Sitten puhui Mr. Sankey seuraavasti: "On kaksikymmentäyhdeksän vuotta sitte kuin ensi kerran sain tilaisuuden matkustaa Mr. Moodyn seurassa. Ja minä haluan lausua sen todistuksen, että jalompaa ja mieleltään ystävällisempää miestä en koskaan ole tavannut. Tärkein piirre Mr. Moodyssa oli minun käsitykseni mukaan hänen suuri huomiokykynsä. Me tapasimme toisemme Indianopoliksessa v. 1870. Usein on kysytty, miten ensin yhteen yhdyimme, ja täällä läsnäolevien nuorten hyödyksi tahdon sanoa, että kumpikin jo nuoruudessamme olimme ruvenneet Herraa palvelemaan. Kaksi kristillistä elämää liittyivät toisiinsa. Ensimmäisiä sanoja, joita hän minulle tuossa tunnetussa kokouksessa lausui, oli: 'Minä olen etsinyt teitä kahdeksan vuotta'. Te olette minua etsineet? lausuin minä ja vedin kättäni takaisin. Minkätähden? Hän sanoi toivovansa että minä lähtisin hänen kanssansa Chicagoon ja ottaisin laulun johdon haltuuni".
"Hänellä oli siitä sangen paljon vastusta. Toisinaan, hän kertoi, ilmoitti laulunjohtaja laulun, jota olisi pitänyt laulettaman hitaasti mutta joka laulettiin kiireellä tahdilla. Minulla oli siihen aikaan runsastuloinen toimi, ja minä sanoin Moodylle: 'Minä en luule voivani niin tehdä'. Mr. Moody virkkoi: 'Oh, minä luulen sen kyllä käyvän päinsä. Minä toivon että menette kotiin ja panette sen rukouksessa Herran eteen, ja minä tahdon tehdä samoin'. Ei kestänyt kauvan ennenkuin Moody oli rukoillut minut pois liike-elämästä".
Mr. Sankey kertoi sitten kuinka hän lauloi ja Mr. Moody saarnasi laatikon päältä kadun kulmassa, ja jatkoi:
"Minä menin seuraavana päivänä toimistooni takaisin, mutta sydämmeni ei kauvemmin ollut mukana työssä. Pian senjälestä pyysin minä eroa valtion virasta ja yhdyin Mr. Moodyyn. On sanottu, että me erosimme, mutta ei, me emme eronneet ennenkuin kuolema meidät Northfieldissa eroitti".
"Viimeisen kerran minä lauloin Mr. Moodylle T:ri Storrin kirkossa Brooklynissa. Vaimoni kanssa menimme kuuntelemaan hänen saarnaansa. Minä en koskaan väsynyt kuulemaan hänen puhuvan. Laulu oli, omituista kyllä, sama, minkä ensi kerralla hänelle lauloin. Seuraavan kerran kuulin häntä T:ri Barkin kirkossa, jolloin hän lausui nuo tunnetut sanansa: 'Jonakin lähimmistä päivistä luette, että Dwight L. Moody on kuollut, mutta älkää uskoko sitä'. Seuraavan kerran näin hänet kuolleena Northfieldissa. Siunatkoon Jumala hänen muistoaan!"
VIIDESKOLMATTA LUKU.
Hajanaisia muistoja Mr. Moodyn elämästä.
Hämmästyttävä piirre siinä liikkeessä, joka D. L. Moodyn kautta syntyi, oli se seikka, ettei siinä huomattu mitään seisahdusta. Se oli yhtämittaista herätystä. Usein kuullaan sanottavan, että kun erittäin suuri hengellinen harrastus syntyy, laimenee se ennen pitkää ja sitä seuraa kylmä ja tuskallinen taantuminen. Mutta tässä kohdin ei asianlaita ollut niin. Alttaritulet paloivat koko ajan, eikä päivääkään koko vuotena kulunut, ettei jotain askelta eteenpäin otettu ja joku voitto evankeliumille voitettu. Toiset olisivat peräti uupuneet ja olleet pakoitetut lepäämään, mutta Mr. Moodyn suunnattomat varastot ruumiillista voimaa auttoivat häntä kestämään työtaakkoja, joiden alla toiset olisivat sortuneet. Silloinkin kun hän tunsi itsensä väsyneeksi ja tarvitsi lepoa, esiintyi hän toisinaan yhtäkkiä vahvana kuin jättiläinen ja näytti niin terveeltä ja voimakkaalta, ikäänkuin hän juuri olisi nauttinut pitempää virkalomaa.
Hänen vanha ystävänsä, eversti Hammond kertoo seuraavan esimerkin: "Mr. Moody tuli ylös luokseni eräänä pyhänä aamupäiväjumalanpalveluksen jälestä, silminnähtävästi aivan uupuneena. Hän heittäysi erääsen tuoliin ja virkkoi: 'Minä olen läpeensä rasittunut enkä voi ajatella, puhua tai toimia mitään. Siellä on kirkossa tänä iltana kokous — sinun täytyy ottaa se haltuusi. Minussa ei ole kerrassaan mitään jälellä'."
"Kun minä tiesin, ettei Mr. Moody milloinkaan pyytänyt apua, ellei hän sitä tarvinnut, niin lupasin minä tehdä hänen virkaansa. Määrättynä aikana menin Illinois Street kirkkoon ja löysin sen täpösen täynnä kuulijoita. Minun piti juuri aloittaa jumalanpalvelus, kun ovi avattiin ja Mr. Moody tuli tai paremmin ryntäsi sisälle seurassaan pitkä jono nuoria miehiä, joita hän oli kapakoista ja kadunkulmista koonnut ja joita hän nyt hänelle, kuten näytti, aivan uudessa tarkoituksessa toi muassaan".