Lady Glyden kertomus niistä tapahtumista, jotka sattuivat hänen matkansa jälkeen Blackwater-Parkissa alkaa hänen saapumisestaan lounaisen radan asemalle Lontoossa. Hän oli unhottanut etukäteen merkitä päivän, jolloin hän läksi matkallensa. Kaikki toivo saada selville tämä tärkeä päivämäärä joko häneltä itseltään tai rouva Michelsonilta täytyi siis ainaiseksi jättää.
Junan saavuttua huomasi lady Glyde kreivi Foscon jo olevan odottamassa häntä. Hän seisoi vaunun ovella sitä avattaessa. Oli tavattoman monta matkustajaa ja syntyi aika sekamelska, kun jokaisen piti saada matkatavaransa. Henkilö, joka kreivi Foscolla oli mukanansa, koetti hakea lady Glyden tavaroita, jotka olivat merkityt hänen nimellään. Hän ajoi pois yksin kreivin kanssa vaunuissa, joihin hän ei kiinnittänyt mitään erikoista huomiota.
Hänen ensi kysymyksensä asemalta lähdettyä koski neiti Halcombea. Kreivi vastasi, ett'ei neiti Halcombe ollut vielä matkustanut Cumberlandiin. Lähemmin miettien oli hän nimittäin epäillyt, olisiko viisasta laskea neiti Halcombe niin pitkälle matkalle ilman muutamain päiväin lepoa.
Lady Glyde kysyi sen jälkeen, oliko hänen sisarensa silloin kreivin talossa. Hän muisti kreivin vastauksen varsin epäselvästi; hän luuli varmasti muistavansa vain kreivin selittävän, että hän nyt saattaisi hänet neiti Halcomben luokse. Lady Glyde tunsi Lontoota niin vähän, ett'ei hän voi sanoa, mitä katuja he ajoivat. Vaunujen vihdoinkin pysähdyttyä olivat he kapealla kadulla erään torin läheisyydessä — paikka, jossa oli puoteja, julkisia rakennuksia ja paljon väkeä.
Näistä tiedoista päättäen, joista lady Glyde sanoi olevansa varma, näyttää selvältä, ett'ei kreivi Fosco vienyt häntä S:t Johns Woodissa olevaan omaan asuntoonsa.
He menivät erääseen taloon ja portaita ylös pihanpuoleiseen huoneeseen, joka oli ensi tai toisessa kerroksessa. Kaikki hänen kapineensa tuotiin tarkoin ylös. Naispalvelija avasi oven ja eräs tummapartainen herra, nähtävästi ulkomaalainen, tuli heitä eteisessä vastaan varsin kohteliaasti ja pyysi heitä nousemaan portaita ylös. Vastaukseksi lady Glyden kysymyksiin vakuutti kreivi hänelle että neiti Halcombe olisi talossa ja että hänelle heti ilmoitettaisiin sisarensa tulosta. Hän ja ulkomaalainen menivät sitten tiehensä ja jättivät lady Glyden yksin huoneeseen. Se oli kalustettu vaatimattomaksi vierashuoneeksi ja ikkunasta oli näköala pihalle.
Täällä oli kumminkin äänetöntä ja hiljaista; ei mitään askeleita kuulunut käyvän ylös- eikä alaspäin — vain sen huoneen, jossa hän oli, allaolevasta huoneesta voitiin kuulla kumeaa, epäselvää sorinaa ja useampien miesäänten puhetta. Hän ei ollut kauvan yksin, kun kreivi taaskin tuli huoneeseen sanoakseen hänelle, että neiti Halcombe nukkui parhaallaan ja ett'ei häntä siis pitäisi häiritä. Hän toi mukanaan huoneeseen englantilaisen herran, jonka hän pyysi saada esittää ystävänään.
Tämän merkillisen esittämisen jälkeen — jossa, mikäli lady Glyde voi muistaa, ei mitään nimiä mainittu — jäi hän yksin vieraan kanssa. Tämä oli varsin kohtelias mutta saattoi hänet levottomaksi ja vaivasi häntä tekemällä muutamia häntä koskevia kummallisia kysymyksiä ja terävästi silmäämällä häntä. Viivyttyään huoneessa hetkisen, meni vieras pois, ja pari minuuttia myöhemmin tuli toinen tuntematon, myöskin englantilainen, huoneeseen. Tämä mies esitti itsensä kreivi Foscon ystäväksi ja hänkin katsoi lady Glydeen niin kummallisesti ja teki hänelle muutamia omituisia kysymyksiä mainitsematta koskaan, kuten lady Glyde muistelee, hänen nimeänsä, jonka jälkeen hänkin meni entisen tavoin tiehensä. Kaikesta tästä tuli hän niin peljästyneeksi itsensä vuoksi ja niin levottomaksi sisarensa takia, että hän päätti lähteä portaita alas ja kääntyä hakemaan siltä ainoalta naiselta, jonka hän oli nähnyt talossa, nimittäin tarjoilijattarelta, joka oli avannut oven, turvaa ja apua.
Juuri kun hän nousi ylös tuoliltaan, tuli kreivi takaisin huoneeseen.
Samassa silmänräpäyksessä kun hän tuli näkösälle, kysyi lady Glyde kiivaasti, kuinka kauan lykättäisiin hänen kohtaustaan sisarensa kanssa. Ensin vastasi kreivi välttelevästi, mutta kun lady Glyde vakavasti vaati päästä neiti Halcomben luo, myönsi hän, ett'ei tämä läheskään voinut niin hyvin, kuin hän tähän asti oli uskotellut. Hänen äänensä ja kasvojensa ilme, lausuessaan nämät sanat, kammotti siihen määrään lady Glydeä tai oikeammin sanoen lisäsi niin kiusaavasti sitä levottomuutta, jota hän oli tuntenut molempain outojen miesten seurassa, että äkkipikainen voimattomuus valtasi hänet, ja hän oli pakotettu pyytämään lasillisen vettä. Kreivi huusi ovelta lasin vettä ja hajusuolaa, jotka tummapartainen muukalainen toi sisään. Mutta kun lady Glyden piti juoda, oli vedellä niin kummallinen maku, että hän tunsi vielä enemmän olevansa pyörtymäisillään ja tarttui nopeasti hajusuolaan hengittääkseen sitä. Samassa silmänräpäyksessä huimasi täydellisesti hänen päätänsä. Kreivi otti vastaan pullon, kun se putosi hänen kädestään, ja viimeinen, mitä hän tiesi, oli että kreivi taas piti sitä hänen nenänsä alla.