"Minä pyydän teidän kunnianarvoisillenne suosiollista anteeksiantoa, jos olen teidän kunnianarvoisuuttanne loukannut", virkkoi Esmond kovin nöyränä. "Teen mitä tahansa mieluimmin kuin menen tutkintotuomarin eteen tai häpeäpaaluun. Mutta mrs. Leach, latojan vaimo, pyysi minun pitämään huolta Tommystä sillä aikaa kuin hän hakee kapakasta miestään, ja minä en tohdi jättää lasta, sillä se voi polttaa itsensä takassa; mutta jos teidän kunnianarvoisuutenne kaitsee häntä —"
"Minäkö ottaisin tuon pikku pedon!" virkkoi tohtori peräytyen. "Minä olen teitä parempien palveluksessa, mies. Sanokaa mr. Leachille, että kun hän tekee tohtori Swiftin kanssa sopimuksen, niin hänen on parasta pitää se — kuuletteko? Ja käyttäkää kieltänne kunnioittavammin, kun puhuttelette minun laistani miestä."
"Minä olen vain entinen sotilas", virkkoi eversti, "ja kyllä minä olen nähnyt parempia päiviä, vaikka nyt olenkin joutunut kirjoittelemaan. Minkäpä kukaan kohtalolleen voi, sir?"
"Te olette nähtävästi se mies, josta mr. Leach on minulle puhunut. Olkaa hyvä ja puhukaa säyseästi, kun teitä puhutellaan, ja käskekää Leachin tänä iltana kello kymmeneltä saapua asuntooni Bury Streetille ja tuoda lehdet mukanaan. Ja kun te toiste minut tapaatte, tunnette te minut ja olette kohtelias, mr. Kemp."
Kemp-poloinen, joka sodan alkaessa oli ollut luutnantti oli joutunut vastoinkäymisiin ja oli Post-Boyn avustaja sai nyt palkkaa kelpo mr. Leachilta eikä kuningattarelta. Esmond oli nähnyt tämän herran ja hän oli kyvykäs, ahkera ja kunnollinen mies, joka uurasti elättääkseen suuren perheensä ja valvoi monta pitkää talviyötä, torjuakseen sudet oveltaan. Ja mr. St. John, jolla oli aina vapaus huulillaan, oli juuri lähettänyt joukon vastapuolueen kynäilijöitä vankeuteen ja vieläpä yhden häpeäpaaluunkin siitä, mitä ministeri nimitti häväistyskirjoituksiksi, vaikka ne häväistyskirjoitukset eivät olleet puoliksikaan niin alhaisia kuin meidän puolueemme kirjoitukset. Tästä julmuudesta oli Esmond moittinut ministeriä, joka vain nauroi ja sanoi, että ne roistot olivat saaneet ansaitun palkkansa; sitten hän kertoi Esmondille erään Swiftin sukkeluuden asiasta. Kun St. John kerran aikoi armahtaa erään miespoloisen, joka ryöstöstä oli tuomittu kuolemaan, niin tämä irlantilainen ihan esti ministerin tekemästä tätä hyvää työtä ja kerskailikin vielä, että hän oli hirtättänyt miehen; ja vaikka tohtori olikin suuri nero ja loistavan lahjakas, ei Esmond voinut hänestä ollenkaan pitää eikä halunnut koskaan tutustua häneen. Tohtori saapui uutterasti kylläkin joka sunnuntai hoviin, missä eversti harvoin kävi, vaikka hän tunsikin sinne suurta vetovoimaa erään hänen majesteettinsa kauniin hovineidon tähden, ja se määräävä sävy minkä Swift omaksui, välittämättä maamiehistään, jotka hän hyvin tunsi, hänen kovaääninen puheensa, joka saattoi olla sekä loukkaavaa että orjailevaa, vieläpä hänen lämmin ystävyytensä valtiovarainhoitajan ja ministeri St. Johnin kanssa, jotka hyväksyivät hänen kaikki oikkunsa ja sanoivat häntä Jonathaniksi, kiusasi varmasti useita henkilöitä, joihin ylpeä pappi ei kiinnittänyt mitään huomiota turhamaisuutensa ja menestyksensä päivinä.
Kolme päivää marraskuun 15 päivän jälkeen 1712 (sitä päivämäärää Esmond ei voi unohtaa) eversti meni kenraalinsa päivälliskutsuihin, joissa tilaisuuksissa hän tavallisesti istui pöydän alapäässä; niinpä hän sodan aikanakin oli lukemattomia kertoja istunut kenraalin sekä työ- että ruokapöydän päässä. Nyt oli suuret juhlakutsut ja tarjoilu oli upeata; vanha kelpo herra halusi kestitä loistavasti ystäviään; vieraisiin kuuluivat: hänen ylhäisyytensä Ormondin herttua, joka oli saanut kenraalin arvon armeijassa, varakreivi, lordi Bolingbroke, hänen majesteettinsa valtiosihteeri, sekä lordi Orkney, joka oli ollut yhdessä meidän kanssamme sodassa. Herttua Hamilton, vaatevaraston yliritari, jonka kunniaksi juhla oli järjestetty, kun hänen matkansa lähettilääksi Ranskaan alkoi lähestyä, oli kello kahdelta, vain tuntia ennen päivällistä, lähettänyt kenraali Webbille anteeksipyynnön; vain kaikkein kiireellisin asia, sanoi herttua, voi hänet estää juomasta erojaismaljaa kenraali Webbin terveydeksi. Hänen poissaolonsa tuotti suuren pettymyksen Esmondin vanhalle päällikölle, joka lisäksi kärsi kovin haavoistaan, ja vaikka seura olikin arvohenkilöistä kokoonpantu, niin mieliala oli synkänpuoleinen. Viimein saapui St. John ja toi ystävänsä mukanaan. "Minun pöydässäni on varmasti aina tilaa tohtori Swiftille", virkkoi vanha kenraalini kohteliaasti kumartaen.
