"Joka oli tarkoitettu päättymään vakavasti." "Minä vakuutan", alkoi prinssi kiihkeästi puhua, "gentlemannin kunniasanalla vakuutan, mylordit —"
"Että me saavuimme ajoissa. Mitään rikollista ei ole tapahtunut, Frank", virkkoi eversti Esmond kääntyen nuoreen Castlewoodiin, joka tämän keskustelun ajan seisoi ovella. "Katsohan! tässä on paperi, johon hänen majesteettinsa on suvainnut alkaa muutamia runoja Beatrixin kunniaksi tahi häpäisemiseksi. Tässä on 'Madame' ja 'Flamme', 'Cruelle' ja 'Rebelle' ja 'Amour' ja 'Jour' kirjoitettuna kuninkaallisella käsialalla ja oikeinkirjoituksella. Jos armollinen rakastaja olisi ollut onnellinen, ei hän olisi kuluttanut aikaansa huokailemiseen." Esmond loi tosiaankin puhuessaan silmänsä pöytään päin ja huomasi paperin, johon prinssi oli töhertänyt rakkausrunoa, jonka piti ratkaisevasti vaikuttaa hänen lumoojaansa aamulla.
"Sir", virkkoi prinssi hurjana vihasta (tähän mennessä hän oli auttamatta saanut ylleen kuninkaallisen takkinsa), "olenko minä tullut tänne kuulemaan loukkauksia?"
"Te olette tullut niitä antamaan, suvaitkoon teidän majesteettinne tietää", virkkoi eversti kovin syvään kumartaen; "ja perheemme herrat ovat tulleet teitä kiittämään".
" Malediction!" [Kirous!] virkkoi nuori mies ja kyyneleet tulvivat hänen silmiinsä avuttomasta raivosta ja nöyryytyksestä. "Mitä te minusta tahdotte, herrat?"
"Jos teidän majesteettinne suvaitsee käydä viereiseen huoneeseen", virkkoi Esmond pysyen koko ajan kovin arvokkaana, "niin minulla on siellä muutamia asiapapereita, jotka mielelläni luovuttaisin teille, ja teidän luvallanne menen edeltä"; ja Esmond tarttui vahakynttilään ja meni prinssin edeltä kovin juhlallisena pieneen rippi-isän huoneeseen, minkä läpi juuri olimme saapuneet taloon. "Tarjoa istuin hänen majesteetilleen, Frank", virkkoi eversti toverilleen, joka ihmetteli tätä näytelmää melkein yhtä paljon ja oli siitä yhtä hämmästynyt kuin sen toinenkin katselija. Sitten eversti meni uunihyllyn yläpuolella olevalle salakaapille ja aukaisi sen ja veti sieltä esiin papereita, mitkä niin kauan olivat siellä olleet.
"Tässä, jos teidän majesteettinne suvaitsee", virkkoi hän, "on markiisin valtakirja, jonka teidän kuninkaallinen isänne on lähettänyt tänne St. Germainista varakreivi Castlewoodille, isälleni; tässä on kirjallinen, vahvistettu todistus isäni ja äitini avioliitosta sekä minun syntymä- ja kastetodistukseni: Minut kastettiin siihen uskoon, josta teidän autuas isänne koko elämänsä ajan antoi niin loistavan esikuvan. Tässä ovat arvokirjani, hyvä Frank, ja näin minä niille teen: Tässä menevät kaste- ja vihkimätodistus ja tässä markiisinarvo ja korkeanomakätinen nimikirjoitus, jolla edeltäjänne suvaitsi sukuamme kunnioittaa." Ja puhuessaan poltti Esmond nuo paperit hiilipannussa. "Suvaitsettehan muistaa, sir", jatkoi hän, "että meidän sukumme uskollisuus teidän sukuanne kohtaan on sen johtanut häviöön, että isoisäni kulutti omaisuutensa ja uhrasi verensä ja poikansa elämän teidän palveluksessanne ja että rakkaan lordini isoisä (sillä nyt olet sinä, Frank, lordi sekä oikeuden että arvonimen perusteella) kuoli saman asian puolesta, että sukulaispoloiseni, isäni toinen vaimo, uhrattuaan kunniansa teidän kurjalle valapattoiselle suvullenne, lähetti koko omaisuutensa kuninkaalle ja sai palkkioksi tuon loistavan arvonimen, joka nyt on tuhkana, ja tämän verrattoman sinisen ritarinauhan. Minä heitän tämän teidän jalkojenne juureen ja poljen sitä; minä vedän esiin tämän miekan ja murran sen ja kiellän teidät; ja jos te olisitte pannut täytäntöön suunnittelemanne rikoksen, niin minä, Herra armahda, olisin lävistänyt sillä teidän sydämenne, enkä olisi teitä armahtanut sen enempää kuin isänne armahti Monmouthia. Frank tekee samoin, teethän sinä, serkku?"
Frank, joka tajuttomin ilmein oli katsellut asiapapereja kun ne liekehtivät vanhassa hiilipannussa, veti esiin miekkansa ja katkaisi sen ja painoi alas päänsä. "Minä yhdyn serkkuuni", virkkoi hän pusertaen Esmondin kättä. "Olkoon hän markiisi tahi ei, niin — vie, minä olen hänen kanssaan aina. Minä pyydän anteeksi teidän majesteetiltanne, että kiroan, sillä minä — sillä minä — liityn Hannoverin vaaliruhtinaaseen. Se on kokonaan teidän majesteettinne oma syy. Tähän mennessä on kuningatar kaiken todennäköisyyden mukaan kuollut; ja te olisitte voinut olla kuningas, jollette olisi lähtenyt hulluttelemaan Trixin perästä."
"Näin menetän kruunun", virkkoi nuori prinssi kohoten seisaalleen ja puhuen innokkaaseen tapaansa ranskaa, "menetän maailman ihanimman naisen, menetän kahden sellaisen sydämen uskollisuuden kuin teidän — eikö se, mylordit, ole kyllin suuri nöyryytys? — Markiisi, jos minä polvistun, niin annatteko minulle anteeksi? — Ei, sitä en voi tehdä, mutta minä voin tarjota teille hyvitystä, kunniallista hyvitystä, gentlemannien hyvitystä. Olkaa suosiollinen ja ristikää miekkanne minun miekkani kanssa: Miekkanne on poikki — katsokaapa, tuolla asesäiliössä on kaksi"; ja prinssi otti ne kiihkeästi kuin poika ja ojensi ne Esmondille. "Oi, teettehän sen? Merci, monsieur, merci!" [Kiitos, herra, kiitos!]
Kovin liikutettuna tästä suuresta kohteliaisuuden osoituksesta ja vääryyden katumuksesta eversti Esmond kumarsi niin syvään, että hän melkein suuteli sitä armollista nuorta kättä, joka soi hänelle sellaisen kunnian, ja asettui vaiteliaana asentoon. Miekat olivat tuskin yhtyneet, kun Castlewood löi Esmondin miekan ylös oman miekkansa terällä, jonka hän oli murtanut läheltä kärkeä, ja eversti peräytyi askeleen, painoi maahan miekkansa kärjen ja kumarsi jälleen kovin syvään ja julisti itsensä täysin hyvitetyksi.