"Kiitos kysymästä, kyllä, herra johtaja", sanon minä, "hän on koko hyvissä varoissa. Neljäsataa puntaa vuodessa korkorahoja, tila Sloppertonissa, kolme taloa Squashtailissa ja kolmetuhatta kaksisataa puhdasta rahaa pankkiirinsa takana, kuten olen tullut tietämään, — siinä kaikki, herra johtaja."
Minä olin tullut tietämään tämän, nähkääs, siten, että Somersetshiressä ollessani herra MacManus, tätini asiamies Irlannissa, kirjoitti ilmoittaen, että kiinnitys, joka hänellä oli lordi Brallaghanin tilaan, vastikään oli maksettu ja että rahat oli talletettu Couttsille. Irlanti oli kovin levottomassa tilassa siihen aikaan, ja tätini järkevästi päätti olla enään sijoittamatta rahojaan siihen maahan, vaan hakea jotakin varmaa vakuutta Englannissa. Vaan kun hän oli aina saanut kuusi prosenttia Irlannissa, niin ei hän tahtonut kuulla puhuttavankaan vähemmästä korosta ja oli penännyt minua, liikemies kun olin, Lontooseen tultuani tiedustamaan jotakin sijoituskeinoa, jolla hän saisi ainakin tuon koron rahoilleen.
"Ja mitenkä Te olette niin tarkalleen tullut tietämään rouva Hoggartyn omaisuuden?" sanoi herra Brough, ja minä kerroin hänelle sen.
"Mitä kummia? mies! tarkotatteko todellakin, että Te, kirjanpitäjä West Diddlesex Vakuutusyhtiössä, kunnianarvoisan naisen pyytämänä tiedustamaan, millä tavoin hän sijoittaisi omaisuutensa, ette koskaan ole puhunut hänelle yhtiöstä, jota Teidän on kunnia palvella? Tarkotatteko Te, hyvä herra, että Te, tietäen saavanne viiden prosentin hyvityksen ostetuista osakkeista, ette ole taivuttanut rouva Hoggartya meidän liikkeeseemme?"
"Herra johtaja", sanon minä, "minä olen kunniallinen mies enkä tahdo ottaa hyvitystä omilta sukulaisiltani."
"Kunniallinen tiedän Teidän olevan, poikaseni — antakaa minulle kätenne. Niin olen minäkin kunniallinen — niin on joka mies tässä liikkeessä kunniallinen, mutta meidän täytyy olla viisaita yhtä kaikki. Meillä on kirjoissamme viiden miljoonan pääoma, kuten näette — viisi miljoonaa bona fide maksettu bona fide, hyvä herra, — siinä ei ole mitään epäkunniallista siinä. Mutta miksi meillä ei olisi kaksikymmentä miljoonaa — sata miljoonaa? Miksi tämä ei olisi suurin liikeyhtiö koko maailmassa? niinkuin se vielä onkin, hyvä herra, — vielä onkin, niin totta kuin nimeni on John Brough, jos taivas siunaa kunnialliset pyrkimykseni siinä suhteessa! Mutta kuvitteletteko sen voivan siksi tulla, ellei joka mies meistä ponnista viimeisiä voimiansa edistääkseen yrityksemme menestystä? Ei koskaan, herra — ei koskaan, ja minä puolestani puhun näin kaikkialla. Minä ylpeilen siitä, mitä teen. Ei ole taloa, johon minä käyn sisälle ja johon en jättäisi West Diddlesexin prospektia. Ei ole ainoatakaan kauppiasta, jota minä käytän ja jolla ei olisi siinä joku määrä osakkeita. Palvelijani, herra — palvelijanikin ja tallirenkini ovat siinä kiinni. Ja ensimäinen kysymys, minkä teen jokaiselle, joka anoo paikkaa minulta, on: 'oletteko vakuutettu tai osakas West Diddlesexissä?' — toinen: 'onko Teillä hyvät mainetodistukset?' Ja jos ensimäiseen kysymykseen vastataan kieltävästi, niin minä sanon sille henkilölle: 'ruvetkaa siis osakkaaksi, ennen kun pyydätte paikkaa minun perheessäni.' Ettekö ole nähnyt minun — minun, John Broughin, jonka nimi painaa miljoonia — nousevan nelivaljakon vetämistä vaunuistani tähän konttoriin, kädessäni neljä puntaa yhdeksäntoista shillinkiä, hinta, jonka minä maksoin herra Roundhandille puolesta osakkeesta, minkä huvilani portinvartija oli ottanut? Huomasitteko, että minä vedin pois yhden shillingin niistä viidestä punnasta?"
