilöltä, joka oli hyvin tottunut kertomaan sellaisia. Ja minä tein sittemmin, mitä vain, päästäkseni karanneen tyttäreni jäljille ja estääkseni siten häntä aikaansaamasta mitään ikävyyksiä. Mutta nämä ja muut pikkuasiat ovat liian vähäarvoisia Teistä, sen jälkeen mitä jo olette kuullut.

Tähän asti olen minä kirjoittanut tämän kirjeen varsin ystävällisin sanoin. Minä en voi kuitenkaan päättää sitä lisäämättä muutamia vakavain nuhteiden rivejä Teille.

Keskustellessanne kanssani lausuitte Te mielipiteenne tyttäreni synnystä isään nähden loukkaavalla tavalla, ikäänkuin tämä asia voisi joutua epäilyksen alaiseksi. — Tässä menettelitte varsin sopimattomasti ja säädyttömästi! Jos me tapaamme toisemme, niin olkaa hyvä ja muistakaa, ett'en minä salli sellaisia vapauksia ja että Welminghamin "siveellistä ilmapiiriä" — käyttääkseni ystäväni kirkkoherran lempilausetta — ei saa saastuttaa sellaisilla taitamattomilla lausunnoilla. Jos Te uskallatte epäillä, ett'ei Anna ole minun mieheni tytär, niin loukkaatte Te minua syvästi. Jos Te olette tuntenut ja edelleenkin tunnette epäpyhää uteliaisuutta tässä suhteessa, niin kehotan minä Teitä, oman parhaanne takia, heti ja ainaiseksi hillitsemään sen. Tällä puolen hautaa ei Teidän uteliaisuuttanne koskaan tyydytetä, herra Hartright.

Kenties huomaatte Te, vastaanotettuanne tämän kirjeen ja luettuanne, mitä minä nyt olen kirjoittanut, välttämättömäksi pyytää minulta kirjallisesti anteeksi. Tehkää se, minä otan sen mielelläni vastaan. Minä astun sitten, jos Te haluatte edelleen keskustella kanssani, askeleen etemmäksi ja otan Teidät itsenne vastaan. Varani sallivat minun ainoastaan nähdä Teidät juomassa kupillisen teetä — älkää kumminkaan luulko, että ne ovat huonommat nyt kuin ennen. Minä olen aina elänyt tulojeni mukaan ja säästänyt kyllä näinä kahtenakymmenenä vuotena elääkseni hyvin loppupäiväni. Aikomukseni ei ole poistua Welminghamista. On yksi tai kaksi pikku etua voitettavanani tässä kaupungissa. Seurakunnan pastori nostaa hattuansa minulle — kuten Te itse huomasitte. Hän on naimisissa, eikä hänen rouvansa ole aivan yhtä kohtelias. Minä aion kumminkin mennä "Seuraan hellien perheenäitien kehittämistä varten" ja sitten ajattelen minä, että pastorin rouva saa olla minulle hieman kohteliaampi.

Jos tahdotte tehdä minulle mieliksi käymällä luonani, niin muistakaa, niin muistakaa, että keskustelu saa kosketella ainoastaan jokapäiväisiä asioita. Mikään lausunto, joka tarkoittaa tätä kirjettä, ei hyödytä mitään — minä olen lujasti päättänyt olla tunnustamatta kirjoittaneeni sen. Tosin on tuli hävittänyt rikollisen kirjoituksen; minä ajattelen kumminkin, että liian suuri varovaisuus on parempi kuin liian pieni.