Lady Drum oli ilmeisesti hassastunut sukulaisuuksien keksimiseen, mutta tämä hänen kunnianarvoisuutensa puhe oli sentään liika paljon.
"Kuules Sam", sanon minä itselleni, "oles mies ja näytä kuntoasi!" Ja niin minä heti puutuin puheeseen ja sanoin: "No koska herra valtiosihteeristä se on niin kovasti tärkeätä, hyvät naiset, niin minä peruutan toisaalle antamani lupauksen, ja todellisella mielihyvällä haukkaan palasen hänen kanssaan. Mikä on Teidän ruokailuaikanne, sir?"
Hän ei alentunut vastaamaan enkä minä puolestani pitänyt sillä väliäkään, sillä nähkääs, ei minulla ollut aikomus syödä miehen kanssa päivällistä, vaan ainoastaan opettaa hänelle ihmistapoja. Sillä vaikka minä olen vain köyhä poikaparka ja kuulen ihmisten huutavan, kuinka alhaista on syödä herneitä veitsellä tai kolmasti pyytää juustoa tai muuta sentapaista metkua, niin on minun mielestäni olemassa jotakin paljoa alhaisempaa kuin tämä, ja se on häpeämättömyys alempiansa kohtaan. Minä vihaan olentoa, joka täten käyttäytyy, yhtä syvästi kuin halveksin alhaissäätyistä, joka tekeytyy ylhäiseksi, ja siksi minä päätin sanoa suorat sanat herra Prestonille.
Kun vaunut pysähtyivät hänen kotinsa edustalle, autoin minä naiset ulos niin kohteliaasti kuin taisin ja seurasin eteiseen, ja sitten, ovessa ottaen herra Prestonia napista kiinni, sanoin hänelle, naisten ja kahden pitkän palvelijan edessä — kautta kunniani, sen tein — "Herraseni", sanoin minä: "Tämä ystävällinen vanha rouva kutsui minut vaunuihinsa, ja minä ajoin niissä hänen mieliksensä, en omakseni. Kun Te yhdyitte meihin ja kysyitte, kuka perhana minä olin, niin arvelin, että olisitte saattanut asettaa kysymyksenne vähän kohteliaampaan muotoon, mutta minun asiani ei ollut siihen puuttua. Kun Te piloillanne kutsuitte minut päivälliselle, arvelin, että saattaisin piloillani vastata minäkin, ja tässä minä olen. Mutta elkää peljätkö, en minä aio syödä kanssanne päivällistä. Vaan jos Te haluatte käyttää samaa pilapuhetta muille — joillekuille meidän konttorimme pojille esimerkiksi —, niin minä kehotan teitä pitämään varanne, sillä he saattavat ottaa Teidän sananne todeksi."
"Onko siinä kaikki, herraseni?" sanoo herra Preston vielä raivoisempana. "Jos olette lopettanut, niin Te lähdette tästä talosta, tai heittävät minun palvelijani Teidät ulos. Heittäkää ulos tuo mies! Kuuletteko!" ja hän tempautui irti minusta ja julmistuneena syöksyi huoneeseensa.
"Hän on ilkeä, kauhea peto ihmiseksi, tuo sinun herra miehesi!" sanoi lady Drum ottaen vanhempaa pojantytärtään käsivarresta, "ja minä vihaan häntä. Ja kas, mennään nyt, sillä päivällinen odottaa ja jäähtyy." Ja hän oli ilman muuta juoksuttaa pois lady Janen. Mutta tämä ystävällinen rouva astui luokseni hyvin vaaleana ja vapisevana ja sanoi: "Herra Titmarsh, minä toivon, että Te ette ole pahoillanne — minä tarkotan, että Te voisitte unohtaa, mitä on tapahtunut, sillä uskokaa minua, minun on ollut suuresti —" Suuresti mitä, sitä en koskaan saanut tietää, sillä nais-paran silmät täyttyivät kyynelillä, ja huudahtaen: "so, so, ei mitään tyhmyyksiä!" lady Drum veti häntä käsipuolesta portaista ylös. Mutta pikku lady Fanny astui rivakkaasti luokseni, ojensi minulle pienen kätösensä, puristi vankasti käpälääni ja sanoi: "hyvästi, rakas herra Titmarsh," niin perin ystävällisesti, että minä totta toisen kerran punastuin korvia myöten ja vereni alkoi suhista korvissani.
No, kun hän oli mennyt, löin hatun päähäni ja astuin ulos ovesta ylpeänä kuin riikinkukko ja tuimana kuin leijona, ja minä vain toivoin että joku noista hävyttömistä, virnottelevista palvelijoista olisi sanonut tai tehnyt minulle jotakin vähimmässäkään määrässä epäkohteliasta, jotta minä olisin ilokseni voinut hieman kurittaa häntä ja lähettää parhaat terveiseni isännälle. Mutta ei kukaan heistä tehnyt sitä palvelusta, ja minä menin pois ja söin kotona keitettyä lammasta ja lanttuja kaikessa rauhassa Gus Hoskinsin kanssa.
En katsonut sopivaksi kertoa Gusille (joka, näin meidän kesken puhuen, on sangen utelias ja taipuvainen lörpöttelemään) kaikkia sen perhekiistan yksityiskohtia, jonka syynä ja todistajana minä olin ollut, ja sanoin siksi vain, että vanha rouva — ("se oli Drumin vaakuna", sanoo Gus, "minä kävin samalla hetkellä katsomassa sen Aateliskalenterista") —, että vanha rouva oli sattunut olemaan minulle sukua ja oli ottanut minut ajelemaan puistoon. Seuraavana päivänä me menimme konttoriin tavallisuuden mukaan, ja saatte olla varma siitä, että Hoskins kertoi kaikki mitä oli tapahtunut ja koko joukon enemmänkin, ja miten olikaan, vaikka minä en ollut viiden pennin edestä välittävinäni koko jutusta, täytyy minun tunnustaa, että olin varsin hyvilläni siitä, että toverit konttorissa saisivat kuulla vähän seikkailustani.
Mutta kuvitelkaa hämmästykseni, kun illalla kotiin tullessani tapasin rouva Stokesin, emäntäni, neiti Selina Stokesin, ja nuoren herra Bob Stokesin (laiska nuori vetelehtijä, joka aina oli marmorikuulasilla St. Briden kirkon rappusilla tai Salisburyn torilla, — kun tapasin heidät suurella touhulla ja tohinalla kapuamasta edelläni ylös portaita huoneisiimme, toiseen kertaan, ja näin siellä, pöydällä, missä huilumme olivat toisella puolen ja toisella albumini, Gusin "Don Juan" ja Aateliskalenteri, seuraavata:
1. Korillisen suuria punaisia persikoita, kauniit kuin rakkaan Mary Smithin posket.