* * * * *
"Äläs! Onpa siinä kroosia!" sanoi ajajalle tallipoika, joka poltteli sikaaria, katsellen minua ja sormella tonkien nokkaansa.
En ollut nimittäin ensinkään riisuutunut tätini kesti-illan jälkeen, ja kun olin pahalla tuulella ja kaikki vaatteet oli vielä sullottava kirstuihin ja paljon muuta ajattelemista, olin kokonaan unhottanut rouva Hoggartyn rintasoljen, jonka edellisenä yönä olin pistänyt paidanrinnukseeni.
TOINEN LUKU
KERTOO, KUINKA TIMANTTI TULEE LONTOOSEEN JA AIKAAN SAA IHMEELLISIÄ ASIOITA SEKÄ CITYSSÄ ETTÄ WESTENDISSÄ.
Tässä tarinassa kerrotut tapahtumat sattuivat parisenkymmentä vuotta sitten, jolloin, kuten lukija mahtanee muistaa, Lontoon Cityn oli vallannut kaikenkaltaisten yhtiöitten perustamiskiihko, mikä moniaille ihmisille tuotti sievät omaisuudet.
Olin tähän aikaan, koska totuus on saatettava ilmi, kolmastoista kirjanpitäjä neljästäkolmatta nuorukaisesta, jotka työskentelivät valtaavan laajassa West Diddlesex Palo- ja Henkivakuutusyhtiössä yhtiön muhkeassa kivitalossa Cornhillissa. Äiti oli eläkerahaa vastaan sijoittanut neljäsataa puntaa tähän yhtiöön, joka maksoi hänelle kokonaista kolmekymmentä ja kuusi puntaa vuodessa — mikään muu Lontoon yhtiöistä ei luvannut enempää kuin kaksikymmentäneljä. Johtokunnan puheenjohtaja oli suuri herra Brough, toiminimestä Brough ja Hoff, Crutched Friarskadulta, jonka laivat purjehtivat Välimerta. Kauppahuone oli uusi, mutta sen viikunain ja pesusienten liike oli mahtava ja Zanten korinttien kaupassa se oli kaikkien Cityn toiminimien edellä.
Brough oli suuri mies eriuskolaisten keskuudessa ja hänen nimensä näkyi aina keräyslistan otsikossa satojen puntien edessä, milloin nämät hyvät ihmiset perustivat jonkun hyväntekeväisyysseuran. Hänellä oli yhdeksän kirjanpitäjää konttorissaan Crutched Friarsilla. Ei yhtään hän suostunut ottamaan vastaan ilman pyrkijän syntymäpaikan koulunopettajan ja papin antamaa todistusta, jossa nämät menivät täyteen takuuseen hänen siveellisyydestään ja uskonnollisuudestaan. Ja paikat olivat niin haluttuja, että hän sai neljän tai viiden sadan punnan hyvityksen jokaisesta nuoresta miehestä, jonka teki orjaksi kymmeneksi tunniksi päivässä ja jolle siitä korvaukseksi paljasti kaikki Välimeren kaupan salaisuudet. Hän oli suuri mies myöskin Lontoon pörssissä. Ja meidän nuoret pojat kuulivat useasti pörssikauppiasten kirjanpitäjiltä (me näetsen tapasimme syödä päivällistä yksissä "Kukossa ja lampaassa", kunnianarvoisessa paikassa, jossa saa mainion palan lihaa, leipää, vihanneksia, juustoa ja puolikkaan portteria, kaikki yhdestä shillingistä ja vielä jää pennyn-lantti juomarahaksi) — nuorten pörssikauppiasten oli siis tapana kertoa meille, mitä äärettömiä eriä Brough sijoitti espanjalaisiin, kreikkalaisiin ja kolumbialaisiin papereihin. Hoff ei niihin puuttunut ollenkaan, hän vain pysyi kotona yksinomaan hoitaen kauppahuoneen asioita. Hän oli nuori mies, hyvin hiljainen ja vakava, uskonnoltaan kveekari. Brough oli ottanut hänet kauppakumppanuuteen kolmisenkymmenen tuhannen punnan hintaa vastaan, ja varsin hyvä kauppa se oli sittenkin. Minulle