"Herra Titmarsh", sanoo kapteeni. "Te olette rehellinen mies, ja minä myönnän, että Teidän todisteenne kuulostavat hyviltä. Kertokaapa minulle, tiedättekö mitään neiti Broughista ja hänen myötäjäisistään?"
"Brough jättää hänelle kaikki — ainakin sanoo niin." Mutta minä otaksun, että kapteeni näki jonkin erikoisen ilmeen minussa, sillä hän naurahti ja sanoi:
"Minä arvaan, hyvä mies, Teidän ajattelevan, että hän on kallis siitä hinnasta. No niin, enpä usko Teidän olevan pahasti väärässäkään."
"Miksi siis, jos rohkenen kysyä, kapteeni Fizgig, Te aina olette hänen kintereillänsä?"
"Herra Titmarsh", sanoo kapteeni, "minulla on kaksikymmentätuhatta puntaa velkoja." Ja hän palasi suoraa päätä taloon ja kosi tytärtä.
Minusta tämä oli kovin julmaa ja halpamaista menettelyä sen herrasmiehen puolelta, sillä hän oli tutustunut perheeseen herra Tiddin kautta, joka oli hänen koulukumppaninsa ja jonka hän kokonaan oli syrjäyttänyt suuren perijättären suosiossa. Brough pauhasi ja riehui ja kiroilikin tytärtään (kuten kapteeni jälestäpäin kertoi minulle), kun hän kuuli, että tämä oli myöntynyt herra Fizgigin kosintaan, ja tavatessaan kapteenin pani hänen lupaamaan, että kihlaus pidettäisiin salassa vielä muutaman kuukauden. Ja kapteeni teki uskotukseen ainoastaan minut ja pöytäkumppaninsa kasarmissa, mutta sen vasta sitten kun Tidd oli johtajallemme maksanut ne kaksikymmentätuhatta puntaa, minkä hän teki tismalleen samana päivänä kun tuli täysikäiseksi. Samana päivänä hän myöskin kosi nuorta neitiä ja — tarvinnen tuskin sanoa — sai rukkaset. Nyt alkoi kuulua kuiskeita kapteenin kihlauksesta. Kaikki hänen suuret sukulaisensa, Duncasterin herttua, Cinqbarin kreivi, Crabsin kreivi y.m. kävivät tervehdysvierailulla Broughin perheessä, jalosukuinen Henry Ringwood rupesi osakkaaksi yhtiössämme ja Crabsin kreivi lupasi ruveta. Osakkeittemme hinta nousi yli nimellisarvon, johtajamme rouvineen ja tyttärineen esitettiin hovissa ja suuri West Diddlesex-yhtiö oli toivossa päästä valtakunnan etumaiseksi vakuutusyhtiöksi.
Varsin pian sen jälkeen, kun olin vieraillut Fulhamissa, kirjoitti rakas tätini minulle sanoakseen, että hän oli neuvotellut asianajajiensa, herrojen Hodgen ja Smithersin kanssa, jotka vakavasti kehottivat häntä sijoittamaan rahansa niinkuin minä olin esittänyt. Summa sijoitettiinkin minun nimelleni, ja hän kiitteli runsaasti minun rehellisyyttäni ja taitoani, josta, hän sanoi, herra Brough oli kertonut mitä imartelevimmin sanoin. Ja samalla tätini ilmoitti minulle, että osakkeet hänen kuollessaan joutuisivat minun omikseni. Tämä antoi minulle suuren painavuuden yhtiössä, kuten voitte otaksua. Seuraavassa vuosikokouksessa minä olin läsnä osakkeenomistajana ja suureksi mielihyväkseni kuulin herra Broughin suuremmoisen loistavassa puheessa selittävän, että jaettavaksi tulee kuusi prosenttia, jotka me kaikki saimme kassasta.
"Te onnellinen nuori veijari!" sanoi Brough minulle. "Tiedättekö, mikä sai minut antamaan Teille paikkanne?"
"No, tätini rahat, arvaan ma", sanoin minä.
"Ei sinnepäinkään. Uskotteletteko Te, että minä välitin noista vaivaisista kolmestatuhannesta punnasta? Minulle oli kerrottu, että Te olitte lady Drumin sisarenpoika, ja lady Drum on lady Jane Prestonin isoäiti, ja herra Preston on mies, joka saattaa tehdä meille koko joukon hyvää. Minä tiesin, että he olivat lähettäneet Teille paisteja ja lempo ties mitä kaikkea, ja kun minä näin lady Janen meidän kutsuissamme puristavan Teitä kädestä ja niin ystävällisesti puhuttelevan Teitä, pidin Abednegon puheita sulana totena. Siitä syystä Te saitte paikan, huomatkaas, ettekä noiden mitättömien kolmentuhannen punnan takia. No, herraseni, pari viikkoa sen jälkeen kun Te olitte luonamme Fulhamissa, kohtasin Prestonin alahuoneessa ja kiittelin itseäni siitä, että olin antanut paikan hänen sukulaiselleen. 'P—— periköön sen hävyttömän veijarin!' sanoi hän. 'Hän minun sukulaiseni! Otatteko Te kenties todeksi kaikki Drumin eukon jutut? Äh, mies, hän on sellaiseen hassastunut! Jos kehen hän vain tutustuu, niin heti keksimään sukulaisuussuhteita, ja tietenkään ei tuon Titmarsh juuttaan voinut käydä toisin!' 'Vai niin', sanoin minä nauraen, 'tämä juutas on siitä hyvästä saanut oivallisen paikan eikä asia ole enään korjattavissa.' 'Joten näette", jatkoi johtajamme, "että Teidän ei ole paikastanne kiittäminen tätinne rahoja, vaan —"