Hänen esiintymisensä koko tämän merkillisen keskustelun aikana oli aivan erilainen, kuin se tavallisesti oli. Hän näytti vähän väliä melkein yhtä hermostuneelta ja neuvottomalta kuin mylady itsekin. Minä en olisi koskaan uskonut, että sir Percivalin terveys oli niin arka, hänen käsityksensä niin helposti sotkeutuva.
Minä koetin puhutella lady Glydeä menemään takaisin huoneeseensa, mutta turhaan. Kauhun valtaamana seisoi hän käytävässä.
"Jotakin pahaa on tapahtunut sisarelleni!" sanoi hän.
"Ottakaa huomioon, mylady, mikä ihmeteltävä mielenlujuus neiti Halcombella on", sanoin minä rauhoittaakseni häntä. "Hän kykeni epäilemättä ponnistuksiin, joita toiset eivät hänen sijassaan voisi kestää. Minä toivon ja uskon, ett'ei mitään pahaa ole tekeillä — minä olen vakuutettu siitä."
"Minun täytyy seurata Mariania", sanoi mylady yhäti sama kauhun ilme kasvoilla. "Minun täytyy mennä sinne, mihin hän on mennyt, — minun täytyy nähdä omilla silmilläni, että hän elää ja on terve. Tulkaa, tulkaa alas kanssani sir Percivalin luo!"
Minä epäröin, peljäten pidettävän röyhkeänä. Koetin selittää myladylle, mutta hän ei tahtonut kuulla vastaväitteitäni. Hän piti minua käsivarresta niin lujasti, että minun täytyi seurata häntä, ja kun minä avasin salin oven, veti hän minua mukanaan kaikella sillä vähäisellä voimalla, mikä hänellä oli.
Sir Percival istui pöydän ääressä viinipullo edessään. Juuri meidän tullessamme nosti hän lasin huulillensa ja tyhjensi sen yhdellä henkäyksellä. Huomatessani hänen silmäävän pahasti minuun laskiessaan lasin pöytään koetin minä lausua muutamia sanoja pyytääkseni anteeksi, että tulin huoneeseen.
"Luuletteko Te, että täällä on joitakin salaisuuksia tekeillä?" huudahti hän äkkiä; "ei — täällä ei punota mitään juonia; minulla ei ole mitään salaamista enempi Teiltä kuin keltään muultakaan." Lausuttuaan kovaäänisesti ja kiivaasti nämä sanat kaatoi hän taas viiniä itselleen ja kysyi lady Glydeltä, mitä hän tahtoi.
"Jos sisareni oli kyllin voimissaan matkustaakseen", sanoi mylady suuremmalla lujuudella, kuin hän tähän asti oli osoittanut, "niin olen minäkin. Olen tullut tänne pyytääkseni sinulta anteeksi levottomuuttani Marianin takia, ja että sallisit minun seurata häntä nyt heti iltapäivän junalla."
"Sinun täytyy odottaa huomiseen", vastasi sir Percival; "jollet silloin tahdo olla järkevä, niin matkusta vain. Mutta kun minä pidän selvänä, ett'et sinä tahdo kuulla järkevää puhetta, niin kirjoitan minä Foscolle tämän illan postissa."