Tässä kuulustelussa ei siis ilmaantunut mitään, jota olisi voitu katsoa tyydyttäväksi todisteeksi hänen kääntymisestään. Näin ollen siirsivät vanhimmat hänen seurakuntaan tulonsa tuonnemmaksi, mutta valittiin heidän joukostaan kolme, joiden tuli ottaa häntä hoitoonsa ja koettaa saattaa hänelle selvempi ymmärrys Jumalan teissä. Kun hän jälleen tuli seurakunnan johtajien eteen tutkittavaksi, ei hänelle opinkysymyksiin nähden asetettu useampia kysymyksiä kuin edelliselläkään kerralla. Mutta hänen harras halunsa päästä Jumalan kansan keskuuteen, tunto siitä, että hän seurakunnan keskuudessa saisi suurempaa siunausta, kuin jos pääsö sinne häneltä kiellettäisiin ja tuonnemmaksi lykättäisiin, sekä vakuutus, ettei hän millään tavalla tulisi seurakuntaa vahingoittamaan, jos kohta hän ei tyydyttävästi kyennytkään selittämään hengellisiä kokemuksiaan — kaikki nämä syyt aiheuttivat hänen seurakuntaan ottamisensa toukokuussa 1856.

Mr. Moody ei milloinkaan moittinut seurakunnanjohtajien menettelytapaa siinä tilaisuudessa. Päinvastoin katsoi hän niiden menetelleen paraimmalla ja viisaimmalla tavalla. Myöhempinä vuosina hän suuresti pelkäsi sitä, että uudesti syntymättömiä henkilöitä otettaisi seurakunnan jäseniksi. Hän tahtoi senvuoksi, että miehet ja naiset asetettaisi kasvoista kasvoihin tämän kysymyksen eteen, että he näkisivät, ei ainoastaan, olivatko tulleet jumalallisesta luonnosta osallisiksi, vaan myös voivatko Paavalin kanssa sanoa: "Minä tiedän, kenen päälle minä uskon ja olen luja, että hän voi minulle kätkeä minun uskotun kaluni siihen päivään asti".

Kerrotaan — mahdoton on kussakin erityisessä tapauksessa näistä kertomuksista päättää, ovatko ne totta tai ei, vaikka tiedetäänkin, että jotkut niistä ovat valheellisia — että yksi ja toinen koetti tukahuttaa nuoren Moodyn intoa ja nuhdella häntä siitä, että hän puhui rukouskokouksissa. Helppo on ymmärtää, että hän pani koko sielunsa uskontoonsa, niinkuin kaikkeen muuhunkin. Mutta Mr. Kimball, jonka lämmin harrastus oppilaasensa hänen sunnuntaikoulussaan ei milloinkaan laimentunut, sanoo, että Moody säännöllisesti kävi seurakunnan rukouskokouksissa perjantai-iltasin, vaan hän ei muista Moodyn puhuneen kuin pari kertaa, jolloin kokouksen johtaja kehoitti häntä osaa-ottamaan. "Voin todellakin sanoa" (ja niin tehdessäin kirkastaa samalla sitä ääretöntä Jumalan armoa, joka Mr. Moodylle oli suotu) kirjoitti Mr. Kimball, "että olen harvoin nähnyt ketään, jonka mieli on ollut syvemmässä hengellisessä pimeydessä kuin Mr. Moodyn, kun hän tuli luokkaani pyhäkoulussa. Harvoin olen myöskään nähnyt ketään, josta vähemmän voisi otaksua milloinkaan tulevan kristityn kirkkaalla ja omintakeisella valkeudella evankeliumin totuuksiin nähden, tai henkilön, joka täyttää paikkansa yleiseksi hyödyksi laajoissa piireissä". Tri Kirk ja seurakunnan johtajat saivat elää ja kiittää Jumalaa Mr. Moodyn ihmeellisestä kasvamisesta armossa ja meidän Herran ja Vapahtajan Jeesuksen Kristuksen tuntemisessa ja palveluksessa.

KOLMAS LUKU.

Hänen aikaisempi uransa Chicagossa.

"Chicago, 20 päivä syyskuuta 1856. Tulin tänne Lännen kuuluisaan kaupunkiin viikko sitten yöllä… Eilen illalla menin erääsen rukouskokoukseen, ja heti kun esitin itseni, oli minulla ystäviä kylläksi. Kokouksen jälestä tulivat he minun luokseni ja näkyivät iloitsevan minun näkemisestäni, niinkuin olisin ollut heidän maallinen veljensä. Jumala on täällä sama kuin hän oli Bostonissa, ja hänessä minä löydän rauhan… Toivon että olisit nähnyt muutamia naishenkilöltä, jotka tulivat kanssani tänne. Minut esitettiin heille Bostonin asemalla. He olivat niin herttaisia kristityitä. Täällä he viipyivät perjantai iltaan; sitte menivät he eteläänpäin, ja silloin tuntui niinkuin Kristus olisi ainoa ystäväni Chicagossa. Mutta sittemmin olen tavannut muutamia hyviä ihmisiä…"

Yllämainitut otteet ovat ensimmäisestä kirjeestä, jonka Moody kirjoitti äidilleen, sittenkun hän oli saapunut Chicagoon.

Suuren Lännen avaaminen sivistykselle oli herättänyt hänen kunnianhimonsa. Boston oli hänestä liian vanhoillaan-olija. Hän ei viihtynyt ympäristössään ja päätti itsekseen lähteä sinne, missä halulla ja tarmolla varustettu nuori mies voi kauppamaailmassa onnistua. Kenties myös ne siteet, joilla häntä hengellisessä suhteessa kahlehdittiin, vaikuttivat, että hän halusi muutosta. Hänen omaisensa vastustivat hänen aijottua matkaansa tuonne kaukaiseen Chicagon kaupunkiin, mutta hän kirjoitti äidilleen, että jos Jumala veisi hänet sinne, pyhittäisi hän koko elämänsä Jumalan palvelukseen. Varmaankaan hän ei tarkoittanut, että tämä sisältäisi luopumisen kauppa-alalta, sillä hän himoitsi tällöin vielä päästä eteväksi kauppiaaksi, mutta se todistaa, miten valmis hän oli Jumalan johtoa seuraamaan ja elämällään Kristuksesta todistamaan.

Tultuaan Chicagoon, hankki hän itselleen toimen Wiswall'in kenkäliikkeessä. Vaikka hänen ulkomuotonsa vielä oli hänelle vastukseksi, näyttäytyi hän ennen pitkää eteväksi myöjäksi. Erittäinkin sivistymättömämpi osa ostajista piti hänestä ja hän palveli etenkin mielellään koukuttelevia henkilöitä.

Jonkun ajan kulutta kun Wiswall laajensi liikettään kaikissa siihen kuuluvissa haaroissa, pääsi Moody vasta oikeaan asemaansa. Sen kautta aukeni hänelle tilaisuus ruveta omin päin ulkopuolella jokapäiväistä kaupankulkua harjoittamaan väsymätöintä kauppaintoaan. Hän tapasi käydä rautatieasemilla ja lukea läpi hotellien matkustajaluettelot, saadakseen tietää, keitä matkustajia oli saapunut. Kun puoti iltasin suljettiin, meni hän ohikulkevien luo tarjoillen heille kalosseja ja muita esineitä myötäväksi. Alituisesti hän oli ostajien etsinnässä.