Lausuessaan nämä sanat nousi hän ylös tuolilta, jossa hän oli koko ajan istunut. Lujalla ponnistuksella näytti hän vapauttavan mielensä siitä painostuksesta, jonka tähänastinen keskustelumme oli vaikuttanut. "Uh!" huudahti hän ja ojensi tyytyväisesti käsivartensa, "kamppailu oli kuuma kestämänsä ajan. Ottakaa tuoli, herra Hartright. Tästä lähtien kohtaamme me kuolonvihollisina toisemme — osoittakaamme nyt, kuten sivistyneiden miesten tulee, toisillemme kaikin puolin huomaavaa kohteliaisuutta. Sallikaa minulle kunnia kutsua vaimoni sisään."
Hän avasi oven. "Eleonor!" huusi hän syvällä bassoäänellään. Sisukkaannäköinen nainen tuli huoneeseen. "Kreivitär Fosco — herra Hartright", lausui kreivi, esittäen meidät sopivan arvokkaasti toisillemme. "Enkelini", jatkoi hän, "sallisiko sinun sälyttämistyösi sinulle mahdollisesti aikaa hankkia minulle hieman voimakasta ja hyvää kahvia? Minulla on tässä jotakin kirjoittamista herra Hartrightille ja minun täytyy tuntea itseni oikein eloisaksi ja vahvaksi tehdäkseni sen niin, että minulla itselläni on kunnia siitä."
Rouva Fosco nyökäytti kaksi kertaa päätään — yhden herran kylmästi minulle, toisen kerran alamaisesti miehelleen — ja hiipi sen jälkeen hiljaa ovesta.
Kreivi meni ikkunan ääressä olevan kirjoituspöydän luo, avasi sen, otti esille kirjoituspaperin ja kyniä. Hän sirotti kynät ympäri pöytää ja leikkasi sitten paperin pitkiksi kaidoiksi liuskoiksi. "Teen tämän arvokkaaksi asiapaperiksi", sanoi hän ja katsoi minuun yli olkansa. "Kirjallinen työskentely on minulle hyvin tuttua. Miehen parhaita henkisiä etuja on voida selvään ja hyvin esittää ajatuksensa. Se verraton etu on minulla. Onko teillä?"
Hän käveli edestakaisin huoneessa hyräillen itsekseen ja aina väliin kopauttaen otsaansa. Se häpeämättömyys, millä hän käytti hyväkseen sitä asemaa, johon minä olin ajanut hänet, turhamaisuutensa tyydyttämiseksi kehua kirjailijakyvyllään, hämmästytti minua suuresti. Kuinka kammoinkaan miestä, ei kumminkaan voinut tämä tavaton luonteenlujuus, vaikka se ilmenikin niin mitättömällä tavalla, olla vaikuttamatta minuun.
Kreivitär toi kahvin huoneeseen. Kreivi suuteli kiitollisesti hänen kättänsä ja seurasi häntä, ovelle, palasi takaisin, kaatoi kuppiin kahvia itselleen ja otti sen mukaan kirjoituspöydälle.
"Saanko tarjota kupillisen kahvia, herra Hartright?" kysyi hän, ennenkun istuutui.
Kieltäydyin juomasta.
"Vai niin! Luuletteko, että aion myrkyttää Teidät?" sanoi hän iloisesti. "Englantilainen arvostelu on terve, mikäli sitä riittää", jatkoi hän ja istuutui kirjoituspöydän ääreen; "sillä on kumminkin suuri puute — se on aina varovainen väärälle taholle."
Hän pisti kynän mustepulloon, pani ensin paperin järjestykseen eteensä painamalla kädellään kirjoituspöytää vasten. Hän kirjoitti varsin nopeaan ja raapi kynällään, korkealla käsialalla ja jättäen leveät rivivälit, niin ett'ei varmaan paria minuuttiakaan kulunut, ennenkun hän oli ehtinyt paperiliuskan loppuun. Joka lehti numeroitiin ja viskattiin olan yli lattialle ollakseen poissa tieltä. Kun ensi kynä oli kulunut, meni se samaa tietä, ja hän tarttui heti toiseen niiden joukosta, jotka olivat pöydälle levitetyt Siten lensi paperi toisensa perästä — tusinoittain, viisikymmenittäin, niin sadottainkin — hänen olkansa yli milloin yhdelle, milloin toiselle puolelle häntä, kunnes hänellä oli koko kinos paperiliuskoja tuolinsa ympärillä. Tunti tuntinsa perästä kului — siinä istuin minä valvoen, siinä istui hän kirjoittaen. Hän ei koskaan pysähtynyt muutoin kuin ryypätäkseen kahvia ja tämän loputtua lyödäkseen väliin kädellä otsaansa. Kello löi 1, löi 2, — 3 — 4 — yhäti lensivät paperiliuskat hänen ympärillään, yhä rapisi kynä väsymättömästi liuskan alusta loppuun, yhäti kasvoi kasvamistaan paperikinos hänen tuolinsa ympärillä. Kellon lyötyä 4 kuulin minä kynän kovan rapinan — se oli kiemura, jonka hän piirsi nimensä alle. "Bravo!" huusi hän ja hypähti tuoliltaan ylös nuorukaisen notkeudella ja katsoi minua suoraan silmiin hymyillen voitonriemuisesti.