"Täysin vakavasti. Minä käytän nyt kaksi päivää hankkiakseni varoja elatustamme varten; kolmantena matkustan minä Hampshireen."
Kun mainittu päivä oli saapunut, olin minä valmis matkustamaan.
Ollen mahdollista, että minä tulisin viipymään poissa jonkun lyhyen ajan, sovin minä niin Marianin kanssa, että me kirjoittaisimme toisillemme joka päivä. Niin kauan kuin minä säännöllisesti sain jotakin häneltä kuulla, voin minä tietää, että kaikki oli hyvin.
Mutta jollei kirjettä saapunut, palaisin minä Lontooseen ensi junalla. Minun onnistui tyydyttää Laura ilmoittamalla matkastani, että menen maaseudulle hankkimaan uuden ostajan minun ja hänen piirustukseensa. Täten jätin minä hänet ahkeroimaan tyytyväisenä! Marian seurasi minua portaita alas aina ovelle saakka.
"Muista, mitkä levottomat sydämmet sinä olet tänne jättänyt", kuiskasi hän, "muista, että koko meidän toivomme riippuu sinun onnellisesta palaamisestasi. Jos odottamattomia seikkailuja tapahtuisi tällä matkalla, jos sinä ja sir Percival joudutte yhteen…"
"Mikä saa sinut uskomaan, että me tapaamme toisemme?" kysyin minä.
"En tiedä — minä pelkään ja kuvittelen voimatta sitä selittää. Naura sille, Walter, jos tahdot — mutta Jumalan tähden hillitse kiivautesi, jos tapaat tämän miehen!"
"Älä pelkää, Marian! Minä lupaan olla varuillani."
Näin puhuttua erosimme.
Menin reippain askelin asemalle. Äsken herännyt toivo innosti mieltäni; tunsin olevani varmasti vakuutettu, ett'en matkustaisi tällä kertaa turhaan. Oli kaunis, kirkas ja raikas aamu. Tunsin kaikkien hermojeni olevan jännityksissä ja päätin lujasti jatkaa yritystäni, joka lisäsi minulle sekä ruumiin että sielun voimaa.