"Tuo", sanoin vihdoin, "on alusta loppuun kohtaus 'Francion'in koomillisesta tarinasta'."
"Minä en koskaan ole kuullut puhuttavan siitä", sanoi Pasquale suuttuneena.
"Se on ensimmäinen ranskalainen siveysromaani. Se ilmestyi noin vuonna 1620 ja sen kirjoitti Sorel niminen mies. En suinkaan tahdo syyttää sinua kertomasi jutun varastamisesta, hyvä veli — se olisi naurettavaa. Mutta yhdenkaltaisuus hämmästytti minua. Sinä ja kreivitär ja te muut esititte aivan uudelleen ilvenäytelmän, joka on kolmesataa vuotta vanha."
"Joutavia!" sanoi Pasquale.
"Minä näytän sen sinulle!" sanoin minä.
Haettuani turhaan kirjaa hyllyiltä, muistin sen olevan ruokasalissa. Jätin Pasqualen yksin ja menin sinne. Tiesin, että se oli ylimmäisellä hyllyllä aivan katonrajassa. Ruokasalissa minulla on ainoastaan ruokapöytää valaiseva sähkölamppu, joten huoneen seinät jäävät kokonaan hämärään. Se on suututtanut minua monesti, kun olen hakenut kirjoja. Minun täytyy tosiaankin hankkia sinne kattovalaistus. On epämukavaa ja ikävää seisoa tuolilla ja polttaa vahatulitikkuja löytääkseen kirjan. Minä poltin loppuun neljä vahatikkua löytämättä Francion'in koomillista tarinaa.
Enemmän kuin mikään muu minua harmittaa se, jos en löydä kirjaa, jota haen. Tiesin, että Francion oli ylimmäisellä hyllyllä ja ennemmin kuin olisin mennyt sieltä tyhjin toimin, olisin hakenut koko yön.
Otaksun, että jokaisella ihmisellä on joku ruuvi höllässä. Tämä on minun ruuvini. Olin varmaankin hakenut kirjaa noin kahdenkymmenen minuutin ajan, kun vihdoin löysin sen muutamien risaisten ranskalaisten romaanien takaa, ja voitonriemuisena vein sen lampunvaloon ja otin selvän siitä, mitä tahdoin tietää. Sitten palasin saliin.
"Olen pahoillani, että olen —" alotin minä. Sitten vaikenin äkisti. Saatoin tuskin uskoa silmiäni. Sohvassa loikoi Carlotta puolipitkällään ja keskusteli Pasqualen kanssa, ikäänkuin olisi hän tuntenut hänet koko elämänsä ajan.
Carlotta mahtoi nähdä, että minä harmistuin — hän näet juoksi minua vastaan.