"Kyllä, herra. Se oli samana päivänä, kun Te otitte ulos kahdeksansataa seitsemänkymmentä kolme puntaa kymmenen shillinkiä ja kuusi pennyä — torstaista viikko", sanon minä.
"Ja miksi minä vedin pois sen shillingin, hyvä herra? Siksi että se oli minun välityspalkkioni — John Broughin viisi prosenttia suuri välityspalkkio, jonka hän kunniallisesti oli ansainnut ja jonka hän avonaisesti otti. Oliko siinä mitään teeskentelyä? Ei. Teinkö minä sen rahanhimosta? En", sanoo Brough nostaen käden sydämelleen. "Minä tein sen periaatteen vuoksi — siitä vaikuttimesta, joka johtaa jokaista minun tekoani, niinkuin saatan silmät taivaaseen luotuina sanoa. Minä haluan, että kaikki nuoret mieheni näkevät minun esimerkkini ja seuraavat sitä, minä toivon — minä rukoilen, että he sen tekevät. Ajatelkaa tätä esimerkkiä, hyvä herra. Minun portinvartijallani on sairas vaimo ja yhdeksän pientä lasta, hän on itsekin sairas mies ja hänen elämänlankansa on heikko. Hän on säästänyt, hyvä herra, säästänyt rahoja minun palveluksessani — päälle kuudenkymmenen punnan — siinä kaikki, mitä hänen lastensa on odottaminen — kaikki. Ilman sitä he hänen kuollessaan kodittomina kerjäläisinä joutuisivat maantielle. Ja mitä minä olen tehnyt tämän perheen puolesta, hyvä herra? Minä olen ottanut nämät rahat pois Robert Gatesin huostasta ja sijoittanut ne niin, että ne ovat siunaukseksi hänen perheelleen, kun hän kuolee. Joka penni on sijoitettu tämän yhtiön osakkeihin. Ja Robert Gates, minun portinvartijani, omistaa kolme osaketta West Diddlesex-yhtiössä ja on siinä asemassa Teidän ja minun isäntäni. Luuletteko, että minä haluan pettää Gatesia?"
"Oo, herra!" sanon minä.
"Pettää tuota avutonta mies-polosta ja noita hentoja, viattomia lapsia! — Te ette voi niin ajatella, hyvä herra. Minä olisin häpeäksi ihmissuvulle, jos sen tekisin. Mutta mitä hyödyttää kaikki tarmoni ja sitkeyteni? Mitä vaikka minä sijoitan liikkeeseen ystävieni rahat, perheeni rahat, omat rahani — omistan sille toivoni, toiveeni, toivotukseni, pyyteeni — omistan kaikki tähän yritykseen? Te nuoret miehet ette tahdo tehdä niin. Te, joita minä kohtelen rakkaudella ja luottamuksella kuin omia lapsiani, ette tue minua. Kun minä hommaan ja puuhaan, pysytte Te hiljaa; kun minä kaikin voimin ponnistelen, katselette Te päältä. Sanokaa vain suoraan — Te epäilette minua! Oi taivas! että tämän piti olla kaiken huolenpitoni ja rakkauteni palkka!"