kerrottiin suurimmassa tuttavallisuudessa, että kauppahuone säännöllisesti joka vuosi jakoi voittoa runsaat seitsemän tuhatta puntaa, josta puolet peri Brough, Hoff kaksi kuudennesta ja viimeisen kuudenneksen vanha Tudlow, joka oli ollut herra Broughin kirjanpitäjä ennen kun uusi yhtiö pantiin alkuun. Tudlow kävi aina kovin kehnosti puettuna, ja me pidimme häntä vanhana saiturina. Muuan meidän miehistämme, Bob Swinney nimeltään, tapasi sanoa, että Tudlowin osuus oli pelkkää lorua ja että se tuli kaikki Brough'ille, mutta Bob tiesi aina asiat vain puoliksi, käytti tavallisesti viheriätä ratsastustakkia ja pääsi vapaasti Covent Gardenin teatteriin. Hän piti aina ääntä putikassa, kuten me sitä kutsuimme (vaikkei se ollut mikään putikka, vaan yhtä pulska konttori kuin mikä muu hyvänsä Cornhillissa) — hän piti aina ääntä Vestriksestä ja neiti Treestä ja lauleli laulua "Peipposesta", erästä Charles Kemblen[5] kuuluisaa laulua "Neito Mariannasta", kappaleesta, johon silloin kaikki olivat hullaantuneet ja joka oli otettu tunnetusta kertomuskirjasta, minkä oli tehnyt muuan Peacock, Itä-Intian komppanian kirjanpitäjiä; ja mainion hyvä paikka hänellä onkin.
Kun Brough sai kuulla, millä tavalla nuorukainen Swinney solvasi häntä ja että hänellä oli vapaapaikka teatterissa, niin hän saapui päivänä muutamana alas konttoriin, missä me kaikki neljäkolmatta olimme koolla, ja piti puheen, jonka vertaista kauneudessa minä harvoja olen elämässäni kuullut. Parjauksesta hän ei välittänyt, sanoi hän, panettelu on osa ja kohtalo jokaisen julkisen miehen, jolla on ankarat periaatteet ja joka näitä tinkimättä seuraa, mutta sitä vastoin hän ei voinut olla välinpitämätön jokaisen gentlemannin luonteesta, jotka kuuluivat West Diddlesex-yhtiöön. Tuhansien menestys oli heidän huostassaan, miljoonia puntia kulki joka päivä heidän kättensä kautta, City, koko maa katsoi ylös heihin, järjestyksen, kunniallisuuden, esimerkillisyyden esikuviin. Ja jos hän huomasi, että näiden joukossa, joita hän piti kuin omina lapsinaan — joita hän rakasti kuin omaa lihaansa ja vertansa — oli poikettu pois tästä järjestyksestä, että tätä säännöllisyyttä ei oltu ylläpidetty, että tätä hyvää esimerkkiä ei oltu kannettu korkealla (herra Brough puhui aina tähän juhlalliseen tapaan) — jos hän huomasi lastensa poikenneen pois siveellisyyden, uskonnon ja sopivaisuuden terveellisistä käskyistä — jos hän huomasi ylimmässä tai alimmassa — pääkirjanpitäjästä, jolla on kuusi sataa vuodessa, aina ovimieheen, joka lakaisi portaat — jos hän havaitsi pienimmänkin säädyttömyyden tahran, hän heittäisi rikkojan luotaan — niin, vaikka se olisi hänen oma poikansa, heittäisi hän tämän luotaan.
Kun hän puhui näin, puhkesi Brough kyyneliin; ja me jotka emme tienneet, mitä tuleman piti, katselimme toisiimme kalpeina kuin lakanat; kaikki paitsi Swinney, 12. virkailija, joka oli viheltelevinään. Kun Brough oli pyyhkinyt silmänsä ja toipunut ennalleen, hän kääntyi ympäri; ja ah, kuinka sydämeni tykyttikään hänen katsoessaan minua suoraan kasvoihin! Olipa kuitenkin helpottavaa, kun hän huusi jyrisevällä äänellä: