Henry Esmondin historia: Hänen itsensä kertomana

by William Makepeace Thackeray

Me juhlimme lordi Castlewoodin täysi-ikäiseksi tuloa ja joimme hänen maljojaan syyskuun 25 p:nä, jolloin armeija oli Monsin edustalla. Täällä ei onni suosinut eversti Esmondia yhtä suuresti kuin se oli suosinut paljon vaarallisemmissa otteluissa. Häntä haavoitti kuulan sirpale juuri yläpuolelle sen paikan, missä hänen entinen haavansa oli Tämä sai vanhan haavan aukenemaan ja siitä taas johtui kuumetta, verensylkyä ja muita ilkeitä oireita; hän oli sanalla sanoen ihan surman suulla. Hänen serkkunsa, tuo kelpo poika, vaali vanhempaa toveriaan erinomaisen hellästi ja huolellisesti siihen saakka kuin lääkärit julistivat vaaran olevan ohi. Silloin Frank poistui, vietti talven Brysselissä ja piiritteli epäilemättä jotain muuta linnaa siellä. Hyvin harvat nuorukaiset olisivat luopuneet huveistaan niin pitkäksi aikaa ja niin mielellään kuin Frank; hänen hupaisa puheensa ilostutti useita tuskallisia ja uuvuttavia päiviä Esmondin sairastaessa. Frankin luultiin yhä olevan sukulaisensa vuoteen ääressä kuukausi sen jälkeen kuin hän oli sen jättänyt, sillä kotoa tuli hänen äidiltään kirjeitä, joissa ylenmäärin kiiteltiin nuorta herraa siitä, että oli hoitanut vanhempaa veljeään (niin hellällä nimellä suvaitsi Esmondin emäntä nyt mainita tätä); ja Esmond puolestaan ei kiirehtinyt hänen luuloaan oikaisemaan tuon kelpo nuorukaisen lähdettyä viettämään joululomaansa. Esmondista oli aivan yhtä hupaisaa leposohvaltaan seurata tuon nuoren miehen iloa siitä, että sai olla vapaana, kuin havaita hänen yksinkertaisia ponnistuksiaan salata mielihyväänsä poispääsemisestään. Elämässämme on päiviä, jolloin samppanjapullo kabaretissa ja punaposkinen toveri sitä jakamassa ovat liian voimakkaita kiusauksia leimalle nuorelle miehelle. En aio ruveta siveyssaarnaajaksi enkä huutaa: "hyi!" Jo aikoja sitten olen tiennyt, miten vanhat miehet opettavat ja miten nuoret miehet käyttäytyvät ja että patriarkoillakin on ollut heikot hetkensä, kauan ennenkuin isä Noak kaatui löydettyään viinipensaan. Frank siis poistui huvittelemaan Brysseliin, missä pääkaupungissa useat armeijamme nuorukaiset vakuuttivat löytävänsä monin verroin enemmän huvittelumahdollisuuksia kuin itse Lontoossa. Ja mr. Harry Esmond jäi sairastelemaan ja kirjoitti etevän näytelmän, minkä hänen emäntänsä julisti verrattomaksi; sitä näyteltiinkin seuraavana vuonna kokonaista kolme iltaa peräkkäin.

Kun hän näin virui hoidellen itseään, ilmestyi kaikkialla oleva mr. Holt taas ja jäi koko kuukaudeksi Monsiin, missä hän voitti mr. Esmondin kuninkaan puolelle (sitä puolta oli Esmondin perhe aina pitänyt) ja yritteli vielä uudestaan kehittää väittelyä heidän uskontojensa pohjalle ja palauttaa Esmondin siihen uskoon, mihin hänet lapsena oli kastettu. Holt oli sekä taitava että oppinut järkeilijä ja hän kuvaili oman uskontonsa ja Englannin kirkon opin sellaisella tavalla, että niiden, jotka hyväksyivät hänen perustelunsa, oli totisesti hyväksyttävä hänen ratkaisunsakin. Hän viittasi Esmondin heikkoon terveyteen, uuteen elämään ja niin edespäin; hän kuvaili liioitellen niitä äärettömiä etuja, joita sairaalle miehelle oli koituva — etuja, joita ei Englannin kirkko voinut kieltää roomalaiskatolisella kirkolla olevan — ja mitenkä se voisikaan, kun itse oli siitä kirkosta johtunut ja vain haarautuma siitä? Mutta mr. Esmond vastasi, että hänen uskontonsa oli hänen isänmaansa uskonto, ja että hän tahtoi olla uskollinen sille: muut saivat hänen puolestaan palvella ja perustella toisenlaisia uskonnollisia pääkappaleita sekä Roomassa että Augsburgissa. Mutta jos hyvä isä tarkoitti, että Esmondin tuli liittyä roomalaiskatoliseen uskoon pahojen seurausten välttämiseksi ja että koko Englanti saattoi joutua pannaan vääräoppisuudesta, niin suostui Esmond puolestaan kovin mielellään kärsimään sen mahdollisen rangaistuksen miljoonain maalaistensa kanssa, jotka olivat samaan uskontoon kasvatetut ja yhdessä eräiden maailman jalompain, rehellisimpäin, puhtaimpain, viisaimpain, hurskaimpain ja oppineimpain miesten ja naisten kanssa.

