"Mitä teet, Harry, jos — jos se, mitä tuo mies sanoi, osoittautuisi valheeksi?" Nuori mies katsoi pelästyneenä ja levottomana serkkuunsa; tämän kasvoilla ei tosiaankaan ollut mikään iloinen ilme.
"Menkäämme ensin katsomaan, miten nuo jutut sopivat yhteen", virkkoi Esmond; ja hän meni käytävään ja aukaisi entisen oman huoneensa oven. Kynttilä paloi yhä, ja prinssi nukkui pukeutuneena vuoteellaan. Esmond ei välittänytkään varoa pitämästä melua. Prinssi nousi istualleen vuoteessaan, kun hän näki kaksi miestä huoneessaan. "Qui est là?" [Kuka siellä?] virkkoi hän ottaen pistoolin tyynynsä alta.
"Esmondin markiisi", virkkoi eversti, "joka on tullut lausumaan hänen majesteettinsa tervetulleeksi sukutilalleen Castlewoodiin ja ilmoittamaan mitä Lontoossa on tapahtunut. Kuninkaan määräyksiä seuraten vietin toissa yön, poistuttuani teidän majesteettinne luota, palvellen kuninkaan ystäviä. On surullista, että hänen majesteettinsa halu nähdä maaseutua ja vierailla meidän halvassa talossamme on aiheuttanut kuninkaan salaisen poistumisen Lontoosta eilen, jolloin ilmaantui tilaisuus, joka kaiken inhimillisen luulon mukaan ei enää ilmaannu; ja jos ei kuningas olisi suvainnut ratsastaa Castlewoodiin, olisi Walesin prinssi voinut nukkua St. James-palatsissa."
"Surma periköön! herrat", virkkoi prinssi ja hypähti vuoteeltaan, jolla hän vaatteet yllä makasi, "tohtori oli luonani eilen aamulla ja hän vakuutti minulle, oltuaan sisareni sairasvuoteen ääressä koko yön, että minä en voinut toivoa saada tavata kuningatarta."
"Olisi käynyt toisin", virkkoi Esmond kumartaen uudestaan, "sillä tähän mennessä on kuningatar saattanut kuolla tohtorista huolimatta. Neuvosto kokoontui, uusi valtiovarainhoitaja valittiin ja sotaväki oli altis palvelemaan kuninkaan asiaa; ja viisikymmentä uskollista herraa, jotka kantavat valtakuntamme suurimpia nimiä, oli kokoontunut seuraamaan Walesin prinssiä, joka olisi ollut valtaistuimen tunnustettu perijä tahi hallitsija nyt, jos ei teidän majesteettinne olisi suvainnut lähteä hengittämään raitista ilmaa. Me olimme valmiita; vain yksi henkilö oli meille uskoton, teidän majesteettinne armollinen —"
" Morbleu, Monsieur [Hitto vieköön, herra], suotte minulle ihan liikaa majesteettia", virkkoi prinssi, joka nyt oli noussut ja näytti odottavan, että jompikumpi meistä ryhtyisi auttamaan hänen ylleen takkia. Kumpikaan ei liikahtanut.
"Me varomme", virkkoi Esmond, "usein enää sillä loukkaamasta."
"Mitä te tarkoitatte, mylord?" virkkoi prinssi ja mutisi jotain guet-apens'istä[väsymys], mutta Esmond kuuli sen.
"Se loukku, sir, ei ollut meidän virittämämme", virkkoi hän; "me emme kutsuneet teitä tänne. Me tulimme kostamaan emmekä suunnittelemaan perheemme häpäisemistä."
"Häpäisemistä! Morbleu, mitään häpäisemistä ei ole tapahtunut", virkkoi prinssi, jonka kasvot kävivät hehkuvan punaisiksi; "vain vähän viatonta leikkiä."