"Nyt se on tehty, herra Hartright!" sanoi hän ja löi leveään rintaansa itsetyytyväisesti. "Se on tehty omaksi suureksi mielihyväkseni — Teidän syväksi hämmästykseksenne lukiessanne, mitä olen kirjoittanut. Aine on nyt tyhjennetty, minun, Foscon voimat eivät riitä. Käyn nyt järjestämään papereitani, silmäämään ne läpi, lukemaan ne — nämä paperit, jotka nimenomaan ovat osoitetut Teille mieskohtaisesti. Kello löi juuri 4. Hyvä! Järjestäminen, silmääminen läpi, lukeminen kestää neljästä viiteen. Pieni virkistävä uni minulle viidestä kuuteen. Lopuksi valmistuksia kuudesta seitsemään. Toimi asiamieheni kanssa ja sinetöitty kirje seitsemän ja kahdeksan välillä. Kello 8 lähtö. Kas siinä ohjelma!"
Hän istui jalat ristissä lattialla paperiensa seassa, liitti ne yhteen paksuun rihmaan parsinneulalla, tarkasti niitä, kirjoitti ensi sivulle kaikki arvonimet ja kunnianosotukset, jotka hän oli saanut ja luki sen jälkeen ääneen käsikirjoituksen minulle suurella näyttämöllisellä ihastuksella ja valtavilla kädenliikkeillä. Lukija saa ennen pitkää itse tilaisuuden muodostaa käsityksen tästä asiakirjasta. Olkoon tässä vain kylliksi sanoessani, että se oli toivomukseni mukainen.
Hän kirjoitti sitten sen henkilön nimen, jolta hän oli vuokrannut vaunut, ja antoi minulle sir Percivalin kirjeen. Se oli päivätty Hampshiressä heinäkuun 25 päivänä ja ilmoitti "lady Glyden" matkan Lontooseen 26 päiväksi. Siis oli hän samana päivänä (heinäkuun 25), jolloin lääkärintodistus selitti hänen kuolleen S:t Johns-Woodissa, elävänä Blackwater-Parkissa ja piti hänen, sir Percivalin omakätisen kirjeen mukaan, lähteä seuraavana päivänä matkalle! Kun todistus, että matka oli tehty, oli saatu ajurilta, olisi todistus täydellinen.
"Neljännes yli 5", sanoi kreivi ja katsoi kelloansa. "On aika nukkua hieman. Ulkomuodoltani olen minä suuren Napoleonin näköinen, kuten kenties olette huomannutkin — minä muistutan tätä kuolematonta miestä siinäkin, että voin nukkua, milloin vaan tahdon. Suokaa anteeksi jos minä silmänräpäykseksi poistun. Kutsun rouvani pitämään Teille seuraa, jos aika sattuisi tuntumaan Teistä pitkältä."
Kun minä tiesin aivan yhtä hyvin kuin hänkin, että hän kutsui kreivittären vartioimaan minua, ett'en minä hänen maatessaan poistuisi huoneesta, en vastannut mitään, vaan puuhasin vain niiden paperien järjestämistä, jotka hän oli antanut minulle.
Hänen rouvansa tuli jääkylmänä, kalpeana, vihaisena kuten aina. "Huvita herra Hartrightiä, enkelini", sanoi kreivi. Hän nosti tuolin hänelle, suuteli toisen kerran hänen kättään, poistui eräälle sohvalle ja oli 3 minuuttia sen jälkeen vaipunut yhtä syvään uneen kuin hyverikkain ihminen tässä maailmassa.
Rouva Fosco otti kirjan pöydältä, istuutui ja katsoi minuun naisen kostonhimoisella ilkeydellä, joka ei koskaan voinut unhottaa eikä, koskaan antaa anteeksi.
"Olen kuullut Teidän keskustelunne mieheni kanssa", sanoi hän — "ja hänen sijassaan olisin minä ampunut Teidät kuoliaaksi jalkaini juureen."
Näin lausuttuaan avasi hän kirjan eikä sitten katsonut minuun tai puhellut kanssani, ennenkun hänen miehensä heräsi.
Kreivi avasi silmänsä ja nousi ylös sohvalta juuri tunti siitä hetkestä, jolloin hän oli nukkunut.