Oli onni vastaisiin toimenpiteisiin nähden, ett'ei kukaan muu tänä hetkenä ollut läsnä kuin hoitajatar. Hän oli nuori nainen ja hämmästyi niin tämän kohtauksen johdosta, ett'ei hän ensin kyennyt sekautumaan siihen. Kun hän vihdoinkin oli ällistyksestään tointunut, vaati neiti Halcombe koko hänen huolenpitonsa, sillä hän oli silmänräpäyksessä vaipunut maahan mitä ankarimmassa ponnistuksessa ollakseen itse menettämättä järkeänsä tämän liikuttavan havainnon takia. Muutamien minuuttien kuluttua onnistui hänen kuitenkin lujan tahtonsa ja luontaisen rohkeutensa avulla voittaa tämä heikkous ja hän huomasi, kuinka äärettömän välttämätöntä oli palauttaa koko mielenmalttinsa onnettoman sisarensa vuoksi.
Hän sai luvan puhua yksin sairaan kanssa sillä ehdolla, että he pysyivät hoitajattaren nähtävissä. Ei ollut aikaa kysellä — koettaa vain todistaa tuolle onnettomalle, kuinka välttämätöntä hänen oli olla levollinen, ja vakuuttaa hänelle, että toimitetaan nopeasti apua hänen vapauttamisekseen. Toivo päästä mielisairaalasta oli kyllin rauhoittamaan lady Glydeä ja saamaan hänet käsittämään, mitä hänen piti tehdä. Neiti Halcombe palasi sen jälkeen hoitajattaren luo, pisti kaiken kullan, mikä hänellä oli taskussaan — kolme sovereigniä — hänen käteensä ja kysyi, milloin ja missä hän voisi saada puhua yksin hänen kanssaan.
Nuori nainen näytti ensin sekä hämmästyneeltä että epäilevältä. Mutta kun neiti Halcombe oli sanonut haluavansa tehdä hänelle vain muutamia kysymyksiä, joita hän tällä hetkellä ei liiallisen mielenliikutuksen takia voinut esittää, eikä tarkoittavansa millään tavoin houkutella hoitajatarta tekemään mitään vääryyttä, otti tämä kullan vastaan ja esitti kello kolmea huomispäivänä sopivaksi keskusteluhetkeksi. Hänellä olisi silloin tilaisuus hiipiä ulos puoleksi tunniksi, ja kun mielipuolet olivat syöneet päivällisensä, tahtoi hän kohdata vierasta naista syrjäisellä paikalla korkean, pohjoiseen päin olevan muurin edustalla, joka suojasi pikku puistoa. Neiti Halcombella oli vain aikaa hyväksyä tämä ehdotus ja kuiskata sisarelleen, että hän saisi kuulla häneltä enemmän seuraavana päivänä, kun lääkäri tuli heidän luokseen. Kun lääkäri huomasi vieraansa surullisen ulkomuodon, selitti neiti Halcombe että Anna Catherickin ensi näkeminen oli surettanut häntä. Niin pian kun hän voi, otti hän jäähyväiset — se on niin pian kun hän voi irtautua onnettoman sisarensa läheisyydestä.
Varsin nopea miettiminen, kun hän oli kyllin rauhoittunut voidakseen havaita jotakin, sai hänet vakuutetuksi, että joka yritys koettaa laillisilla keinoilla hankkia lady Glydelle vapaus ja nyt heti saattaa hänet jälleen oikeuksiinsa, tuottaisi, joskin se onnistuisi, ajanhukkaa, joka voisi tulla vaaralliseksi hänen sisarensa ymmärrykselle, mikä jo oli heikennyt sen kärsimyksen kauhuista, jonka hän oli saanut kokea, ja siitä asemasta, jossa hän oli. Tullessaan Lontooseen oli neiti Halcombe jo päättänyt hoitajattaren avulla salaa pelastaa Lauran mielisairaalasta.
Hän meni heti pankkiirinsa luo ja nosti koko sen pikku omaisuuden, mikä hänellä oli ja mikä kohosi lähes seitsemäänsataan puntaan. Varmasti päättäen maksaa, jos niin tarvitaan, sisarensa vapauden joka shillingillä, mikä hänellä oli, saapui hän huomispäivänä sovitulle kohtauspaikalle mielisairaalan puiston muurin edustalla.
Nuori nainen oli jo siellä. Neiti Halcombe pyrki varovasti siihen, mitä hän aikoi esittää, tehden useampia valmistavia kysymyksiä. Hän sai tietää silloin muun muassa, että se hoitajatar, jonka oli vartioitava oikeaa Anna Catherickiä, oli, vaikkakin hän oli syytön tämän pakoon, joutunut vastaamaan siitä ja menettänyt sen johdosta paikkansa. Sama rangaistus lisäsi nainen, kohtaisi häntäkin, jos luultu Anna Catherick toisen kerran pelastuisi. Tällä hoitajattarella oli sitä paitsi erityinen syynsä saada pitää paikkansa. Hän oli kihloissa ja hän ja hänen sulhasensa odottaisivat siksi, kunnes he yhteisesti olisivat säästäneet kahden tai kolmensadan punnan summan talouden alkuun panemiseksi ja pääomaksi. Hänen tulonsa täällä olivat hyvät, ja säästäen toivoi hän kahteen vuoteen voivansa antaa pikku osansa summaan.
Nyt alkoi neiti Halcombe puhua avonaisemmin. Hän selitti, että luuloteltu Anna Catherick oli hänen läheinen sukulaisensa; että hän onnettoman erehdyksen johdosta oli joutunut mielisairaalaan ja että hoitajatar tekisi hyvän ja kristillisen työn, jos hän tahtoisi auttaa heitä saamaan jälleen toinen toisensa. Ennenkun hän ennätti väittää sanaakaan vastaan, otti neiti Halcombe neljä sadan punnan pankkiosoitetta lompakostaan ja tarjosi ne naiselle korvaukseksi vaarasta, johon hän antautuisi, ja paikasta, jonka hän luultavasti menettäisi.
Hoitajatar epäröi, kumminkin vain epäilyksen ja hämmästyksen takia.
Neiti Halcombe kehoitti häntä vakavasti olemaan viivyttelemättä.
"Te teette hyvän työn", toisti hän, "Te autatte siten enin loukattua ja onnettominta naista maailmassa. Kas siinä on Teidän myötäjäisenne palkkioksi. Tuokaa hänet tänne luokseni, ja minä panen nämä neljä pankkiosoitetta käteenne, ennenkun minä vien hänet mukanani pois."
"Tahdotte antaa minulle kirjeen, jossa Te ilmoitatte kaiken tämän ja jonka minä voin näyttää sulhaselleni hänen kysyessään, kuinka olen saanut nämä rahat?" kysyi nainen.