Mutta upseerit, jotka eivät tienneet surusta, joka jäyti heidän nuorta vaiteliasta ystäväänsä ja, koska he olivat tottuneita sellaisiin sattumiin, joissa toinen tai toinen heidän tovereistaan päivittäin maksoi miekan lunnaita, eivät tietenkään ryhtyneet kovin lohduttomasti valittamaan entisen asetoverinsa kohtaloa. Toinen tarinoi rakkausseikkailuista tai sodasta tai huveista, joihin Frank Esmond-parka oli ottanut osaa; toinen muisti miten erästä poliisia oli puijattu tai kapakkakerskailijaa löylyytetty: sillävälin kuin mylordin leskiparka istui hänen hautansa ääressä itkien häntä kuin todellista pyhimystä ja tahratonta sankaria — niin kertoivat vieraat, jotka toivat uutisia lady Castlewoodista, ja Westburyn ja Macartneyn luona olikin melkein koko kaupunki käynyt tervehdyksellä.
Kaksintaistelu, sen tuhoisa loppu ja siihen osaaottaneiden kahden päärin ja kolmen alhaissäätyisen kuulustelu oli aiheuttanut mitä suurimman kiihtymyksen kaupungissa. Lentolehtiset ja sanomalehdet olivat täynnään tietoja heistä. Nuo kolme Newgatessa olevaa herraa olivat melkein yhtä suuressa määrin vieraiden ahdistamat kuin Towerin piispat tai maantierosvo ennen mestausta. Meidän suotiin kaikkien, kuten on sanottu, asua johtajan talossa sekä ennen kuulustelua että tuomion jälkeen, odottaessamme kuninkaan armahdusta. Tuon tuhoisan riidan todellista syytä ei myöskään tunnettu, niin tarkkaan olivat mylord ja nuo kaksi muuta henkilöä, jotka salaisuuden tunsivat, sen säilyttäneet; jokainen kuvitteli, että kohtauksen oli aiheuttanut uhkapelissä syntynyt väittely. Raittiin ilman ohella vangit saivat maksua vastaan melkein kaikkea mitä halusivat. Pidettiin huolta, ettei heitä sekoitettu tavallisiin rikoksentekijöihin, joiden ruokottomat laulut ja naurunrähäkkä ja kiroukset saattoi kuulla heidän puoleltaan vankilaa, jonne heidät ja onnettomat velkavangit oli huiskin haiskin syösty tyrmään.
II luku.
VANKEUTENI PÄÄTTYY, VAIKEUTENI EIVÄT.
Niiden vieraiden joukossa, jotka tulivat katsomaan noita kahta upseeria, oli eräs Harry Esmondin vanha tuttava, henkivartioston herra, hän nimittäin, joka oli ollut niin hyvä Harrylle, kun kapteeni Westburyn väki oli ollut Castlewoodiin majoitettuna enemmän kuin seitsemän vuotta sitten. Oppinut Dick ei enää ollut sotamies Dick, vaan Lucasin jalkaväen kapteeni Steele ja lordi Cuttsin, tuon kuningas Wilhelmin kuuluisan upseerin, joka oli urhoollisin ja rakastetuin mies Englannin armeijassa, kirjuri. Nuo kaksi iloista vankia olivat olleet juomassa erään ystäväjoukon kera (sillä meidän kellarimme, samoinkuin Newgaten vanginvartijankin, oli täpötäynnä burgundinviini- ja samppanjakoreja, joita everstien ystävät lähettivät). Ja Harry, joka ei ollenkaan halunnut heidän juomaansa eikä heidän keskusteluaan, hän kun oli liian heikko terveydeltään edelliseen ja liian synkkä mieleltään jälkimmäiseen, istui erillään pienessä huoneessaan lukien kirjoja, joita hänellä oli. Eräänä iltana kun kelpo eversti Westbury viinistä punaisena ja aina hyväntuulisena, kuten hän oli sekä humalassa ollessaan että muulloinkin, tuli nauraen Harryn kamariin ja sanoi: "Hei, nuori murjottaja! sinua on tullut eräs ystävä tapaamaan; hän rukoilee kanssasi tai juo kanssasi tai juo ja rukoilee vuorotellen. Dick, sinä kristitty sankari, tässä on Castlewoodin pikku tiedemies."
Dick saapui ja suuteli Esmondia molemmille poskille; nuorukainen tunsi, että hyväilijä löyhkäsi vahvasti espanjan viiniltä.
"Mitä! tämäkö on se pikkuinen mies, joka puhui latinaa ja täytti maljamme? Miten pitkäksi oletkaan kasvanut! Mutta olisinpa tuntenut sinut missä hyvänsä. Ja olet siis muuttunut hylyksi ja tappelijaksi ja tahdoit mitellä miekkoja Mohunin kanssa, eikö niin? Vakuutan Mohunin sanoneen eilen henkivartioston päivällisillä, jossa meitä oli sievä seura koolla, että tuo nuori mies halusi taistella hänen kanssaan ja oli noista kahdesta miehestä etevämpi."
"Toivon, että olisin voinut sitä koetella ja sen toteennäyttää, mr. Steele", virkkoi Esmond ajatellen hyväntekijävainajaansa, ja hänen silmänsä kyyneltyivät.
Tuota yhtä ilkeätä kirjettä lukuunottamatta, jonka oli emännältään saanut, ei mr. Esmond ollut kuullut hänestä mitään. Tämä näytti menettelevän päätöksensä mukaan: eroavan hänestä ja kieltävän hänet. Mutta miten ollakaan, nuorukainen sai hänestä tietoja, jotka mr. Steele uskollisesti toi prinssin ja prinsessan hovista, jossa kelpo kapteenimme oli ylennetty kamariherran virkaan. Kun hän oli saanut vapautta velvollisuuksistaan siellä, kapteeni Steele tuli usein lohduttamaan vankilassa olevia ystäviään. Epäilemättä pani iloinen luonto ja ystävällisyys kaikkia kovaosaisia kohtaan hänet vierailujaan tekemään, ja hyvä seura ja hyvä viini niitä pitkittämään.
"Tosiaankin", sanoi Westbury, "pikkuinen oppinut se ensiksi riidan alkoi — nyt sen muistankin — Lockissa. Olen aina vihannut tuota Mohunia. Mikä oli todellisena riidan syynä hänen ja Frank paran välillä? Loisinpa vetoa, että se oli nainen."