Ja koko murjottavalta se valtiosihteeri näyttikin, sen voin vakuuttaa!
"Ottakaa minun paikkani, Edmund, elkääkä välittäkö Fannyn hullutuksista", pyysi lady Jane arasti.
"Oh, ei, pyydän, rouva hyvä, istukaa pois. Minun on tässä varsin mukava, varsin mukava, ja niin toivon, että herra — tämän herrankin on."
"Täydellisesti, sen vakuutan", sanon minä. "Minä olin aikeissa tarjoutua ratsastamaan hevosenne kotiin Teidän puolestanne, koska Te näytitte sitä kovasti pelkäävän, mutta seikka oli se, että minun oli tässä niin mukava, että todellakaan en voinut irtautua paikaltani."
Kuinka virnistelikään vanha lady Drum, kun minä puhuin näin! Kuinka hänen pienet silmänsä vilkuttivat ja hänen pieni viekas suunsa liehehti! Minä en voinut olla puhumatta, nähkääs, sillä sisuni kiehui.
"Teidän seuranne on aina meille iloksi, serkku Titmarsh", sanoo hän ojentaen minulle kultaista nuuskarasiaa, josta minä otin hyppysellisen ja aivastin ylväästi kuin lordi.
"Koska olette kutsunut tämän herrasmiehen vaunuihinne, lady Jane Preston, niin totta kai kutsutte hänet kotiin päivällisellekin," sanoo herra Preston, sinisenä kiukusta.
"Minä kutsuin hänet minun vaunuihini", oikasee vanha lady, "ja koska olemme menossa päivälliselle Teidän luoksenne ja Te niin hartaasti haluatte, niin on minun erittäin mieluista nähdä hänet siellä."
"Valitan, että olen lupautunut toisaalle", sanoin minä.
"Oh, tosiaan, mikä vahinko!" sanoo kunnianarvoisa herra Edmund, yhä äkäisenä tuijottaen vaimoonsa. "Mikä vahinko, että tämä herrasmies — en muista nimeä — että Teidän ystävänne, lady Jane, on lupautunut toisaalle! Teidän olisi varmaankin ollut erinomaisen mieluista nähdä sukulaisenne Whitehallissa."