I. Selostus Esmondin perheestä Castlewoodin linnassa. II. Kuvaus siitä miten Francis, neljäs varakreivi, saapuu Castlewoodiin. III. Thomas, kolmas varakreivi, oli vienyt minut sinne paashiksi Isabellalle. IV. Minut pannaan roomalaiskatolisen papin kasvatettavaksi ja kasvatetaan siihen uskoon. — Varakreivitär Castlewood. V. Haltiaväkeni ovat salaliitossa kuningas Jaakko II:n valtaanpalauttamiseksi. VI. Salaliiton tulos. Thomasin, Castlewoodin kolmannen varakreivin, kuolema ja varakreivittären vangitseminen. VII. Minut jätetään orpona Castlewoodiin, mutta saan siellä mitä lempeimpiä suojelijoita. VIII. Menestystä seuraa huono onni. IX. Minulla on isorokko ja valmistaudun lähtemään Castlewoodista. X. Menen Cambridge'iin, mutta en saa siellä mitään hyvää aikaan. XI. Tulen loma-ajaksi Castlewoodiin ja keksin siellä salaisen perhesurun. XII. Mylord Mohun tulee luoksemme pahoin aikein. XIII. Mylord lähtee luotamme ja jättää pahan jälkeensä. XIV. Ratsastamme hänen perässään Lontooseen.
Toinen kirja.
ESMONDIN SOTAISET VAIHEET JA MUITA ESMONDIN PERHETTÄ KOSKEVIA ASIOITA.
I. Olen vankilassa ja minua käydään katsomassa, mutta ei lohduteta. II. Vankeuteni päättyy, vaikeuteni eivät. III. Otan kuningattaren pestin Quinin rykmenttiin. IV. Entisen kertaamista. V. Menen Vigo-lahden retkelle, maistan suolavettä ja haistan ruutia. VI. Joulukuun 29 päivä. VII. Minut otetaan iloisesti vastaan Walcotessa. VIII. Perhepakinaa. IX. Otan osaa vuoden 1704:n sotaretkeen. X. Vanha tarina narrista ja naisesta. XI. Kuuluisa mr. Joseph Addison. XII. Saan oman komppanian vuoden 1706:n sotaretkeltä. XIII. Kohtaan Flanderissa vanhan tuttavan ja löydän sieltä äitini haudan ja oman kehtoni. XIV. Vuosien 1707:n ja 1708:n sotaretket. XV. Kenraali Webb voittaa Wynendaelin taistelun.
Kolmas kirja.
KUVAA ESMONDIN VIIMEISET VAIHEET ENGLANNISSA.
I. Taisteluni ja vaivani päättyvät. II. Menen kotiin ja kosketan vanhaa kieltä. III. Eräs luku "Spectatorista". IV. Beatrixin uusi kosija. V. Mohun ilmestyy viimeisen kerran tässä historiassa. VI. Beatrix-parka. VII. Kerran vielä käyn Castlewoodissa. VIII. Matkustan Ranskaan ja tuon kotiin erään Rigaud'n maalaaman muotokuvan. IX. Muotokuvan malli tulee Englantiin. X. Vieraanamme Kensingtonissa on hyvin huomattava henkilö. XI. Vieraamme poistuu luotamme, koska emme ole olleet tarpeeksi vieraanvaraisia. XII. Suuri suunnitelma ja kuka sen teki tyhjäksi. XIII. Elokuun ensimmäinen päivä 1714.
I KIRJA
HENRY ESMONDIN VARHAISIN NUORUUS HÄNEN LÄHTÖÖNSÄ ASTI CAMBRIDGEN TRINITY COLLEGESTA
Luemme, että vanhojen murhenäytelmien näyttelijät esittivät jambejaan laulaen, puhuivat naamion takaa, ja käyttivät koturneja ja korkeita päälaitteita. Arveltiin, että murhenäytelmän runottaren arvo vaati näitä apukeinoja ja ettei hänen sopinut liikkua muuten kuin runomitan ja tahdin mukaan. Niinpä tappoi kuningatar Medea lapsensa hitaan soiton tahdissa ja kuningas Agamemnon meni iäisyyteen haipuvassa alaäänessä (Drydenin sanoja käyttääksemme), jolloin kuoro seisoi vieressä juhlallisessa asennossa, valittaen tahdissa ja arvokkaasti noiden suurten kruunupäisten henkilöjen kohtaloita. Historian runotar rakastaa juhlallisuutta samoin kuin hänen teatterisisarensa. Hänkin käyttää naamiota ja koturneja ja puhuu tahdissa. Ja meidän aikanamme hänkin vaivautuu seuraamaan yksinomaan kuninkaiden asioita, palvellen heitä nöyränä ja juhlallisena, aivan kuin hän olisi vain hovijuhlamenojen ohjaajatar, jolla ei ole mitään syytä merkitä muistiin tavallisten ihmisten vaiheita. Olen nähnyt hyvin vanhana ja elähtäneenä Ranskan kuningasvanhuksen Ludvig XIV:n kuninkuuden mallin ja esikuvan, — joka ei koskaan liikkunut muuten kuin tahdissa ja joka eli ja kuoli hovimarsalkkansa sääntöjen mukaan, koettaen näytellä koko elinaikansa sankarin osaa. Vailla runouden kiiltoa hänkin oli vain pikkuinen, ryppynaamainen, rokonarpinen ukko, joka käytti suurta tekotukkaa ja punaisia korkoja näyttääkseen pitkältä — sopiva sankariksi johonkin kirjaan, jos mielitte, tai vaskipatsaaseen tai kattomaalaukseen; roomalaismallinen jumala, mutta ei muuta kuin tavallinen mies Madame Maintenonin tai parturin silmissä, joka ajoi hänen partaansa tai Monsieur Fagonin, hänen haavurinsa. Heittäneekö Historia koskaan pois tekotukkaansa ja jättäneekö se koskaan hovia? Saanemmeko nähdä Ranskasta ja Englannista muutakin kuin Versaillesin ja Windsorin? Näin kuningatar Annan Windsorissa kiitävän alas puiston rinnettä yksivaljakkovaunuissaan metsästyskoiriensa perästä — kiihkeän, punanaamaisen naisen, joka ei vähääkään muistuttanut hänen patsastaan, joka kääntää kivisen selkänsä P. Paavalin kirkkoon päin ja katselee vaunuja, jotka koettavat kavuta Ludgate Hilliä. Ei hän ollut sen paremmin kasvatettu tai viisaampi kuin sinä tai minä, vaikka polvistuimmekin antamaan hänelle kirjeen tai käsien pesumaljan. Miksi Historian täytyy kulkea polvistuneena aikojen loppuun? Koetan saada hänet nousemaan ja omaksumaan luonnollisen asennon, niin ettei hän aina tee mateluja keikaritemppuja kuin mikäkin ylikamariherra ja pujottaudu takaperin ovista hallitsijan läsnäollessa. Sanalla sanoen, tahtoisin saada Historian mieluummin tuttavalliseksi kuin sankarilliseksi ja mielestäni mr. Hogarth ja mr. Fielding antavat lapsillemme paljon paremman käsityksen nykyään Englannissa vallitsevista tavoista kuin The Court Gazette ja muut sanomalehdet, jotka saamme hovista.