Kun astuin sisään, näin asiani jo toimitetuksi, siitä tavasta nimittäin, millä pojat katsoivat minuun, etenkin Abednego, joka ensi töiksi tarjosi minulle hyppysellisen kultaisesta nuuskarasiastaan. Roundhandkin puristi lämpimästi kättäni tullessaan katsomaan minun päiväkirjaani, kiitteli käsialaani erinomaiseksi (ja kerskailematta uskon sen niin olevankin) ja kutsui minut päivälliselle ensi sunnuntaiksi Myddelton-kortteliin. "Aivan yhtä upeata kestitystä kuin ystäväinne luona West-Endissä Te ette voi saada", sanoi hän erikoisella äänenpainolla, "mutta Amelia ja minä aina mielihyvällä näemme ystävän yksinkertaisessa pöydässämme — kirkasta sherryä, vanhaa portviiniä ja palanen haukattavaa, ja tervetuloa toisten! Vai mitä?"
Minä lupasin tulla ja tuoda Hoskinsin mukanani.
Hän vastasi, että minä olin hyvin kohtelias ja että hän erittäin mielellään näkisi Hoskinsin luonaan. Me siis olimme paikalla sovittuna päivänä ja hetkenä. Mutta vaikka Gus oli yhdestoista kirjanpitäjä ja minä kahdestoista, niin huomasin, että pöydässä minulle tarjottiin ensimäiseksi ja parasta. Minulla oli kaksi kertaa niin paljon lihapalleroita valekilpikonnanliemessä ja minä sain milteipä kaikki osterit kastikemaljasta. Kerta Roundhand oli tarjota Gusille ennen minua, kun hänen vaimonsa, joka istui pöydän päässä ja näytti perin ankaralta ja ylväältä punaiseen silkkiharsokankaaseen ja turbaaniin puettuna, kiljasi "Antony!", ja Roundhand polonen pudotti lautasen ja lennähti punaiseksi kuin mikäkin. Kyllä vaan rouva Roundhand puhui kanssani West-Endistä! Hänellä oli, selvä se, Aateliskalenteri, ja hän tiesi Drumin perheestä kaikki ihan hämmästyttävällä tavalla. Hän tiedusteli minulta, kuinka paljon lordi Drumilla oli vuodessa, luulinko minä, että hänellä oli kaksikymmentä, kolme- tai neljäkymmentä tai sata ja viisikymmentä tuhatta vuodessa, olinko kutsuttu Drum Castleen, minkälaista pukua perheen nuoret naiset käyttivät ja oliko heillä sellaiset inhottavat pussihiat, jotka silloin olivat juuri tulemassa muotiin, ja siinä rouva Roundhand katsoi pulleihin, kirjaviin käsivarsiinsa, joista hän oli ylen ylpeä.
"Kuulkaas, Sam poikaseni!" huusi keskellä keskusteluamme herra Roundhand, joka oli varsin anteliaasti antanut portviinin kulkea ympäri, "minä toivon, että Te katsoitte omaakin etuanne ja myitte joitakuita West Diddlesexin osakkeita! Vai miten?"
"Oletteko saattanut viinikannut alas palvelijain luo, herra
Roundhand?" huudahti rouva kiukustuneena keskustelun keskeytyksestä.
"En, Milly, minä olen tyhjentänyt ne", sanoo Roundhand.
"Ei millytellä minua hyvä herra! ja suvaitkaa mennä alas ja sanoa Lancylle, kamarineitsyeelleni, (silmäys minuun), että hän asettaa teen kirjastohuoneeseen. Meillä on täällä vieraana herra, joka ei ole tottunut Pentonvillen tavoille (toinen silmäys), mutta hän ei pahastu ystäviensä tapoja." Ja tässä rouva Roundhand kohotti leveätä rintaansa ja antoi minulle kolmannen silmäyksen, joka oli niin ankara, että minun, vakuutan sen totisesti, tuli aivan paha olla. Mitä Gusiin tulee, ei rouva puhunut hänen kanssansa halkaistua sanaa koko illassa, mutta Gus lohdutti mielensä syömällä kosolta leipäsiä ja istui melkein koko illan (oli kamalan kuuma kesä) kuistilla vihellellen ja puhellen Roundhandin kanssa. Minä olisin kovin kernaasti ollut heidän kanssansa — sillä huoneessa oli todella ahdasta, kun tuo iso, paksu rouva Roundhand istui sohvalla painautuneena toiseen aivan kiinni.
"Muistatteko, mikä hauska ilta meillä oli täällä viime kesänä?" kuulin Hoskinsin sanovan hänen nojatessaan kuistin rinta-aitaa vasten ja silmillään seuraten kirkosta palaavia tyttöjä. — Te ja minä liivisillämme, viljalti kylmää rommia ja vettä, rouva Roundhand Margatessa[14] ja meillä kokonainen laatikollinen Manilla-sikaareja?"
"Sss! hiljaa!" kielteli Roundhand hädissään. "Milly saattaa kuulla!"
Mutta Milly ei kuullut, sillä hän oli paraikaa kertomassa minulle päättömän pitkää kertomusta siitä, kuinka hän oli valssannut kreivi von Schloppenzollernin kanssa, kun Cityssä pidettiin tanssiaiset liittyneille hallitsijoille, ja kuinka kreivillä oli pitkät tuuheat, vaaleat viikset ja kuinka omituista "hänestä oli pyöriä ympäri huonetta suuren miehen käsivarsi uumalla. "Herra Roundhand ei ole koskaan sallinut sitä avioliittomme aikana — ei koskaan, mutta vuonna 14 sitä pidettiin, katsokaas, sopivana kohteliaisuutena hallitsijoita kohtaan. Ja siten oli kaksikymmentäyhdeksän nuorta naista, Lontoon Cityn parhaimmista perheistä, saatan sen vakuuttaa, herra Titmarsh — heitä olivat pormestarin omat tyttäret, kaupunginvanhin Dobbinin tytär, Sir Charles Hopperin kolme tyttöä, hänen, joka omistaa sen suuren talon Baker-kadulla, ja Teidän nöyrin palvelijanne, joka oli hiukan hoikempi siihen aikaan — kaksikymmentäyhdeksän meistä ahkerasti harjotti erityisen tanssimestarin johdolla valssaamista huoneessa, joka on egyptiläissalin päällä pormestarin palatsissa. Hän oli uljas mies, se kreivi Schloppenzollern!"