Puhuessaan tätä piti hän lasia ylhäällä vasten päivänvaloa ja katsoi viiniin lady Glyden sijasta. Häneen ei hän todellakaan katsonut ainoatakaan kertaa koko keskustelun aikana. Tuollainen merkillinen huomaavaisuuden puute niin ylhäissukuisen herran esiintymisessä vaivasi minua todellakin, se täytyy myöntää.
"Miksi pitäisi sinun kirjoittaa kreivi Foscolle?" kysyi lady Glyde kummastuneena.
"Ilmoittaakseni sinun tulostasi puolenpäivän aikaan", sanoi sir Percival. "Hän tulee vastaanottamaan sinua asemalla Lontooseen tullessasi ja saattamaan sinut tätisi luo S:t Johns Woodiin, jossa sinä voit olla yötä."
Lady Glyden käsi, joka lepäsi minun käsivarrellani alkoi vapista kovin — miksi, sitä en voi ymmärtää.
"Kreivi Foscon ei tarvitse tulla vastaanottamaan minua", sanoi hän.
"Minä en mieluimmin ollenkaan tahtoisi olla Lontoossa yötä."
"Sinun täytyy mennä sinne. Sinä et voi matkustaa Cumberlandiin yhtenä päivänä. Sinun täytyy pysähtyä Lontooseen yöksi — eikä minua haluta sallia sinun aivan yksin asua hotellissa. Fosco lupasi sinun sedällesi, että sinä saisit asua heidän luonaan matkalla Limmeridgeen, ja setäsi hyväksyi tämän tarjouksen. Kas tässä on kirje häneltä sinulle. Minun piti se lähettää huoneeseesi tänä aamuna, mutta minä unhotin sen. Lue nyt ja katso itse, mitä herra Fairlie kirjoittaa sinulle."
Lady Glyde katsoi kirjettä ja pani sen sitten minun käteeni.
"Lukekaa se", sanoi hän heikolla äänellä. "En tiedä, kuinka on laitani — minä en voi lukea sitä."
Kirjeessä oli vain neljä riviä — se oli niin lyhyt, niin välinpitämätön, että minun täytyi kummastella sitä. Jos muistan oikein, niin oli sen sisällys seuraava: —
Paras Laura. Ole hyvä ja tule, milloin itseäsi miellyttää. Ole yötä tätisi luona. Varsin surullista kuulla rakkaan Marianimme sairastavan. Sinua rakastava