"No", vastasi toinen, "eikö isoäiti sanonut, että herra Titmarsh on hänen serkkunsa?"
"Mutta tiedäthän sinä, että isoäidin muisti ei ole aivan hyvä."
"Nyt tosiaan olette väärässä, lady Jane," sanoo mylord. "Minusta se on kerrassaan hämmästyttävä."
"Kyllä, mutta ei aivan — ei aivan täsmällinen."
"Eipä kyllä, mylady!" sanon minä. "Sillä hänen ylhäisyytensä, kreivitär Drum, sanoi, jos muistatte, että ystäväni Gus Hoskins —"
"Jota Te niin urhoollisesti puolustitte", huudahti lady Fanny.
"— että ystäväni Gus myöskin on hänen ylhäisyytensä serkku, mikä ei voi olla totta, sillä minä tunnen hänen koko perheensä. He asuvat Skinner-kadulla St. Mary Axen luona eivätkä ole — eivät ole aivan yhtä kunnianarvoisia kuin minun sukulaiseni."
Tälle kaikki nauroivat, mutta mylord sanoi sangen ylävästi:
"Luottakaa siihen, herra Titmarsh, että lady Drum ei ole sen enempää
Teidän serkkunne kuin Teidän ystävännekään, herra Hoskinsonin serkku."
"Hoskins, mylord — ja niinhän minäkin sanoin Gusille, mutta katsokaas, hän pitää kovasti minusta ja tahtoo välttämättömästi minua olemaan sukua lady Drumille, ja vaikka minä sanon mitä hyvänsä, kertoo sitä tarua kaikkialla. Vaikka, totta puhuakseni", lisäsin naurahtaen, "se ei ole vallan vähän auttanut minua." Ja sitten minä kuvasin kuulijakunnalleni päivällisemme rouva Roundhandin kotona, mikä kaikki tapahtui timanttineulani vuoksi, ja maineestani, että olin suhteissa ylimysten kanssa. Sitten minä sievästi kiitin lady Janea hänen komeasta hedelmä- ja paistilahjastaan ja kerroin hänelle, että niillä oli kestitty monta hyvää ystävääni, jotka olivat suurimmalla kiitollisuudella juoneet hänen armonsa terveydeksi.