"Vaan TÄTINI TIMANTTINEULAA!"
"Onnellinen vekkuli!" sanoi Brough pukaten minua kylkeen ja meni tiehensä. Ja onnellinen tosiaankin luulin olevani.
KAHDEKSAS LUKU
KERTOO ONNELLISIMMASTA PÄIVÄSTÄ SAMUEL TITMARSHIN ELÄMÄSSÄ.
En tiedä, mistä johtui, että herra Roundhand, kassanhoitaja, joka oli niin syvästi ihaillut herra Broughia ja West Diddlesex-yhtiötä, seuraavan kuuden kuukauden kuluessa odottamatta riitaantui kummankin kanssa, otti pois rahansa liikkeestä, myi hyvällä voitolla viidentuhannen punnan osakkeensa ja meni matkoihinsa puhuen kaikenlaista pahaa sekä yhtiöstä että johtajasta.
Sihteeriksi ja kassanhoitajaksi tuli nyt herra Highmore, herra Abednego ensimäiseksi kirjanpitäjäksi ja toisena miehenä konttorissa oli Teidän nöyrin palvelijanne, jonka palkka oli kaksisataa viisikymmentä puntaa vuodessa. Kuinka perusteettomat herra Roundhandin parjaukset West Diddlesexiä vastaan olivat, nähtiin aivan selvästi tammikuun kokouksessa 1823, kun johtajamme loistavimmassa puheessa, mitä koskaan on kuultu, ilmoitti, että jaettavaksi tulee neljä puntaa sadalle puolelta vuodelta, vastaten kahdeksan punnan osinkoa vuodelta. Ja minä lähetin tädilleni sata ja kaksikymmentä puntaa sterlinkiä minun nimelleni asetetun pääoman korkorahoina.
Oivallinen tätini rouva Hoggarty, ylenmäärin ihastuneena, lähetti minulle takaisin kymmenen puntaa omiksi taskurahoikseni ja kysyi, eikö hänen ollut parempi myydä pois Slopperton ja Squashtail ja asettaa kaikki rahansa tähän erinomaiseen liikkeeseen.
Tässä kohdin en tietenkään osannut tehdä paremmin kuin kysyä herra Broughin mielipidettä. Herra Brough sanoi, että osakkeita ei ollut saatavissa kuin yli nimellisarvon. Mutta kun minä huomautin tietäväni, että kaupassa oli muutamia, viidentuhannen punnan arvosta al pari, niin hän sanoi, että jos niin oli asianlaita, niin hän saattaa antaa kohtuullisesta hinnasta omiaan, luovuttaa vaikkapa viidentuhannen punnan arvosta, koska hänellä oli melkein ylenpalttisesti West Diddlesexin osakkeita ja hänen muut liikkeensä tarvitsivat puhdasta rahaa ruokokseen. Päättäessään keskustelumme, jonka sisällyksen minä lupasin kertoa rouva Hoggartylle, johtaja suvaitsi ystävällisesti ilmoittaa päättäneensä ottaa toimitusjohtajalle yksityissihteerin ja antaa minulle tämän toimen, josta tulisi lisäpalkkaa sata ja viisikymmentä puntaa.
Minulla oli kaksisataa viisikymmentä puntaa vuodessa, neiti Smith sai myötäjäisrahoilleen korkoa seitsemänkymmentä puntaa vuodessa. Minkä elämänsäännön Olinkaan sanonut toteuttavani, kun tuloni nousisivat kolmeensataan puntaan vuodessa?
Luonnollisesti Gus, ja hänen kauttansa kaikki konttorimme pojat tiesivät kihlaukseni Mary Smithin kanssa. Hänen isänsä oli ollut laivaston kapteeni, ja hyvin kunnioitettu upseeri, ja vaikka Mary, kuten olin sanonut, toi matkassaan vain seitsemänkymmenen punnan vuosikorot ja minä, niinkuin jokainen sanoi, katsoen nykyiseen asemaani konttorissa ja Lontoon Cityssä, olisin hyvällä syyllä saattanut katsella paljon rahakkaampaa vaimoa, oli ystävieni yhteinen mielipide kuitenkin se, että kauppa oli sangen kunnioitettava, ja minä olin tyytyväinen — ja kuka ei olisi ollut tyytyväinen sellaiseen kultamuruseen kuin Mary? Minä puolestani en olisi Maryn sijasta ottanut pormestarin omaa tytärtäkään ja hänen lihavia myötäjäisiään päällisiksi.