Sanomattakin on selvä, ettei hän välittänyt ja tuskin kärsikään n.k. "korkeampaa kritiikkaa". Kun kaksi kesää sitten tuo etevä oppinut George Adam Smith oli Northfieldin konferensissa läsnä, sanoi hän tälle: "Smith, miten kannattaa kansalle puhua kahdesta profeetta Jesaiasta, kun ei edes puolet heistä tiedä, että löytyy yhtäkään?" Se oli terävä ja suora, hänen kantaansa kuvaava huomautus. "Minä luotan vanhaan raamattuun, sellaisena kun se on — kannesta kanteen", oli hänen tavallinen lausuntonsa.
Minä olen jo puhunut hänen hellyydestään ja hänen rajattomasta hyvyydestään niitä kohtaan, jotka olivat surun ja hädän alaisia. Hän kärsi ja suri kuin isä, kun hänen täällä oleskelunsa aikana eri tilaisuuksissa kaksi tai kolme poikaa uimassa ollessaan hukkuivat, tai muuten joutuivat onnettomuuden uhriksi. Väkevän ja rakastavan luonteen koko kiihkolla sääli hän köyhiä ja onnettomia. Ihmisiä, erittäinkin poikia ja tyttöjä kohtaan, joilla ei, kuten hän sanoi, ollut suotuisia elämässä etenemään pääsemisen mahdollisuuksia, oli hän erittäin osanottavainen — kenties johtuen hänen omasta aikaisemmasta kokemuksestaan. Tämä osanotto sekä se, että hän oivalsi hyvän kasvatuksen suuren merkityksen, herätti hänessä ajatuksen perustaa ne kasvatuslaitokset Northfieldiin, jotka aina tulevat pysymään hänen parhaimpana ja suurimpana näkyväisenä muistomerkkinään.
Mr. Moody oli mitä yksinkertaisin mies kaikissa tavoissaan. Hän käytti vaikutuksessaan alttiisti rahoja toisten hyväksi, mutta sitävastoin tuskin mitään omaksi edukseen. Hänellä ei ollut rakkautta rahoihin ja halusi niitä vaan sen hyvän tähden, jota hän niillä sai aikaan, viime aikoina erittäinkin koulujensa yhteydessä. Hän olisi helposti ja täydellä oikeudella voinut olla rikas mies, mutta Samuelin ja Paavalin tavoin "ei hän keltään pyytänyt kultaa tai hopeaa". Siihen kuninkaalliseen omaisuuteen, minkä laulukirjat tuottivat, oli hänellä täysi oikeus, mutta minä luulen varmasti, ettei hän siitä milloinkaan ottanut penniäkään omaksi tarpeekseen. En koskaan kuullut hänen yksityisistä raha-asioistaan puhuvan, eikä hän milloinkaan tahtonut, että hänen läsnäollessaan niistä keskusteltiin.
Moodyn evankeliumin pääsisältö sisältyy Paavalin yksinkertaisiin sanoihin 1 Kor. 15: 1-4. Hänen menettelytapansa ei ollut jumaluusoppineen, vielä vähemmän kaunopuhelijaan; se oli innokasta ja suoraa puhetta ihmisten sydämmille ja omilletunnoille. Hän ei paljon lueksinut, tuskin muuta kuin raamattua. Hän ei kärsinyt pitkiä lauseita ja loogillisia, monimutkaisia ajatuksia. Hän luki ihmisiä; missä hän tapasi ihmisen, jolla oli jotakin sisässään, tyhjensi hän sen.
Hänen vaikutuksestaan voidaan syystä sanoa, että se on laatuaan suurin, mikä konsanaan evankeliumin alku-ajoista asti on saatu aikaan. Se on pysyvä — ei metodismin tavoin järjestettynä työskentelynä — vaan koko Jumalan seurakuntaan kaikkialla maailmassa muodostettuna tuoreena verenä ja uutena elämänä. Kaikki protestanttiset kirkot ovat kokeneet sen eloa antavaa voimaa, samoin episkopaalikirkko sekä Englannissa että Amerikassa. Onpa roomalais-katolinen kirkkokin tuntenut sen vaikutusta. Väitänpä vielä, että Mr. Moody on pelastusarmeijankin todellinen isä, vaikka tämän liikkeen jatkuva kehittäminen joutui toisiin käsiin, jotka johtivat sen vapaampaan suuntaan kuin mitä Mr. Moody oli aikonut.
Kysytään: "Kenestä tulee Mr. Moodyn seuraaja?." Vastaus: "Hänellä ei ole eikä koskaan tule saamaan seuraajaa". Yhtä hyvällä syyllä voitaisiin kysyä, kuka oli Mooseksen, Esaian, Jeremian tai Paavalin seuraaja. Jumala on herättävä toisia, jotka täydentävät hänen työtään, mutta seuraajaa ei Mr. Moody saa. Mr. Moodyn poika on yleisen mielipiteen mukaan se, jonka isä on valinnut ottamaan Northfieldin koulujen yleisen johdon käsiinsä, mutta isänsä seuraajaa ei hänestä ikänä voi tulla.
Levätköön rauhassa tämä suuri mies, lepo hänen suurelle sielulleen!
Emme koskaan enää tämän maan päällä saa hänen vertaistaan nähdä.
Piispa Willard F. Mallalieu lausuu m.m. kirjoituksensa lopussa:
"On laskettu, että kuulijoiden luku hänen yleisen vaikutuksensa aikana yhteensä nousee aina sataan miljoonaan henkilöön. Tästä suunnattomasta kansajoukosta on ainakin kaksikymmentäviisi miljoonaa nuoria miehiä. Hänen sanojensa ja esiintymisensä, hänen pyhityksensä ja sammumattoman intonsa, hänen hellän osanottonsa ja sydämmellisen rakkautensa kautta parantuivat monet tuhannet näistä kaikiksi ajoiksi, tuhannet taasen kääntyivät synnistä vanhurskauteen ja tulivat hyvän Paimenen lammashuoneesen saatetuiksi".
"Tuo suuremmoinen mies, tuo uskollinen kristitty soturi, yhdeksännentoista vuosisadan suurin evankelista on jättänyt meidät! Milloinkaan emme tässä elämässä enää saa nähdä hänen miehekästä olentoaan, kuulla hänen sydämmeen tunkevaa, kehoittavaa ääntään, kertaakaan eivät hänen vakavat rukouksensa enää aja meitä armoistuimen juureen. Hänen päivätyönsä on loppunut, mutta hänen jälkeenjättämänsä vaikutus pysyy alati. Kaipaavat katseemme seuraavat häntä, maan väistyessä, taivaan auvetessa, ja Jumalan kutsuessa häntä, kunnes näemme hänen astuvan päärlyporteista sisälle. Hän katselee nyt Kuningasta ihanuudessaan, hän kävelee kultakaduilla, hän kantaa ruunuaan paratiisissa".