Isä saattoi paljon helpommin voittaa mr. Esmondin puolelleen poliittisissa asioissa, sillä Esmond oli jo ennen tullut samaan ratkaisuun, vaikka ehkä eri tietä. Tri Sacheverel ja Englannin korkeakirkollinen puolue, jotka pitivät suurta ääntä Jumalan säätämästä oikeudesta, voivat hyvin pitää kantansa. Jos Richard Cromwell ja hänen isänsä häntä ennen olisivat tulleet kruunatuiksi ja voidelluiksi (ja piispoja olisi kyllä ollut siihenkin), niin olisi heillä mr. Esmondin mielestä ollut Jumalan säätämää oikeutta juuri saman verran kuin jollain Plantagenetilla tai Tudorilla tai Stuartilla. Mutta koska kansan tahto eittämättömästi oli perinnöllisen kuninkaan puolella, niin Esmond piti St. Germain'issa olevaa Englannin kuningasta parempana ja soveliaampana kuin saksalaista prinssiä Herrenhausenista; jos tämä kuningas taas ei olisi tyydyttänyt kansaa, voitiin kyllä löytää joku muu englantilainen mies hänen tilalleen. Ja niinpä oli Esmond valmis huutamaan: "Eläköön Jaakko-kuningas", sittenkuin kuningatar Anna oli mennyt sitä tietä, jota kuninkaiden ja tavallisten ihmisten täytyy mennä, vaikka Esmond ei ollutkaan erikoisen innostuksen haltioittama eikä palvonut tuota hirveätä sukuluetteloa, jota torypuoluelaiset sanoivat Jumalan säätämäksi.

"Minä pelkään, eversti, että ette sydämessänne ole tasavaltalaista parempi", virkkoi pappi huokaisten.

"Minä olen englantilainen", vastasi Harry, "ja minä näen isänmaani oikeassa valossa. Kansan tahto on kirkon ja kuninkaan puolella, mutta vain Englannin kirkon ja englantilaisen kuninkaan; siinä syy, miksi en kannata uskontoanne, vaikka kyllä kuningastanne."

Vaikka ranskalaiset häviävätkin Malplaquet'n taistelun, niin he kuitenkin olivat ylpeitä siitä päivästä, ja voittajat olivat puolestaan mieleltään masentuneita; ja vihollisemme kokosi suuremman armeijan kuin milloinkaan ennen ja teki tavattomia valmistuksia uutta taistelua varten. Marski Berwick oli ranskalaisten apuna sinä vuonna; me saimme kuulla, että marski Villars poti vielä haavaansa, mutta että hän halusi panna herttuamme koetukselle ja vakuutti taistelevansa kanssamme vaunuistaan. Nuori Castlewood riensi takaisin Brysselistä heti, kun hän sai kuulla taistelun olevan tulossa. Chevalier St. Georgen tulo ilmoitettiin toukokuun vaiheilla. "Tämä on kuninkaan kolmas taistelu ja samoin minunkin", kertaili Frank mielissään. Frank oli palannut kiihkeämpänä Jaakon puoluelaisena kuin milloinkaan ennen, ja Esmond epäili, että jotkut sievät brysseliläiset salaliittolaiset olivat valaneet nuorukaiseen sekaisen innostuksen. Hän myönsikin saaneensa sanoman kuningattarelta, Beatrixin kummilta, joka oli antanut Frankin sisarelle oman nimensä vuotta ennen Frankin ja tämän hallitsijan syntymistä.

