Mount Vernonin kirkko oli laitettu herätyskirkoksi, ensi sijassa pidättämään Bostonissa T:ri Edward N. Kirkin tulista kaunopuhelijaisuutta, pyhää kiivautta ja hehkuvaa intoa — aivan sellainen kirkko kuin Mr. Moodyn oma kirkko myöhemmin Chicagossa. Mutta T:ri Kirkin vakavat, huolellisesti valmistetut esitelmät eivät vaikuttaneet nuoreen Moodyyn. Kerrotaan, että hän valitsi jonkun pimeimmistä paikoista lehterillä, ja että hän siellä, viikon työstä väsyneenä, tapasi nukkua enimmän osan sunnuntaijumalanpalveluksista.
Yllämainitusta tapahtumasta pyhäkoulussa lausui hän kerran: "Minä panin peukaloni kysymyksessä olevalle paikalle ja ajattelin itsekseni, että jos pääsisin tästä pulmasta vielä pois, niin en enää siihen toista kertaa joutuisi. Alusta aikain hän tarkasti seurasi opettajansa opetusta, ja hänen käytöksensä koulussa oli aina vakavaa, tyyntä ja tarkkaavaista. Harvoin hän jotakin puhui. Kerran, kun Mr. Kimball puhui Mooseksesta ja koetti näyttää toteen, että hän oli itsensäkieltäväinen, viisas ja valtiotaitoinen mies, joka olisi kyennyt johtajaksi minä aikana ja mille kansalle tahansa, kysyi Moody epäröiden:
"'Mr. Kimball, eikö Mooses mielestänne ollut erinomainen?'"
Kääntymisestään tapasi Mr. Moody kertoa erityisellä hellyydellä.
Saarnatessaan kerran Tremont Temple'ssä alussa vuotta 1898 lausui hän:
"Voisin paiskata kiven Tremont Temple'stä siihen paikkaan, jossa enemmän kuin neljäkymmentä vuotta sitten löysin Jumalan. Tahtoisin tehdä jotakin johdattaakseni muitakin nuoria ihmisiä saman Jumalan luo. Tahtoisin opettaa ihmisiä ymmärtämään, mitä hän on ollut minulle. Hänestä on minulle ollut miljoona kertaa enemmän hyötyä, kuin minusta hänelle".
Toisissa tilaisuuksissa hän lausui: "Sinä päivänä, jona käännyin, menin minä ulos ja opin rakastamaan kaikkea. En ennen milloinkaan ollut rakastanut tuota kirkasta aurinkoa, joka maanpinnan valaisee, niinkuin nyt rakastin. Ja kuullessani lintujen laulavan herttaisia laulujaan, syttyi minussa rakkaus lintuihin. Kaikki oli niin toisenlaista."
Moodyn innokas ja voimakas luonne puhkesi heti työhön uuden Mestarinsa eteen, jonka palvelukseen hän oli antautunut. Ensimmäisiä askeleita, joita hän siinä suhteessa otti, oli se että hän tuli seurakunnan johtajan luo pyytäen päästä "seurakunnan jäseneksi". Hän oli silloin vain kahdeksantoista vuotias. Muutamia kuukausia hän vasta oli ollut Mr. Kimballin luokassa. Seurakunnan vanhimmat olivat vakavia, hyväsydämisiä miehiä, niiden joukossa Mr. Kimball, jotka tutkivat häntä suurella huolella ja lempeydellä, koska tunsivat hänen epävarmuutensa ja puuttuvat tietonsa. Kysymykset puettiin sellaiseen muotoon, ettei vastauksiin tarvittu muuta kuin "on" ja "ei". Lopuksi kysyi eräs diakooneista:
"Mr. Moody, mitä on Jeesus Kristus tehnyt Teidän ja meidän kaikkien edestä, jonka tähden hän ennen kaikkia ansaitsee meidän rakkautemme ja kuuliaisuutemme?"
Kysymys saattoi hänen hämilleen. Se oli liian pitkä, ja tarvittiin liiaksi monta sanaa, että hän heti olisi voinut siihen vastata, mutta hän sanoi:
"Luulen, että hän on tehnyt sangen paljon meidän kaikkein tähden, vaan en muista mitään erityistä, jota hän on tehnyt, mikäli minä tiedän".