"Mies, johon minulla on täysi syy luottaa ja Teillä täysi syy peljätä."
Vastaukseni vaikutti. Hänen vasen kätensä vapisi kuuluvasti laatikossa.
"Kuinka pitkän ajan annatte Te minulle", kysyi hän levollisemmalla äänellä, "ennenkun kello lyö ja sinetti murretaan?"
"Riittävästi kyllä suostuaksenne vaatimuksiini", vastasin minä.
"Vastatkaa selvemmin, herra Hartright. Minä tuntina täytyy kellon lyödä?"
"Kello 9 aamulla."
"Kello 9 aamulla! Niin, minä huomaan — Te olette ovelasti laskenut ajan, ennenkun minä ennätän saada passini järjestykseen ja poistua Lontoosta. Eihän kumminkaan ennemmin? Punnitsemme asiaa nyt. Minä voin pitää Teitä panttivankina täällä ja sopia ehdoista, niin että Te lähetätte hakemaan kirjettänne, ennenkun minä päästän Teidät täältä. Sillä välin voitte olla niin hyvä ja lausua vaatimuksenne."
"Te saatte kuulla ne. Ne ovat yksinkertaiset ja pian esitetyt. Te tunnette, kenen etua minä täällä-käynnilläni valvon?"
Hän hymyili ylemmyyden ilmeellä ja viittasi huolimattomasti kädellään.
"Suostun arvaamaan", sanoi hän ivallisesti. "Luonnollisesti jonkun naisen etua."