"Joku konna on meidät kavaltanut!" huudahti mylady istuutuen vuoteelleen ja näyttäen, että hänellä oli täysi vaatetus yöpukunsa alla.
"Ja nyt teidän armonne epäilemättä voi liikkua; sallikaa minun tarjota teille käteni noustaksenne. Teidän on matkustettava joltinenkin matka, — Hexton-linnaan asti tänä iltana. Tahdotteko vaununne? Seuranaisenne seuraa teitä, jos haluatte — ja tuo kiiltonahkalaatikko."
"Sir, te ette lyö lyötyä miestäkään", sanoi mylady arvokkaasti; "ettekö siis voi armahtaa naista?"
"Teidän armonne on suvaittava nousta ja sallittava minun tutkia vuode", sanoi kapteeni; "ei enää ole aikaa hukata kinastelemiseen."
Ja muitta mutkitta tuo vanha, laiha nainen nousi vuoteeltaan. Harry Esmond muistaa elämänsä loppuun asti tuon olennon kirjosilkkipukuineen ja valkoisine yövaippoineen, kultakelloisine punaisine sukkineen ja valkoisine, punakorkoisine kenkineen istumassa vuoteellaan ja nousemassa siitä. Matka-arkut olivat valmiiksi sullottuina varakreivittären eteishuoneessa ja hevoset valmiiksi valjastettuina tallissa; tästä kaikesta kapteeni näytti saaneen joltain taholta tietoja; Esmond saattoi jälkeenpäin tehdä melko terävän arvauksen, kun tohtori Tusher valitti, että kuningas Wilhelmin hallitus oli kohdellut häntä huonosti huolimatta niistä palveluksista, joita hän oli sen hyväksi tehnyt.
Ja tässä hän voi mainita, vaikka hän silloin olikin liian nuori käsittääkseen kaiken mitä tapahtui, mitä ne paperit sisälsivät, jotka kapteeni Westbury oli anastanut ja jotka oli siirretty kiiltonahkalippaasta vuoteeseen upseerin saapuessa.
Niissä oli luettelo kreivikunnan aatelismiehistä isä Holtin käsialalla — herra Vapaamielien (kuningas Jaakon) ystävistä — ja samanlainen paperi oli löydetty myös Sir John Fenwickin ja mr. Coplestonin papereista; nämä molemmat kärsivät kuolemanrangaistuksen osallisuudestaan tähän salaliittoon.
Niissä oli valtakirja, joka antoi Esmondin markiisin arvon lordi Castlewoodille ja hänen miehisille perillisilleen; sekä julistus, joka määräsi hänet kreivikunnan käskynhaltijaksi ja kenraalimajuriksi. [Rouva varakreivittären kunnianhimona oli aina ollut saada tämä markiisin arvo palautetuksi perheelle; kun hänen vanha naimaton tätinsä, Barbara Topham, kultasepän tytär, kuoli näihin aikoihin jättäen koko omaisuutensa lady Castlewoodille, niin kerrottiin, että hänen armonsa lähetti melkein koko tuon omaisuuden kuningas Jaakolle, mikä menettely siinä määrin ärsytti lordi Castlewoodin, että hän meni kylän kirkkoon ja rauhoittui vasta markiisin arvosta, jonka hänen karkoitettu majesteettinsa lähetti hänelle korvaukseksi niistä 15,000 punnasta, jotka hänen uskollinen alamaisensa hänelle lainasi.]
Siellä oli useita kirjeitä aatelistolta ja ylimystöltä; toisissa kirjeissä tulkittiin tulisesti uskollisuutta kuningasta kohtaan, toiset olivat epäröiviä; siellä oli myös kaksi eversti Francis Esmondia koskevaa kirjettä (jotka olivat hyvin suotuisia hänelle), — yksi isä Holtilta, joka kuului: "Olen ollut tapaamassa mainittua everstiä hänen talossaan Walcotessa, Wellsin lähellä, jonne hän on asettunut asumaan kuninkaan lähdön jälkeen, ja kiihkeästi koetin häntä taivuttaa herra Vapaamiehen asian puolelle, osoittaen hänelle ne suuret edut, joita hänelle koituisi siitä, että asettuisi liikesuhteisiin tuon kauppiaan kanssa, ja tarjoten hänelle suuria palkkioita, kuten olimme edeltäpäin keskenämme sopineet. Mutta hän kieltäytyy: hän pitää herra Vapaamiestä yhä liikkeen päällikkönä eikä tahdo milloinkaan olla liikesuhteissa tämän vahingoksi eikä myöskään asettua liikesuhteisiin minkään muun kauppaseuran kanssa, mutta katsoo velvollisuutensa päättyneen silloin, kun herra Vapaamies poistui Englannista. Tämä eversti näyttää välittävän enemmän vaimostaan ja vainukoiristaan kuin liikeasioistaan. Hän kyseli minulta paljon nuoresta H. E:stä, 'tuosta äpärästä', kuten hän häntä nimitti, epäillen varmaankin mylordin tarkoituksia hänen suhteensa. Vahvistin hänen uskoaan tässä asiassa ja ilmoitin mitä tiesin pojasta ja selitin meidän tarkoituksemme hänen suhteensa, mutta Vapaamiehen suhteen hän oli taipumaton."
Toinen kirje oli eversti Esmondilta hänen sukulaisilleen; siinä ilmoitettiin, että eräs kapteeni Holt on oli käynyt hänen luonaan tarjoten hänelle suuria palkkioita, jos hän yhtyisi tiedätte kehen, ja tämä oli maininnut, että Castlewoodin linnan isäntä oli osallisena asiaan. Mutta omalta osaltaan hän oli katkaissut miekkansa, kun K. jätti maan, eikä enää milloinkaan aikonut taistella tämän riidan johdosta. O. P. oli ainakin mies, jolla oli jalo luonne, ja hänen velvollisuutensa, ja jokaisen englantilaisen, hänen mielestään, oli pitää maa rauhallisena ja ranskalaiset sieltä poissa; joten, sanalla sanoen, hän ei tahtonut olla missään tekemisissä tuon suunnitelman kanssa.