Minä huomasin, että ainoa tapa tulla toimeen tämän naisen kanssa, oli puhutella häntä samalla äänellä ja hyökätä heti keskustelumme alussa hänen kimppuunsa hänen omalla alueellansa.
"Tiedättehän, että tyttärenne on kadonnut?" kysyin minä.
"Tiedän täysin hyvin."
"Oletteko peljännyt, että tätä onnettomuutta voisi seurata toinen — hänen kuolemansa?"
"Kyllä. Oletteko tullut tänne kertomaan hänen kuolemastaan?"
"Olen."
"Miksi?"
Hän teki minulle tämän kummallisen kysymyksen ilman että hänen äänensä, kasvojen ilmeensä tai esiintymisensä vähintäkään muuttui. Hän ei olisi voinut näyttää enemmän jääkylmältä, jos minä olisin kertonut hänelle, että tuolla aitauksessa oleva vuohi oli kuollut.
"Miksikö?" toistin minä. "Kysyttekö Te, miksi minä olen tullut kertomaan Teille tyttärenne kuolemasta?"
"Niin. Mitä harrastusta Teillä on hänen tai minun suhteeni? Kuinka voitte jotakin tietää tyttärestäni?"