Mr. Esmond meni tohtorin luo ja kumarsi hymyillen. "Minä ilmoitin tohtorin asian latojalle", virkkoi hän; "toivottavasti hän ajoissa toi teidän asuntoonne nuo paperit." Leach-parka oli palannut heti tohtorin poistuttua humalaisena kotiinsa, jonne hänen taloudellinen vaimonsa hänet toi, ja hän oli puhellut sekanaisesti serkku Swiftista, vaikka ei mr. Esmond tietenkään vihjaillut tähän sukulaisuuteen. Tohtori rypisti silmiään, punastui ja joutui kovin hämilleen eikä virkkanut montakaan sanaa koko päivällisillä. Kovin pieni kivi saattaa toisinaan kaataa nämä neron Goliatit, ja niin joutui Swiftkin toisinaan häviölle, jos hän sattui reiman miehen otteeseen. Hän istui synkkänä paikalleen ja sekoitti vettä viiniin, jota toiset runsaasti käyttivät, ja puhui tuskin sanaakaan.
Keskustelu koski päiväntapahtumia tai pikemminkin ihmisiä kuin tapahtumia; puhuttiin lady Marlborough'n raivosta, miten hänen tyttärensä vanhoissa vaatteissa ja yömyssyt päässä katselivat akkunoistaan ja näkivät seurapiirin menevän kuningattaren vastaanottoihin; hovimarsalkan kauhusta, kun Savoijin prinssi esitettiin hänen majesteetilleen palmikkoperuukissa, vaikka ei vielä ennen yksikään mies, jolla ei olisi ollut täyttä peruukkia, ollut saanut suudella kuningattaren kättä; puhuttiin mohawk-intiaaneista ja ilkitöistä, joita he tekivät hyökätessään kaupunkeihin, rääkätessään ja murhatessaan. Joku kertoi, että Mohunin pahaenteiset kasvot taas edellisenä iltana oli nähty teatterissa ja että Macartney ja Meredith olivat olleet hänen kanssaan. Seuramme, vaikka se oli tarkoitettu iloiseksi juhlaksi, oli juomasta ja keskustelusta huolimatta synkkä kuin hautajaisjoukko. Kaikki keskusteluaiheet tuntuivat häipyvän yleiseen synkkyyteen. Ormondin herttua poistui, kun keskustelu johtui äskeiseen Denainin taisteluun, jonka olimme hävinneet. Esmondin kenraaliinkin koski tämän taistelun mainitseminen, sillä hänen toverinsa Wynendaelin retkeltä, Nassau-Woudenbourgin kreivi, oli siellä kaatunut. Mr. Swift suuttui, kun Esmond häntä kiusoitteli, että hän ei juo viiniä, ja otti hattunsa naulasta ja poistui viitaten lordi Bolingbrokea mukaansa; mutta tämä kehoitti tohtoria käyttämään hänen vaunujaan ja säästämään ajurinmaksun — hänen täytyi keskustella eversti Esmondin kanssa; kun muu osa seuraa vetäytyi korttiensa ääreen, jäi hän Esmondin kanssa hämärään keskustelemaan.
Bolingbroke puhui aina kerkeästi juotuaan paljon. Siinä tilassa saivat hänen vihollisensa hänet puhumaan kaikenlaisia salaisuuksia; naisiakin käytettiin häntä urkkimaan ja merkitsemään muistiin hänen sanojaan. Olen kuullut, että lordi Stair kolme vuotta myöhemmin, kun valtiosihteeri pakeni Ranskaan ja rupesi pretendentin ministeriksi, sai kaikki tarvitsemansa tiedot siten, että hän otti naisurkkijoita vakoilemaan St. Johnia tämän ollessa humalassa. Nyt hän puhui avomielisesti: "Jonathan ei tiedä mitään tästä hommasta, vaikka hän tosin epäilee. Ja kautta Yrjänän, Webbista tulee arkkipiispa ja Jonathanista tulee — ei — hitto vie — Jonathan saa vallan kernaasti arkkipiispan istuimen Jaakolta, minä takaan sen. Herttua Hamiltonilla on koko asiain johto käsissään", jatkoi sihteeri. "Meillä on sellaista, mikä pakottaa Marlborough'n pysymään erillään, ja parin viikon päästä hän poistuu Lontoosta. Priorilla on omissa asioissaan hoitamista; hän poistui luotani tänä aamuna. Ja kuulepa, Harry, jos kohtalo veisi meiltä ylevän, rakastetun ja mitä luuvaloisimman ja täydellisimmän kuningattaremme ja uskon puoltajan, niin meidän kaunis asiamme voittaisi. A la sante de la bonne cause![hyvän asian menestykseksi!] Kaikki hyvä tulee Ranskasta. Viini tulee Ranskasta; tyhjentäkäämme uusi malja kauniin asiamme menestykseksi!" Me joimme sen yhdessä.
"Luuletko kauniin asiamme kääntyvän protestantiksi?" kysäisi mr. Esmond.