Sanoin tämän mennessäni alas portaita vierashuoneeseen lukeakseni lampun valossa, mitä paperiin oli kirjoitettu. Siinä oli ainoastaan seuraavat kaksi lausetta Pescan käsialalla:
"Olen saanut kirjeesi. Jollen saa sinulta mitään tietoa määrättyyn aikaan, avaan minä sen tunnin lyötyä."
Panin paperin lompakkooni ja menin ovea kohden. Marian kohtasi minut kynnyksellä ja työnsi minut taasen huoneeseen, jossa lampun valo lankesi kasvoilleni. Hän puristi lujasti molempia käsiäni ja katsoi tutkivasti minuun.
"Huomaan sen!" kuiskasi hän hiljaa ja innokkaasti.
"Tänä iltana koetat sinä viimeistä mahdollisuutta."
"Niin — viimeistä ja parasta", kuiskasin minä vastaan.
"Mutta et yksin! Oi, Walter, älä Jumalan tähden mene yksin! Anna minun seurata sinua. Älä kiellä, minun täytyy seurata sinua! Minä tahdon seurata! Minä odotan oven edessä vaunuissa."
Nyt oli minun vuoroni pitää häntä lujasti. Hän koetti irtautua minusta tullakseen ensin ovelle.
"Jos tahdot auttaa ja lohduttaa minua, niin ole vaimoni luona tänä yönä. Jos minä vain voin tuntea itseni levolliseksi Lauran suhteen, niin vastaan minä kaikesta muusta. Kas nyt, Marian, suutele minua nyt ja anna minun nähdä, että sinulla on rohkeutta odottaa, kunnes minä palaan takaisin."
En rohjennut antaa hänelle aikaa lausua sanaakaan. Hän koetti taasen pidättää minua. Minä irrotin hänen kätensä — seuraavassa silmänräpäyksessä olin minä poissa huoneesta. Poika, joka odotti minua alisessa eteisessä, kuuli minun tulevan portaissa ja avasi oven. Hyppäsin ajoneuvoihin, ennenkun ajaja ennätti laskea alas astuinraudan. "Forest-road, S:t Johns-Wood!" huusin hänelle. "Kaksinkertainen maksu, jos olemme siellä neljänneksen kuluttua." — "Ollaan, herra." Katsoin kelloani — se oli 11, siis ei minuuttiakaan menetettävänä.