KUUDES LUKU
WEST DIDDLESEX-YHTIÖSTÄ JA TIMANTIN VAIKUTUKSESTA SIELLÄ.
Eikä neulan taikavoima vieläkään ollut ohitse. Aivan pian rouva Broughin suurten pitojen jälkeen johtajamme kutsui minut huoneeseensa West Diddlesexissä ja sanoi tarkastettuaan minun laskuni ja hetken puhuttuaan liikeasioista: "Todella hieno timanttineula, paras Titmarsh" (hän puhui vakavaan, suojelevaan tapaan), "ja minä kutsuin Teidät tarkotuksessa puhua siitä asiasta. Minulla ei ole mitään sitä vastaan, että tämän liikkeen nuoret virkamiehet käyvät hyvin ja siististi puettuina, mutta minä tiedän, että heidän palkkansa eivät riitä tuontapaisiin koristuksiin, ja minua surettaa nähdä Teidän rinnassanne tuonarvoinen kapine. Te olette maksanut sen, hyvä herra, — minä toivon, että Te olette maksanut sen, sillä ennen kaikkia, kallis — kallis nuori ystäväni, välttäkää velkoja."
En voinut ymmärtää, miksi Brough piti minulle tätä luentoa velasta ja siitä, että muka olisin ostanut timanttineulan, kun tiesin, että hän jo oli sitä kysynyt ja miten se oli joutunut minulle — Abednego sen oli minulle kertonut.
"Mutta, herra johtaja", sanon minä, "herra Abednego kertoi minulle, että hän on kertonut Teille, että minä olin kertonut hänelle —"
"Ai niin — tosiaan, nyt minä muistan, herra Titmarsh — nyt todellakin muistan! Mutta minä otaksun Teidän käsittävän, että minulla on muita tärkeämpiä asioita pidettävä muistissa."
"Kyllä, tietenkin, herra johtaja", sanon minä.
"Minä muistan, että joku kirjanpitäjistä puhui jotakin neulasta, että jollakin herroista oli sellanen. Jaha, Te olette siis saanut neulan, vai miten?"
"Olen saanut tädiltäni, rouva Hoggartylta Castle Hoggartysta", sanoin minä kohottaen ääntäni, sillä minä olin hieman ylpeä Castle Hoggartysta.
"Hän mahtaa olla hyvin rikas antaakseen tuollaisia lahjoja, Titmarsh?"