"Ei", sanoin itsekseni. "Sitä traagillista ilveilyä en aio enää ruveta näyttelemään."
Heitin ohjakset Carlottan aasin kaulaan. Molemmat aasit olivat tähän saakka katselleet meitä hiljaisen hämmästyksen valtaamina.
"Luullakseni on parasta, että jatkamme matkaamme, Carlotta", minä sanoin. "Nouskaa satulaan."
Tottelevasti hän antoi minulle pienen jalkansa, ja minä nostin hänet satulaan.
Emme vaihtaneet sanaakaan, ennenkuin saavuimme Mogadoriin. Mutta molemmat tunsimme, että jotakin oli tapahtunut.
Päivällispöydässä kohtasimme toisemme, kuten tavallisesti. Carlotta puheli hiukan hermostuneesti matkoistamme ja teki minulle lukemattomia kysymyksiä, osottaen semmoista tiedonhalua, jommoista en siihen saakka ollut aavistanutkaan hänessä olevan. Minulla ei koskaan ollut vähemmän halua opettaa häntä. Päivällisen jälkeen nousimme tasaiselle katolle. Carlotta tarjosi minulle kahvia pienen pöydän ääressä, joka oli mukavan lepotuolin vieressä, missä minä tavallisesti makasin. Ilta oli tähtikirkas ja ihana. Lähellä olevasta kahvilasta kuului yksitoikkoista maurilaista soittoa. Kun olin juonut kahvini loppuun, otti Carlotta kahvikuppini ja asetti sen pöydälle, juuri niinkuin lapsenlapsen sopiikin. Sitten hän asettui seisomaan minun eteeni.
"Ettekö tahdo tehdä minulle vähän tilaa, Seer Marcous, rakas?"
Siirsin pois jalkani alustalta, ja hän istuutui. Pyydän huomauttaa, etten minä itämaalaisen pashan tavoin istunut ainoassa tarjolla olevassa tuolissa.
"Kertokaa minulle tähdistä!" hän pyysi.
Minä tiesin, mitä hän tarkotti. Hän rakasti vanhoja kreikkalaisia taruja; ne viehättivät häntä, vaikka minun jokapäiväinen esitykseni himmensi niiden runollista kauneutta. Hän kehittyi alituisesti. Minä katselin taivasta löytääkseni sopivan tekstin ja löysin sellaisen Plejadeista. Ja minä kerroin hänelle; kuinka Atlas ja Plejone, meren tytär, saivat seitsemän tytärtä, kuinka he kaikki olivat viattomia ja puhtaita, paitsi yksi, kuinka Artemis oli heidän ystävänsä, kuinka Orion, metsästäjä, jonka Artemis sittemmin tappoi ja jonka kolmitähtinen kimalteli tuolla taivaalla, ilkeästi väijyi heitä, kuinka he rukoilivat jumalilta vapautusta ja kuinka vihdoin se, joka ei ollut neitsyt, sillä hän oli rakastanut kuolevaista miestä, häpeän valtaamana vetäytyi syrjään sisariensa seurasta ja muuttui ihmisten silmille näkymättömäksi.