"Ja niin hän onkin, mylord, taivaan nimessä, hän on!" huudahti Harry.
"Ei epäilystäkään siitä, ei epäilystäkään. Hyvä vaimo on aina viaton", sanoi mylord. "Kun hän kuuli lordin kuolleen, hän pyörtyi epäilemättä sattumalta."
"Mutta mylord, minunkin nimeni on Harry", huudahti Esmond polttavan punaisena. "Ilmoititte myladylle: 'Harry on saanut surmansa!'"
"Peijakkaan poika! Onko minun taisteltava sinunkin kanssasi", huudahti mylord raivostuneena. "Aiotko sinä, sinä pikkuinen käärme, jota minun lieteni on lämmittänyt, aiotko sinä pistää — sinä? Ei, poikani, sinä olet rehellinen poika, hyvä poika." (Ja tässä hänen vihansa muuttui kyyneliksi, joita oli vielä surullisempi katsella.) "Olet rehellinen poika, ja rakastan sinua; ja taivas tietää, että olen niin onneton, etten välitä kenen miekka elämäni päättää. Kas tuossahan on Jack Westbury! No, Jack! Tervetuloa, vanha veikko! Tämä on sukulaiseni Harry Esmond."
"Joka kantoi teille maljanne Castlewoodissa, sir", sanoi Harry kumartaen; ja nuo kolme herraa istuutuivat ja alkoivat tyhjentää espanjan viinipulloa, joka oli heitä varten pöydälle asetettu.
"Harry on numero kolme", sanoi mylord. "Ei sinun tarvitse hänestä välittää, Jack." Ja everstin ilmeistä näkyi, aivan kuin hän olisi sanonut: "Eipä hän tosiaankaan näytä sen arvoiselta." Ja sitten mylord selitti sellaista, mihin sitä ennen oli vain vihjaillut. Kun hän riiteli mylord Mohunin kanssa, hän oli tälle velkaa tuhatkuusisataa puntaa, jota lordi Mohun sanoi olevansa valmis odottamaan kunnes herra varakreivi sen maksaisi. Mylord oli hankkinut nuo tuhatkuusisataa puntaa ja lähettänyt ne lordi Mohunille sinä aamuna ja ennen kotoa lähtöään järjestänyt asiansa ja oli nyt aivan valmis odottamaan riidan tuloksia.
Vaunut tilattiin, kun olimme juoneet muutamia pulloja espanjan viiniä, ja nuo kolme herraa läksivät sopimuksen mukaan Duke Streetin teatteriin. Näyteltiin Wycherlyn kirjoittama "Rakkautta metsässä".
Harry Esmond on ajatellut aina sen jälkeen jonkinmoisella kauhulla tuota näytelmää sekä mrs. Bracegirdlea, näyttelijätärtä, joka tuossa huvinäytelmässä esiintyi tytön osassa. Hän oli paashin puvussa ja tuli seisomaan herrojen eteen kuin nämä istuivat näyttämöllä ja katseli olkansa yli viekkaasti mustalla silmäparillaan ja hymyili mylordille ja kysyi, mikä vaivasi maalaisherroja ja oliko hän saanut pahoja uutisia Bullockin markkinoilta?
Näytösten välillä menivät herrat näyttämön puolelle ja keskustelivat vapaasti. Lordi Mohunin seurueeseen kuului kaksi henkilöä, sotilaspukuinen kapteeni Macartney ja siniseen, samettiseen, hopeakoristeiseen pukuun puettu herra, päässään vaalea peruukki ja kaulassaan upea, venetsialainen pitsiröyhelö — mylord Warwickin ja Hollannin jaarli. Mylordilla oli käärö appelsiineja, joita hän söi ja tarjosi näyttelijättärille laskien leikkiä näiden kanssa. Ja kun mylord Mohun sanoi jotain karkeata, kääntyi mrs. Bracegirdle häneen päin ja kysyi häneltä, mitä hänellä oli siellä tekemistä ja olivatko hän ja hänen ystävänsä tulleet surmaamaan jotain toista, kuten he olivat tehneet Will Monntford-paralle? Mylordin synkkä naama tuli vielä synkemmäksi tästä ivasta ja sai häijyn, pahaenteisen ilmeen. Ne, jotka sen näkivät, muistivat sen ja puhuivat siitä jälkeenpäin.
Näytelmän päätyttyä nuo kaksi seuruetta yhtyivät yhdeksi, ja mylord Castlewood ehdotti silloin, että he menisivät johonkin ravintolaan illalliselle. Lockitin "Vinttikoira" Charing Crossilla valittiin määräpaikaksi. Kaikki kuusi lähtivät yhdessä kävelemään sinne; nuo kolme lordia kulkivat edeltä, lordi Mohunin kapteeni, eversti Westbury ja Harry Esmond heidän perässään. Heidän kävellessään Westbury kertoi Harry Esmondille hänen vanhasta ystävästään oppineesta Dickistä, joka oli ylennyt henkivartioston kornetiksi ja oli kirjoittanut kirjan nimeltä "Kristitty sankari" ja sai vaivansa palkkioksi koko henkivartioston naurun, sillä tuo kristitty sankari rikkoi yhtämittaa käskyjä, sanoi Westbury, ja oli jo taistellut pari kaksintaisteluakin. Ja matalammalla äänellä Westbury kehoitti nuorta mr. Esmondia olemaan ottamatta osaa esillä olevaan riitaan. "Yksi sekundantti riittää aivan hyvin", sanoi eversti, "ja joko kapteeni tai lordi Warwick voisi helposti poistua." Mutta Harry väitti vastaan; hän oli päättänyt pysyä mukana loppuun asti. Hän oli punonut suunnitelman, jolla hän luuli voivan estää herra varakreivin asiaan ryhtymästä.