"Ei, minä en ole satakieli enkä joutsen enkä niiden tavoin saata lisätä maailman kauneutta. Rammalla vanhuksella on rajotetut mahdollisuudet; mutta hän saattaa, jos hän tekee tehtävänsä ja ylistää Jumalaa, täyttää tarkotuksensa."
Näitä sanoja kirjottaessani tulee Carlotta sisään kutsumaan minut suurukselle ja katselee olkani yli.
"Mutta sinä et ole mikään rampa vanhus!" hän harmistuneena huudahtaa.
"Sinä olet maailman nuorin ja voimakkain ja viisain mies!"
"Mihin minun pitää käyttää nämä ihmeelliset lahjat?" minä nauraen kysyn.
"Sinusta pitää tulla kuuluisuus", hän sanoo vakuuttavasti.
"Hyvä on, rakas lapsi! Silloin meidän täytyy lähteä johonkin toiseen maahan, johonkin kaupunkiin, missä vasta-alkajan on helpompaa päästä kuuluisaksi kuin Lontoossa, ja me lähetämme noutamaan Antoinetten ja Stensonin avuksemme."
"Siitä tulee mainiota", hän sanoo.
Minusta siis pitää tulla kuuluisa mies. Mitä nainen tahtoo, sitä Jumalakin tahtoo. Ja Carlotta on nyt saanut oman sielun, ja sitä hän aikoo kehittää parhaansa mukaan. Se kyllä on johtava minut jonnekin ylöspäin. Mutta tuleeko minusta Uuden Babyloonian kuningas tai Uuden Seelannin pääministeri tai jonkun polyneesialaisen heimon lainsäätäjä, on salaisuus, joka vielä on jumalten helmassa, mistä Carlotta kyllä kerran on sen riistävä, kun hän huomaa oikean ajan tulleen.
"Sinä kirjotat koko joukon roskaa", Carlotta sanoo.
"Ja hiukan totta. Ja ne molemmat yhdessä muodostavat elämän", minä vastaan.