Hänen välinpitämättömyytensä hämmästytti minua.
"Eikö hän ole kertonut sinulle mitään?"
"Ehkä Sir Marcus Ordeyne mielellään tahtoisi lukea hänen kirjeensä?" hän sanoi pilkallisesti.
"Sinä tiedät varsin hyvin, että minä en lukisi sitä", minä sanoin.
Judith nauroi taas ja pyöritteli nenäliinaansa pieneksi palloksi hermostuneissa sormissaan.
"Anteeksi", hän sanoi. "Minua huvittaa joskus jälleen huomata sinussa maailmanmiehen ryhtiä. Se muistuttaa minulle onnellisempia aikoja. Mutta mitä Pasqualeen tulee, ei hän kirjota muuta kuin että hän ei voi toimittaa erästä hänelle antamaani asiaa. Hän kertoi minulle, kun hän viimeisenä iltana saattoi minut kotiin, matkustavansa Pariisiin, ja silloin minä pyysin, että hän hankkisi minulle eräänlaista ihomaalia, Carmine Badouin'iä, jos tahdot tietää. Minun täytyy nykyisin maalata kasvoni, ennenkuin saatan näyttäytyä kadulla. Sitä minä en ollenkaan salaile."
"Siis sinä et tiedä mitään Carlottasta?" minä huudahdin.
"Carlottasta?"
"Hän karkasi sen kavalan, kirotun, pirullisen roiston kanssa päivää sen jälkeen, kun minä olin ollut sinun luonasi."
Judith katsoi minuun sekunnin ajan, sitten hän sulki silmänsä ja käänsi pois päänsä nojaten kättään pöytää vasten.