Kaikki hänen palkkionsa ovat jaetut tasan hänen laitostensa kesken. Vuotena 1899 nousivat ne 20,000 dollariin. Chicago Avenue-kirkko ja raamattuopisto olivat hänen erityisen huomionsa esineinä, ja hän johti kummankin aineellisia asioita sekä hankki varoja niiden tarpeisiin. Ennen olemme maininneet hänen toiminnastaan sisällisen sodan aikana. Espanjalaisamerikalaisen sodan aikana hän toimi Tampassa, Chicomangassa, Jacksonvillessä ja Camp Algerissa. Hän olisi sitäpaitsi seurannut Shafterin joukkoa Santiagoon, ellei hänen lääkärinsä olisi sitä vastustanut.
Viimeisen esitelmänsä Chicagossa piti hän raamattuopistossa 10 p. marraskuuta 1899, matkalla Kansas Cityn kaupunkiin, jossa hän sairastui. Lokakuun kuluessa johti hän viimeistä "sotaretkeään syntiä vastaan" Chicagossa ja saarnasi tällöin ensimmäisessä baptistakirkossa, Läntisessä Avenue-Metodistakirkossa ja Chicago Avenue-kirkossa suunnattomille kansajoukoille. Hänen kurkkutorvensa vikaantui 5 p. lokak., ja hänen täytyi jättää perjantai- ja lauvantaikokoukset pitämättä.
Huomattavin Mr. Moodyn työskentely Chicagossa viime vuosina oli se, minkä hän näyttelykesänä järjesti. Hän koetti etenkin saavuttaa ne suunnattomat kansajoukot, jotka kaikista maailman osista tulvailivat kaupunkiin, ja kutsutti senvuoksi etevimmät pastorit Englannista ja Amerikasta Chicagoon puhumaan niille tuhansille, jotka saapuivat hänen kokouksiinsa. Suurimman osan kesää piti hän päivittäin tai kahdesti viikossa allianssikokouksia kahdeksassa kirkossa, kahdessa teaatterissa, viidessä teltassa ja kahdessatoista lähetyssalissa, ja jatkoi sitäpaitsi säännöllistä työskentelyään raamattuopistossa. Sunnuntaisin oli monasti kaikissa kokouksissa yhteensä 50,000 henkeä.
Mr. Moody tunsi hyvästi koko raamatun, mutta löytyi toisia kohtia, jotka erinomaisesti soveltuivat hänen työhönsä, ja näitä käytti hän uudelleen ja uudelleen, pani ne monet kymmenet kerrat saarnansa perustukseksi ja valaisi niitä kaikenmoisilla tavoilla. Hänen lempipaikkojaan oli 91 psalmi, erittäinkin 14 ja 15 värsyt: "Että hän minua halasi, niin minä hänen päästän: hän tuntee minun nimeni, sentähden minä varjelen häntä. Hän avuksihuutaa minua, sentähden minä kuulen häntä; minä olen hänen tykönänsä tuskassa; minä tempaan hänen siitä pois ja saatan hänen kunniaan".
Kerrotaan, että muuan neekerivaimo eräänä iltana makasi kuolevana jossakin Chicagon vinttikamarissa. Suru hänen pienen lapsensa tulevaisuudesta yhtyi taudin tuskiin ja siihen vakavaan varmuuteen, että hän nyt seisoi ijankaikkisuuden partaalla. Muuan vakava, nöyrä Kristuksen palvelija istui hänen vuoteensa ääressä. Toisella käsivarrellaan tuki hän kuolevan vaimon lasta, joka istui valkean miehen polvella, pitäen samalla kädessään kynttilää, jonka heikot säteet valaisivat lehtiä sangen kuluneessa raamatussa.
Toisessa kädessään piti hän raamattua, jonka lehdillä lukija tuolle neekerivaimoparalle julisti ikuisen elämän sanaa.
Vaimon kasvot loistivat toivosta samalla kuin tuo pieni lapsi hämmästyneenä katseli häntä, jonka ääni tulevina vuosina oli kaikuva suurille kansajoukoille, jotka tuon kuolevan neekerivaimon, viisaiden miesten ja paimenten tavoin Betlehemin tasangoilla etsivät häntä, josta Mooses ja profeetat ovat puhuneet.
Jumala oli ainiaaksi laskenut varjon sekä äidin että lapsen kasvoille, ja sen illan hämärä valo ei ollut kylliksi väkevä valaisemaan miehen piirteitä. Mutta tämä mies on sittemmin kolmessa maanosassa saarnannut sadoille tuhansille samaa yksinkertaista evankeliumia, jota hän sinä iltana tuossa yksinäisessä vinttikamarissa kuolevalle neekerivaimolle esitti.
Moody, joka istui ja luki puolipimeässä kuolevan neekerivaimon vuoteen ääressä, on sama mies ja sama evankelista, joka kirkkaasti valaistulta puhujalavalta saarnasi kymmeniin tuhansiin nousevalle kuulijakunnalle. Hänen tehtävänsä tuon kuolevan vaimon suhteen mahtoi merkitä apostoolista vihkimistä, joka soi hänelle vallan lukemattomien joukkojen yli, jotka eivät milloinkaan väsyneet Jumalan sanomaa niiltä huulilta kuulemasta, joita sinä iltana tulisella hiilellä Jumalan alttarilta kosketettiin.
Mikä kuningas tai kuningatar, keisari tai presidentti on persoonallisella luonteellaan milloinkaan koonnut suurempaa ihmisjoukkoa peräänsä kuin se, joka seurasi Moodya hänen juhlallisissa hautajaisissaan.