Nopea ajo, tieto että joka askel vie minua lähemmäksi kreiviä, varmuus että minä vihdoinkin, minkään estämättä, olin alkanut rohkean toimeni — kaikki lisäsi siihen määrään kuumeista kärsimättömyyttäni, että minä lakkaamatta kehotin ajuria ajamaan kovemmin. Ajaessamme yli S:t Johns-Wood-roadin oli intoni niin suuri, että minä seisoin vaunuissa nähdäkseni matkani päämäärän, ennenkun olimme tulleet sinne. Juuri kun lähimmän kirkontornin kello löi neljänneksen, saavuimme me Forest-roadille. Käskin ajajan seisauttamaan kappaleen matkaa kreivin asunnosta, maksoin ja annoin hänen ajaa tiehensä sekä menin yksin ovelle.
Lähetessäni ovea näin minä toisenkin henkilön saapuvan, mutta vastakkaiselta taholta. Me tapasimme toisemme erään katulyhdyn kohdalla. Silmänräpäyksessä tunsin minä miehen vaaleatukkaiseksi, arpiposkiseksi muukalaiseksi ja minä uskon hänenkin tunteneen minut. Hän ei sanonut mitään ja sen sijaan, että hän olisi minun tavallani pysähtynyt talon edustalle, kulki hän hitaasti edelleen.
Oliko hän sattumalta Forest-roadilla? Vai oliko hän seurannut kreiviä teatterista?
En koettanut ollenkaan ratkaista näitä kysymyksiä. Odotettuani, kunnes tuntematon oli hitaasti kadonnut näkyvistäni, soitin minä. Kello oli nyt 20 minuuttia yli 11 — kylläkin myöhä, että kreivi olisi voinut kieltäytyä vastaanottamasta minua ilmoittamalla menneensä levolle.
Ainoa mahdollisuus estää tämä ikävyys oli lähettää hänelle käyntikorttini tekemättä mitään valmistavia kysymyksiä, mutta samalla kertaa saattamalla hänen tietoonsa, että minulla oli varsin tärkeä syy tavata häntä näinkin myöhään kuin nyt. Odottaessani otin minä siis esille korttini ja kirjoitin nimeni alle: "varsin tärkeän asian takia."
Palvelustyttö avasi oven ja kysyi epäilevästi mitä minä tahtoisin.
"Olkaa hyvä ja jättäkää tämä isännällenne", vastasin minä ja annoin hänelle.
Minä näin varsin hyvin tytön esiintymisestä ja epäröimisestä, että jos minä heti olisin kysynyt kreiviä, olisi hän saamansa käskyn mukaan ilmoittanut, ett'ei hän ollut kotona. Hän hämmentyi nyt varmuuteni takia. Tuijotettuaan minuun meni hän sisään suljettuaan ensin oven, niin että minä sain jäädä pihalle odottamaan.
Hetkisen perästä tuli hän takaisin. "Hänen isäntänsä pyysi saada tietää asiani." — "Olkaa hyvä, tervehtäkää isäntäänne", vastasin minä, "ett'ei asiatani voida ilmoittaa kellekään muulle kuin hänelle itselleen." Hän meni — palasi taas takaisin — tällä kertaa pyytääkseen minua astumaan huoneeseen.
Seurasin häntä ja seuraavassa silmänräpäyksessä olin kreivi Foscon huoneessa.