Niinä muutamina päivinä, jotka he olivat olleet Sandonissa joutumatta huomatuiksi, olivat he asuneet jonkun matkaa kylästä hiljaisen, vakavan lesken luona, jolla oli huone vuokrattavana ja jonka vaiteliaisuuden rouva Clements oli parhain tavoin koettanut voittaa ainakin ensimmäisen viikon ajaksi. Hän oli myöskin kaikin tavoin koettanut Annaa puhutella ilmaisemaan asiansa ensin kirjeellisesti lady Glydelle.
Nimetön kirje, joka lähetettiin Limmeridgeen, oli kumminkin saanut Annan tällä kertaa päättämään esittämään asiansa suullisesti ja päätöksensä mukaan itsepäisesti menemään yksin.
Mutta rouva Clements seurasi häntä kumminkin salaa joka kerta, kun hän meni järvelle — uskaltamatta tulla kumminkaan niin lähelle venehuonetta, että olisi voinut todistaa, mitä siellä tapahtui. Kun Anna viime kerran palasi sieltä, oli päiväinen, väsyttävä ja liian pitkä kulkeminen yhdessä sen mielenliikutuksen kanssa, jota hän oli kokenut, tuottanut hänelle uuden kohtauksen. Rouva Clementsin surulliset aavistukset toteutuivat — vanha sydäntauti uusiutui, ja Annan täytyi laskeutua sairasvuoteeseen.
Tässä vaikeassa asemassa tiesi rouva Clements kokemuksesta, että kaikista ensin oli koetettava Annaa rauhoittaa. Sen tähden läksi hän itse huomispäivänä järven rannalle koettaakseen tavata lady Glydeä — joka varmaankin, Annan sanain mukaan, tekisi jokapäiväisen kävelynsä venehuoneelle — ja rukoillakseen, että hän salaa tulisi mukaan heidän Sandonissa olevaan asuntoonsa. Kun hän tuli puiston laitaan, kohtasi hän, ei lady Glydeä, mutta suuren ja lihavan, vanhan herran, jolla oli kirja kädessä — sanalla sanoen: kreivi Foscon.
Katsottuaan tarkkaavasti häntä oli kreivi kysynyt, odottiko hän saada tavata jotakin täällä, ja ennenkun hän ennätti vastata mitään, lisäsi hän, että hän oli täällä lausuakseen lady Glyden tervehdyksen, mutta ett'ei hän ollut oikein varma, oliko rouva Clements oikea henkilö, jolle se olisi esitettävä.
Tämän jälkeen oli rouva Clements uskonut kreiville asiansa ja pyytänyt hänen viemään tervehdyksen lady Glydelle, että hän tulisi rauhoittamaan Annan levottomuutta. Kreivi oli varsin ystävällisesti ja halukkaasti luvannut täyttää tämän pyynnön. Tervehdys, sanoi hän, oli mitä suurimmasta merkityksestä. Lady Glyde kehotti Annaa ja hänen hyvää ystäväänsä niin pian kuin mahdollista palaamaan Lontooseen, koska hän oli aivan vakuutettu siitä että sir Percival saisi heidät kiinni, jos he olisivat kauemmin Blackwater-Parkin läheisyydessä. Lyhyen ajan kuluttua matkustaisi lady Glyde itse Lontooseen, ja jos rouva Clements ja Anna tahtoisivat ensin mennä sinne ja jättää hänelle osoitteensa, saisivat he nähdä tai kuulla hänestä neljäntoista päivän kuluessa. Kreivi lisäsi jo koettaneensa antaa ystävällisen varotuksen, mutta Anna oli niin peljästynyt joutua oudon kanssa puheisiin, ett'ei hän ollut voinut saada häntä kuulemaan hänen puhettaan eikä päässyt lähestymään häntä.
Tähän vastasi rouva Clements varsin levottomana ja tuskaisena, ettei hän toivoisi mitään sen parempaa, kuin että taas olisi hyvin Lontoossa Annan kanssa, mutta ett'ei nykyisin voi toivoakaan sitä, kun Anna makasi vuoteessa pahoin sairaana. Kreivi kysyi, oliko rouva Clements hakenut lääkärin apua, ja kun hän sai kuulla, että rouva Clements oli tähän asti empinyt hakea lääkäriä pelosta kiinnittää liiaksi huomiota heidän oleskeluunsa paikkakunnalla, oli hän ilmoittanut hänelle olevansa itse lääkäri ja haluavansa, jos rouva niin toivoisi, seurata häntä kotiin katsoakseen, mitä oli Annan kanssa tehtävä. Rouva Clements, joka helposti ymmärrettävästi luotti kreiviin henkilönä, mille lady Glyde oli uskonut salaisen tehtävän, otti kiitollisesti tarjouksen vastaan, ja he menivät sen jälkeen heidän asuntoonsa.
Heidän huoneeseen tullessaan nukkui Anna. Kreivi tuijotti häneen pitkän aikaa — luultavasti kummastellen hänen yhdennäköisyyttään lady Glyden kanssa. Kiltti rouva Clements uskoi, että hän vain oli peljästynyt nähdessään kuinka sairas Anna oli. Kreivi ei sallinut herättää Annaa vaan tyytyi tekemään rouva Clementsille muutamia kysymyksiä taudin oireista, katsomaan häntä ja keveästi koskettamaan hänen valtimoaan. Kylässä oli rohdos- ja maustetavarakauppa. Kreivi meni sinne kirjoittamaan lääkemääräyksen ja katsomaan, että lääkeaineet oikein sekoitettiin. Hän toi ne itse takaisin ja sanoi rouva Clementsille, että tämä lääke oli varsin voimakkaasti vaikuttava ja että se aivan varmaan antaisi Annalle voimaa nousta ylös ja kestääkin tuon ainoastaan muutamain tuntien matkan Lontooseen. Lääkettä piti nauttia määrättyinä tunteina tänä ja huomispäivänä. Kolmantena päivänä pitäisi hänen olla kyllin vahva voidakseen matkustaa, ja hän lupasi tavata rouva Clementsiä Blackwaterin asemalla sekä auttaa heitä menemään puolipäivän junalla. Jolleivät he tulisi, niin otaksuisi hän itsestään selväksi, että Anna oli huonompi, ja lähtisi silloin heti heidän asuntoonsa.
Näkyi kumminkin heti, ett'ei mitään sellaista tapahtuisi.
Saadulla lääkkeellä oli ihmeellisen voimakas vaikutus Annaan, ja tätä hyvää tulosta auttoi vielä sekin vakuutus, jonka rouva Clements nyt katsoi voivansa ilmaista hänelle, että hän heti Lontoossa saisi tavata lady Glyden. Määrättynä päivänä ja tuntina tulivat he rautatieasemalle. Kreivi oli jo siellä heitä vastassa ja puhui vanhemman naisen kanssa, joka myöskin näytti aikovan matkustaa Lontooseen samalla junalla. Hän auttoi heitä mitä ystävällisimmästi, ojensi heille kätensä vaunuun noustaessa ja pyysi rouva Clementsiä muistamaan lähettää osoitteensa lady Glydelle. Vanhempi nainen ei ollut samassa vaunussa kuin he, eivätkä he olleet huomanneet, mihin hän oli mennyt perille tultua Lontoon asemalle. Rouva Clements vuokrasi huoneet hiljaisessa ja rauhaisassa kaupungin osassa ja kirjoitti sitten, lupauksensa mukaan, lady Glydelle ilmoittaakseen hänelle osoitteensa.