"Harry, kerronko sinulle salaisuuden?" vastasi mylady, yhä ystävällisenä ja iloisena. "Francis ei joudu perikatoon, jos hän jatkaa; hän pelastuu, jos hän jatkaa. Kadun, että olen puhunut pahaa lordi Mohunista, kun hän oli täällä viime vuonna. Hän on hyvä ja jalomielinen ja uskoni on, että voimme hänet johtaa paremmalle tielle. Olen lainannut hänelle 'Tillotsonin' ja sinun lemmikkisi 'Piispa Taylorin', ja hän sanoo olevansa hyvin liikutettu; ja katumuksensa todisteeksi (tämä on salaisuuteni), mitä luulet hänen tekevän Francikselle? Hän antaa Frank-paran voittaa taas rahansa takaisin. Hän on jo voittanut viimeisinä neljänä iltana; ja mylord Mohun sanoo, ettei hän tahdo olla Frank-paran ja armaiden lasteni loukkauskivenä."
"Ja mitä Jumalan nimessä annatte hänelle vastalahjaksi tästä uhrista?" kysyi Esmond kauhistuneena, koska tunsi miehiä tarpeeksi, ja erittäinkin tätä, ollakseen varma, ettei sellainen koulunkäynyt irstailija antanut mitään ilmaiseksi. "Miten taivaan nimessä aiotte sen hänelle korvata?"
"Korvata hänelle! Äidin siunauksin ja vaimon rukouksin!" huudahti mylady puristaen kätensä yhteen. Harry Esmond ei tietänyt, nauraako vaiko suuttua, vaiko rakastaa tätä hyvää emäntäänsä enemmän kuin milloinkaan sen itsepintaisen viattomuuden vuoksi, jolla hän suhtautui maailmanmiehen käytökseen, miehen, jonka suunnitelmat Harry osasi paremmin tulkita. Hän kertoi ladylle varovaisesti, mutta saattaen kuitenkin tarkoituksensa tälle täysin selväksi, mitä tiesi tämän aatelismiehen entisestä elämästä ja käytöksestä — toisista naisista, joita vastaan hän oli punonut suunnitelmiaan ja jotka hän oli valloittanut — keskustelusta, jossa hän Harry, itse oli ollut lordi Mohunin kanssa ja jossa lordi oli kerskaillut vapaa-aatteisuudestaan ja moneen kertaan tunnustanut pitävänsä kaikkia naisia vapaasti pyydystettävinä (siksi hänen ylhäisyytensä tätä sievää urheilua määritteli) ja että he kaikki, poikkeuksetta, olivat voitettavissa. Ja palkkioksi kehoituksistaan ja vastalauseistaan Harry sai vihan puuskan lady Castlewoodilta, joka ei tahtonut kuulla hänen syytöksiään; vastaukseksi sanoi lady, että Harry itse varmaan oli kovin kehno ja turmeltunut olettaessaan pahoja suunnitelmia siellä, missä ladyn mielestä sellaisia ei ollut. "Ja tämän palkan saavat välittäjät asiaan sekaantumisestaan", ajatteli Harry itsekseen katkerasti; ja hänen hämminkinsä ja mielipahansa vain suurentui, koskei hän saattanut puhua mylord Castlewoodille itselleen tämänluontoisesta aineesta tai yrittää neuvoa tai varoittaa häntä sellaisessa asiassa, joka oli niin perin pyhä kuin tämän oma kunnia, jonka paras vartija mylord itse luonnollisesti oli.
Mutta vaikka lady Castlewood ei tahtonut kuunnella nuoren holhokkinsa neuvoa ja näytti vihaisena hylkäävän sen, kun se tarjottiin, huomasi Harry iloiten, että tämä hyväksyi neuvon, jonka näytti hylkäävän: sillä seuraavana päivänä hän valitti päänsärkyä, kun mylord Mohun olisi vienyt hänet ajelemaan; ja seuraavana päivänä jatkui tuota päänsärkyä; ja sitä seuraavana päivänä ehdotti lady nauraen iloisen huolettomasti, että lapset tulisivat hänen paikalleen hänen ylhäisyytensä vaunuihin, sillä heitä huvitti ajeleminen enemmän kuin mikään muu, eikä hän tahtonut vallata kaikkia huveja itselleen. Mylord käytti lapsia ajelulla varsin mielellään, vaikka saatankin vakuuttaa, että raivo ja pettymys kuohui hänen sisässään; ei siksi, että hänen sydämensä olisi ollut erittäin vakavasti kiintynyt vilpittömään lady Castlewoodiin, vaan siksi että sellaisten miesten elämä on useinkin pelkkää juonittelua, eivätkä he voi viettää päiväänsä ahdistamatta naista paremmin kuin ketunpyytäjä voi olla urheiluaan vailla aamiaisen jälkeen.
Teennäisen huolettoman käytöksen alta huomasi Harry lordi Castlewoodin tarkastavan vierastaan kovin tiukasti ja luuli näkevänsä isännässään luulevaisuuden ja tukahutetun raivon merkkejä, jotka eivät ennustaneet hyvää. Esmond tiesi, miten arka hänen isäntänsä oli kunnianasioissa, ja piti häntä silmällä melkein kuin lääkäri potilastaan; hänestä tuntui, että tämän sairaan tauti kehittyi hitaasti, vaikkei hän voinutkaan enää heittää myrkkyä pois, sittenkun se oli sekoittunut hänen vereensä. Shakespearen teoksista luemme (jonka kirjailijan tämän kirjoittaja puolestaan arvioi paljon yläpuolelle Congreven, Drydenin, tai minkä tahansa nykyisen aikamme neron), että kun mustasukkaisuus pääsee valtaan, ei katkojuuret, valmiit eivätkä kaiken maailmankaan unijuomat voi sitä lieventää tai parantaa.
Taudin oireet näyttivät, sanalla sanoen, niin peloittavilta tästä nuoresta lääkäristä (joka todellakin, niin nuori kuin hän olikin, oli tunnustellut kaikkien noiden armaiden sukulaistensa jalojen valtimojen tykintää), että Harry katsoi velvollisuudekseen varoittaa lordi Mohunia ja antaa hänelle tiedoksi, että hänen suunnitelmiaan epäiltiin ja pidettiin silmällä. Niinpä eräänä päivänä, kun lordi Mohun melkoisen äreätuulisena oli lähettänyt hakemaan lady Castlewoodia, joka oli luvannut lähteä ajelemaan hänen kanssaan ja nyt kieltäytyi tulemasta, Harry sanoi: "Mylord, olen teille kiitollinen jos te hyväntahtoisesti suotte minulle paikan vierellänne; minulla on paljon teille sanottavaa ja haluaisin puhua teille yksityisesti."
"Kunnioitatte minua suomalla minulle luottamuksenne, mr. Henry Esmond", sanoi toinen kumartaen suurenmoisesti. Mylord oli aina hieno gentleman; ja vaikka Esmond olikin nuori, oli hänen käytöksessään jotain, joka osoitti, että hänkin oli gentleman ja ettei hän suvainnut kenenkään käyttäytyvän liian vapaasti. Niinpä he lähtivät ulos ja kiipesivät pieniin ajoneuvoihin, joiden edessä oli kaksi upeasti valjastettua pientä kermanväristä hannoverilaista hevosta kuolaimiaan pureskellen.
"Mylord", sanoi Harry Esmond, kun he olivat päässeet ulommas, osoittaen mylord Mohunin jalkaa, joka oli flanelleihin kääritty ja komeasti asetettu tyynylle — "mylord, olen lukenut lääketiedettä Cambridgessä."
"Niinkö, Harry-pastori", sanoi toinen; "ja aiotteko ottaa lääketieteenkin diploomin ja parantaa yliopppilastoverinne —"
"Nivelleinistä", sanoi Harry keskeyttäen hänet ja katsoen häntä tuikeasti silmiin. "Tiedän melko paljon nivelleinistä."