"Minä olen vakuutettu, että sellaiset laulut, joita olen maininnut, Mr. Phillips'in, Mr. Millerin, Mr. Doanen, Mr. Blissin y.m. laulamina ovat olleet välikappaleina tuhansien ihmisten saattamiseksi Kristuksen yhteyteen. Minä haluan lausua kiitollisuuteni niille, jotka auttoivat minua, kun alotin lähetystointani, evankeliumin laulamista".
"Kaksikymmentä vuotta sen jälkeen, kun kuulin Mr. Millerin laulavan Indianopoliksessa, tapasin hänet samanlaisessa kokouksessa Philadelphiassa. Eräänä kauniina iltapäivänä menimme vanhan ystävämme ja työtoverimme Georg H. Stuartin luo, joka makasi kovin sairaana. Hän iloitsi lyhyestä käynnistämme ja ennen lähtöämme lauloimme tuon kuolevan ystävän pyynnöstä hänen lempilaulunsa: 'Jeesus vapahtaja, johda mua'. Mr. Miller lauloi vanhalla rakastettavalla ja valtavalla tavallaan ja sai sydämmellisen kiitoksen tältä mieheltä, joka juuri oli kuoleman Jordanin synkkien vesien poikki menossa".
"Mr. Miller on myöskin jo purjehtinut elämän myrskyisen meren poikki ja mennyt siihen lepoon, joka Jumalan kansaa odottaa. Hänen pyhitetyn elämänsä ja ihanan äänensä vaikutus tuntuu vieläkin kaikissa niissä, jotka hänen tunsivat".
T:ri Georg F. Pentecost kirjoittaa Mr. Moodysta m.m. seuraavaa:
Kertomus D. L. Moodysta ja hänen työstään pitäisi mieluimmin supistettaman muutamaan harvaan sanaan, ellei ole tilaisuus kirjoittaa kokonainen kirja. Minä en aijo puhua hänen toiminnastaan — se on kautta maailman tunnettua; aijon puhua hänen persoonastaan, sellaisena kuin kahdenkymmenen vuotisen enemmän tai vähemmän tuttavallisen seurustelun ohella olen oppinut sen tuntemaan. Minä kirjoitan tätä Northfieldissa, ollessani vielä hänen suurten ominaisuuksiensa vaikutuksen alaisena, sillä emme vieläkään tahdo uskoa, ettemme enää saa nähdä hänen kasvojaan tai kuulla hänen ääntään. Jos hän olisi elänyt ensimmäisinä Israelin koetusten aikoina siinä maassa, jonka Herra Jumala heille antoi, niin olisi hän ollut "tuomari Israelissa" ja vapauttanut heidät heidän vihollistensa vallasta.
Hän oli Gideonin kaltainen ja luonteinen mies, mies, jonka kätketyt voimat yksin Jumala tunsi, ja joka kerran valittuna ja kutsuttuna, voi vaan uskoa, totella, uskaltaa ja toimia. Hän oli Jumalan kansan tuomari, profeetta ja saarnaaja tämän nyt loppuaan lähenevän vuosisadan viimeisellä kolmanneksella. Jumala herätti hänen saarnansa kautta torkkuvan seurakuntansa, yhtä varmasti kuin kerran Lutherin ja Wesleyn kautta. Moodyn nimi on säilyvä tulevina aikoina samalla tavalla kuin näiden miesten nimet.
Mr. Moody oli monessa suhteessa ystävällisin ja helläsydämisin mies, minkä ikänä olen tuntenut, enkä minä luule, että hän milloinkaan tarkoitti ketään loukata; se tapahtui vaan väärinkäsityksestä, sillä hän ei aina osannut asettua toisen asemaan.
Hänen tyly ja ajattelematon esiintymistapansa olikin luullakseni hänen muuten jalon luonteensa pahin vika. Niitä kohtaan, jotka hänen vastustamattoman persoonallisen vetovoimansa houkuttelemina kokoontuivat hänen ympärilleen, oli hän toisinaan niin tyly, että se läheni epäystävällisyyttä. Tämän tähden ovat monet etevät ja lahjakkaat miehet, etenkin pappien joukosta, jotka muuten koko elämän ajan olisivat olleet hänen luotettavia ja uskollisia auttajiaan, vetäytyneet hänestä syrjään, syvästi loukattuina sellaisen menettelyn kautta, jota he katsoivat sopimattomaksi, epähienoksi, epäystävälliseksi ja veljeyttä loukkaavaksi. Mutta hän oli tässä suhteessa puolueeton, hänessä ei ilmaantunut "ihmisten muodon katsomista". Muuan englantilainen sanoi kerran: "Tiedättehän, että me olemme hänen lakeijojaan, valmiit menemään sinne tänne, sikäli kun hän meitä käskee. Tehköön hän meitä ovenvartijoiksi tai vaikkapa ovimatoiksi, jos hän tahtoo, me rakastamme häntä sittenkin ja teemme, mitä voimme palvellaksemme ja auttaaksemme häntä hänen työskentelyssään".
Jos tämä tuntuu Mr. Moodyn luonteenvikojen luettelemiselta, on se aivan varmasti samalla kunnioituksen osoitus hänen suuremmoista persoonaansa kohtaan ja siihen valtaan nähden, joka hänellä ihmisten yli oli. Kenties valaisee tätä omituista — ja minun mielestäni — surkuteltavinta piirrettä Mr. Moodyn luonteessa parhaiten muuan lausunto, jonka kuulin eräältä hänen totisimmista ja uskollisimmista ystävistään, joka kumminkin muutamia vuosia sitten "läheisimmästä piiristä" katosi: 'Tuo rakas vanha Moody! Kaikki me rakastamme häntä, mutta jotkut meistä emme hyväksy häntä'.
Mr. Moodyn kunnioitus kaikkea pyhää ja jumalallista kohtaan oli melkein liiallista. Kertaakaan en kuullut hänen leikillisesti käyttävän jotakin sanaa tai värsyä raamatusta, eikä hän kärsinyt että kukaan muukaan siten käytti Jumalan sanaa hänen läheisyydessään. Sukkeluus tai pila raamatun kustannuksella oli hänelle kerrassaan vierasta. Lepopäivään nähden hän oli puritaaneista puritaani. Hän ei sinä päivänä edes tahtonut ajaa raitiotiellä tai muilla kulkuneuvoilla, ei kokoukseenkaan mennäkseen. Vaikka hän oli lihava ja tottumaton kävelemään, niin minä tiedän, että hän mieluummin kulki penikulmia ja väsytti itsensä, kuin ajoi hevosella. Ja kuitenkin saatti hän samalla kertaa lähettää "evankeliumi-vaununsa" kaikille Northfieldin kunnaille noutamaan pyhä-aamusin köyhiä talonpoikia ja heidän lapsiaan kirkkoon. Tässä suhteessa hän ei tunnonarvelujaan toisille tuputtanut.