Niin suuresti kuin marski Villarsia haluttikin taistella, niin ei herra herttua näyttänyt suovan hänelle sitä iloa. Viime vuonna oli hänen ylhäisyytensä ollut kaikessa whigien ja hannoverilaisten puolella; mutta kun herttua Englannissa käydessään havaitsi isänmaansa kylmenneen hänelle ja kansan saaneen korkeakirkollisen lojaalisuuden puuskan, hän palasikin armeijansa luo hannoverilaisille kylmenneenä, keisarillisiin nähden varovaisena ja erittäin säyseänä ja kohteliaana Chevalier de St. Georgea kohtaan. Varmaa on, että sanansaattajia ja kirjeitä yhtämittaa kulki hänen ylhäisyytensä ja tämän toisessa leirissä olevan urhean sukulaisen, Berwickin herttuan välillä. Kenenkään mieltymyksenilmaukset eivät olleet otollisempia kuin hänen ylhäisyytensä, eikä kukaan lausunut jalommin kunnioitustaan tahi kiintymystään. Hän vakuutti Monsieur de Torcylle, niin kertoi mr. St. John kirjoittajalle, mielellään antavansa paloitella ruumiinsa maanpaossa olevan kuningattaren ja tämän perheen puolesta, ja enemmänkin, luulenpa hänen sinä vuonna luovuttaneen osinkona kaikkein arvokkaimman osan itseään — rahansa, — jotka hän lähetti kuninkaallisille maanpakolaisille. Mr. Tunstal, joka oli prinssin palveluksessa, kävi pari kolme kertaa leirissämme. Ranskalaiset olivat leiriytyneet Arlieu'hon Arrasin seuduille. Eräs pieni joki, jota muistaakseni nimitettiin Canihe'ksi (minä kirjoitan tätä kaukana kirjoista ja Euroopasta ja siinä ainoassa kartassa, joka kirjoittajalla on näistä nuoruutensa tienoista ei ole tätä pikku virtaa), erotti meidän etujoukkomme vihollisesta. Näiden kahden armeijan vahdit puhelivat keskenään joen poikki, mikäli kykenivät toisiaan ymmärtämään; ja jos eivät he ymmärtäneet toisiaan, he virnistelivät ja ojensivat konjakkipullonsa tai tupakkakukkaronsa toisilleen. Kun eversti Esmond eräänä ihanana kesäkuun päivänä ratsasteli erään upseerin kanssa, joka tarkasteli ulkovarustuksia (eversti Esmond ratsasteli saadakseen raitista ilmaa, sillä hän oli liian heikko sotapalvelukseen), he saapuivat tälle joelle; siellä oli juuri joukko englantilaisia ja skotlantilaisia koolla pakinoimassa toisella puolella olevan säyseän vihollisen kanssa.

Esmondia huvitti erittäinkin erään pitkän miehen puhe, miehen, jolla oli kiharat, punaiset viikset ja siniset silmät ja joka oli kaksitoista tuumaa pitempi tummia pikku toverejaan ranskalaisten puolella. Kun eversti häneltä kysyi, hän teki kunniaa ja sanoi kuuluvansa "Royal Cravat'eihin".

Kun hän äänsi sanat "Royal Cravat", Esmond tiesi heti, että se mies oli alussa käytellyt kieltään Liffeyn eikä Loiren rantamilla; ja sotilasparka, — hän oli ehkä karkulainen — ei halunnutkaan syventyä ranskalaiseen keskusteluun, sillä hän pelkäsi onnettoman irlantilaisen ääntämisensä paljastuvan. Hän näki parhaaksi tehdä vain muutamia ranskalaisia huomautuksia, jotka hän luuli hyvin osaavansa, ja hänen salaamisyrityksensä olivat sanomattoman huvittavia. Mr. Esmond vihelteli "Lillibulleroa", mikä sai irlantilaisen silmät kiilumaan; sitten hän heitti tälle taalarin rahan, jolloin poikaparka virkahti: "Jumala siu—, tuota, Dieu benisse votre honor" [Jumala siunatkoon Teidän Ylhäisyyttänne]; jos hän olisi ollut meidän puolellamme, olisi se auttamattomasti vienyt hänet sotatuomarin käsiin.

Tämän pakinan kestäessä ilmestyi ranskalaisten puolelle jokea pienen matkan päähän meistä kolme ratsastavaa upseeria ja sitten he pysähtyivät aivan kuin katsoakseen meitä, ja yksi heistä poistui toisten luota ja ratsasti aivan lähelle meitä, jotka olimme virran toisella puolella.