Hieman enemmän kuin kaksi viikkoa oli kulunut, mutta ei mitään vastausta saapunut.
Tämän ajan kuluttua tuli vanhempi nainen — sama, jonka he olivat nähneet rautatieasemalla — eräänä päivänä, ajaen vaunuissa, tuoden terveisiä lady Glydeltä, joka oli Lontoossa eräässä hotellissa, että lady Glyde toivoi saavansa nähdä rouva Clementsin sopiakseen hänen kanssaan tulevasta keskustelusta Annan kanssa. Rouva Clements selitti olevansa halukas seuraamaan häntä — mihin häntä kehotti saapuvilla oleva Annakin — sitäkin mieluummin, kun hänelle vakuutettiin, ett'ei hänen tarvitse olla poissa kuin korkeintaan puolen tuntia. Hän ja tuntematon nainen — luonnollisesti kreivitär Fosco — olivat sen jälkeen ajaneet yhdessä vaunuissa. Ajettua hetkinen oli viimemainittu pyytänyt ajuria pysäyttämään erään puodin edustalle, koska hänen piti ostaa jotakin, minkä hän oli unhottanut, ennenkun he menisivät hotelliin. Hän ei palannut koskaan takaisin.
Kun rouva Clements oli odottanut hyvän aikaa, tuli hän levottomaksi ja käski ajurin ajaa takaisin hänen asuntoonsa. Palattua sinne, hieman enemmän kuin puolen tunnin kuluttua, oli Anna poissa!
Ainoa selvitys, minkä hän voi saada, oli kysymällä siltä naiselta, joka oli vuokralaisten tarjoilijattarena. Hän oli avannut oven pojalle, joka oli jättänyt kirjeen "toisessa kerroksessa asuvalle nuorelle naiselle" — siinä, missä rouva Clements asui. Palvelustyttö oli vienyt kirjeen ja sen jälkeen mennyt alakertaan jälleen; viisi minuuttia myöhemmin oli hän nähnyt Anna Catherickin avaavan katuoven ja menevän ulos puettuna hattuun ja olkahuiviin. Luultavasti oli hän ottanut kirjeen mukaansa, sillä sitä ei löytynyt mistään, eikä ollut siis mahdollista sanoa, millä hän oli houkuteltu poistumaan talosta. Jotain erinomaista sen täytyi olla — sillä hän ei koskaan tahtonut yksin kävellä Lontoossa. Jollei rouva Clements olisi tietänyt sitä, ei mikään olisi voinut saada häntä lähtemään hänen luotaan, ei edes puoleksi tunniksi.
Niin pian kun rouva Clements taas voi koota ajatuksiansa, oli hänen ensimmäinen, helposti käsitettävä tehtävänsä lähteä mielisairaalaan, jonne hän pelkäsi Annan olevan viedyn.
Huomispäivänä meni hän siis sinne — Anna itse oli näet ilmoittanut hänelle, missä se sijaitsi. Vastaukseksi sai hän tietää — varmaankin siksi, että hän kysyi pari päivää aikaisemmin, kuin väärä Anna Catherick oli sinne tuotu — ett'ei ketään sen nimistä henkilöä ollut palannut sinne. Hän oli sitten kirjoittanut rouva Catherickille Welminghamiin saadakseen tietää, oliko hän nähnyt tytärtään tai kuullut mitään hänestä, mutta saanut sieltä kieltävän vastauksen.
Siihen loppuivatkin hänen keinonsa tiedustella Annaa, eikä hän tietänyt enää, mitä hänen pitäisi tehdä tässä asiassa. Tästä päivästä lähtien aina tähän asti ei hän tietänyt Annan katoamisen syytä eikä hänen vaiheittensa loppua.
VI.
Siinä määrin olivat rouva Clementsiltä saamani tiedot, vaikkakin tosin kuvaten tapauksia, joita minä en ennen tuntenut, vain valmistavaa laatua.
Oli aivan selvää, että kreivi ja kreivitär Fosco olivat toimittaneet koko sen sarjan petoksia, jotka olivat saattaneet Anna Catherickin Lontooseen ja houkutelleet hänet rouva Clementsin luota pois. Mutta voiko laki heidän tekojansa rangaista, oli asia, jota hyvin ansaitsi miettiä. Ja se päämäärä, joka minulla nyt oli mielessäni, ei sallinut mitään sellaista poikkeusta. Varsinainen aihe käyntiini rouva Clementsin luona oli löytää mahdollisesti kaikkein pieninkin johto sir Percival Glyden salaisuuden huomaamiseen, eikä hän vielä ollut sanonut mitään, mikä olisi ollut minulle avuksi tässä tärkeässä kysymyksessä. Minä huomasin välttämättömäksi muistuttaa hänen mieleensä muinoisia aikoja, toisia henkilöitä ja tapauksia kuin ne, joissa hänen ajatuksensa tähän asti olivat liikkuneet, ja minä puhuin nyt ainoastaan ja yksinomaan tässä tarkoituksessa.