"Keitä on talossa paitsi teitä, Lockwood?" kysyi eversti.

"Siellä on pesijätär ja sisäkkö ja neiti Beatrixin palvelijatar ja tuo palvelija Lontoosta, eikä muita; ja se mies nukkuu minun tuvassani, palvelijattarista erillään", virkkoi vanha Lockwood.

Esmond sysäsi lyijykynällä rivin kirjeeseen ja antoi sen miehelle ja pyysi tämän viemään paperin emännälleen. Me tiesimme, miksi Beatrix äkkiä oli tullut niin velvollisuudentuntoiseksi ja miksi hän puhui "Eikon Basilike'sta". Hän kirjoitti tämän kirjeen johtaakseen prinssin jäljille ja saadakseen portinvartijan pois tieltä.

"Nyt on kaunis kuutamoilta meidän jatkaa matkaamme", virkkoi Esmond. "Frank, me voimme saapua Castlewoodiin vielä ajoissa." Koko matkan he tiedustelivat majataloissa, mihin aikaan pitkä nuori herra, jolla oli harmaa puku ja vaalean ruskea peruukki — mikä oli juuri samanvärinen kuin mylordin — oli kulkenut ohi. Hän oli lähtenyt matkalle kello kuudelta sinä aamuna ja me kolmelta iltapäivällä. Hän ratsasti melkein yhtä nopeasti kuin mekin; hän oli seitsemän tuntia meistä edellä yhä, kun saavuimme viimeiseen majataloon.

Ratsastimme Castlewoodin lakeuden poikki ennen päivänkoittoa. Sivuutimme juuri sen paikan, missä vaunut neljätoista vuotta sitten kaatuivat ja missä Mohun oli virunut. Kylä ei vielä ollut hereillä eikä pajasta näkynyt tulta, kun ratsastimme sen sivu ja ohi jalavain, joissa peltovarikset olivat yhä yöpuullaan, ja ohi kirkon ja sillan yli. Sillan luona astuimme ratsuiltamme ja kävelimme portille.

"Jos hän on turvassa", virkkoi kelpo Frank vavisten ja hänen silmänsä täyttyivät kyynelistä, "niin minä lahjoitan hopeapatsaan pyhälle neitsyelle!" Hän aikoi käyttää suurta rautaista kolkutinta tammiseen porttiin, mutta Esmond pysäytti serkkunsa käden. Hänellä oli omat pelkonsa, toivomuksensa, epätoivonsa ja surunsa; mutta hän ei sanallakaan niistä maininnut toverilleen tai osoittanut millään tavalla mielenliikutustaan.

Hän meni ja koputti portinvartijan tuvan pikku akkunaan hiljaa mutta toistuvasti, kunnes mies tuli ristikkojen eteen.

"Kuka siellä?" virkkoi mies, katsellen ulos; se oli palvelija Kensingtonista.

"Lordi Castlewood ja eversti Esmond", vastasimme alhaalta. "Avatkaa portti ja päästäkää meidät sisään nostamatta melua."

"Mylord Castlewoodko?" kysyi mies. "Mylord Castlewood on täällä omassa vuoteessaan."