Isä Holt tuli usein linnaan, mutta ei enää julkisesti toiminut kappalaisena. Hän nouti ja vei aina vieraita, sota- ja kirkonmiehiä (viimemainitut Harry tunsi, koska he tulivat kaikenlaisissa valepuvuissa), saapui ja poistui yhtämittaa. Varakreivi teki pitkiä retkiä ja ilmestyi odottamatta, käyttäen toisinaan samaa tietä, jota isä Holt oli käyttänyt, vaikkei Harry voinutkaan tietää kuinka usein tuo pieni, kappalaisen huoneessa oleva akkuna päästi sisälle tai ulos lordin ja hänen ystävänsä. Hän piti uskollisesti isälle antamansa lupauksen olla urkkimatta, ja jos hän keskiyöllä kuuli pieneen huoneeseensa ihmisten liikettä viereisestä huoneesta, kääntyi hän seinään päin ja hautasi uteliaisuutensa tyynyyn, kunnes nukahti. Hän ei kuitenkaan saattanut olla huomaamatta, että papin matkat tapahtuivat tiheään, ja käsitti sadoista merkeistä, että jokin vakava, vaikkakin salainen asia oli vaatinut tämän palveluksia. Mikä tämä oli, voidaan varsin helposti arvata siitä, mitä pian tapahtui mylordille.
Vartioväkeä ei asetettu Castlewoodiin, kun lordi palasi, mutta kylässä oli vartiosto ja joku heistä oli aina tasangolla, pitäen silmällä suurta porttiamme ja niitä, jotka siitä menivät tai tulivat — Lockwood sanoi, että erittäinkin iltaisin jokaista henkilöä, joka tuli tai meni, pitivät silmällä ulkopuolella olevat kenttävahdit. Onneksi meillä oli portti, josta eivät heidän ylhäisyytensä tienneet mitään. Mylordin ja isä Holtin täytyi tehdä alituiseen yöllisiä retkiä. Pari kertaa pikku Harry toimi heidän lähettiläänään ja varovaisena pikku adjutanttinaan. Hän muistaa, että hänen käskettiin mennä kylään onkineen, käydä muutamissa määrätyissä taloissa, pyytää vettä juodakseen ja sanoa isäntämiehelle: "Newburyssa olisi hevosmarkkinat ensi torstaina", ja sitten viedä uutinen seuraavaan luettelossa olevaan taloon.
Hän ei silloin tietänyt, mitä tuo uutinen merkitsi tai mitä parhaillaan tapahtui. Se kuitenkin selvyyden vuoksi voidaan selittää tässä. Kun Oranian prinssi oli mennyt Irlantiin, jossa kuningas oli valmistunut häntä kohtaamaan suurella sotajoukolla, päätettiin, että hänen majesteettinsa puoluelaiset nousisivat suureen kapinaan tässä maassa, ja kreivistä piti tulla kreivikuntamme sotajoukon päällikkö. Viime aikoina hän oli ottanut paremmin johtaakseen asioita kuin ennen, ja hänellä oli tuo uupumaton isä Holt apunaan ja rouva kreivitär innokkaana kehoittajanaan; ja koska lordi Sark oli Towerissa vankina ja Sir Wilmot Crawley, Queen's Crawleysta, oli mennyt Oranian prinssin puolelle, tuli mylordista kreivikunnan huomattavin henkilö kuninkaan puoluelaisista.
Oli järjestetty niin, että rykmentti skotlantilaista harmaaväkeä ja rakuunoita, jotka silloin oli majoitettu Newburg'iin, jonakin määrättynä päivänä julistautuisi kuninkaan miehiksi — ja myöskin aateliston, joka oli suosinut hänen majesteettinsa asiaa, oli määrä vuokrata sineen ja liittolaisineen tulla Newburg'iin — ja kaikkien marssia hollantilaista Ginckelin johtamaa armeijaa vastaan Readingiin, ja heidän kukistettuaan nämä sekä heidän kesyttömän pienen herransa siellä Irlannissa, ajateltiin, että meidän puoluelaisemme voisivat edetä itse Lontooseen ja kuninkaalle ennustettiin varmaa voittoa.
Kun näitä suuria asioita pohdittiin, häipyi lordista kokonaan hänen velttoutensa ja hän näytti ruumiillisestikin virkistyvän; mylady ei riidellyt hänen kanssaan. Isä Holt kulki aina kiireissään väliä edestakaisin; ja pikku Harry olisi toivonut olevansa muutamaa tuumaa pitempi, jotta olisi voinut paljastaa miekkansa tämän hyvän asian puolesta.
Eräänä päivänä (varmaankin kesäkuussa 1690), kutsui lordi, puettuna suureen ratsastustakkiin, jonka alta Harry saattoi nähdä kirkkaan teräksisen rintasuojuksen, pikku Harryn luokseen, työnsi hiukset pois lapsen otsalta ja suuteli häntä ja rukoili Jumalaa suojelemaan häntä, ja hänen puheensa oli lempeämpää kuin milloinkaan ennen. Isä Holt siunasi myöskin pojan. Ja sitten he jättivät jäähyväiset rouva kreivittärelle, joka tuli huoneestaan nenäliina silmillään; hänen seuranaisensa ja mrs. Tusher tukivat häntä. "Te menette — menette ratsastamaan", sanoi hän. "Voi, jospa minäkin voisin tulla! Mutta tässä tilassani minulta on ratsastaminen kielletty."
"Suutelemme rouva markiisittaren kättä", sanoi isä Holt. "Jumala teitä suojelkoon, mylord", sanoi lady astuen esiin ja syleillen mylordia suurin elein. "Isä Holt, pyydän siunaustanne", ja hän kumartui sitä saamaan, kun taas mrs. Tusher keikautti ylpeästi päätään.
Mr. Holt antoi saman siunauksen pienelle paashille, joka polvistui ja piteli mylordin jalustinta, kun hän nousi ratsaille. Kaksi palvelijaa antoi niinikään apuaan; ja sitten he ratsastivat kaikin Castlewoodin portista.
Kun he menivät sillan yli, saattoi Harry nähdä punapukuisen upseerin ratsastavan esiin, koskettavan hattuaan ja puhuttelevan mylordia.
Seurue pysähtyi ja joutui jonkinlaiseen keskusteluun tai väittelyyn, joka pian päättyi, sillä mylord pani hevosensa nelistämään otettuaan ensin hattunsa päästään ja kumarrettuaan upseerille, joka ratsasti hänen vieressään askel askeleelta — ja häntä seuraava sotamies jäi jälkeen, ratsastaen mylordin kahden palvelijan seurassa. He nelistivät tasangon yli ja jalavain taakse (lordi heilautti kädellään, niin Harry luuli huomaavansa), ja niin he katosivat. Sinä iltana olimme kovin peloissamme, sillä lypsyaikaan tuli paimenpoika ratsastaen yhdellä ratsuistamme, jonka oli löytänyt ruohoa syömästä ulomman puistomuurin luota.